Teksti: Liisa Tikka
Perheessämme on uusi nelijalkainen, amstaffi Nasta. Tässä kirjoitussarjassa kerron Nastan alkutaipaleesta kohti toivottavasti aktiivista harrastuskoiran uraa ja siitä, mitä asioita pennulle opetan ja missä järjestyksessä.
Nastan tulevaisuus lajivalintojen suhteen pidetään avoimena: katson, mikä koiralle sopii. Tällä hetkellä oman kiinnostukseni ja rotuominaisuuksien pohjalta mahdollisia lajeja voisivat olla esimerkiksi toko, koirafrisbee, rally-toko, koiratanssi ja ehkä jopa jälki.
Ensimmäiset viikot pennun kanssa käytettiin pelkästään arkisten asioiden harjoitteluun. Totuteltiin erilaisiin ympäristöihin, liikuttiin metsässä koordinaation ja lihaksiston kehittämiseksi, vierailtiin treenihalleissa, eläinkaupoissa ja muissa liikkeissä sosiaalistumistarkoituksessa. Pentu oppi matkustamaan julkisissa kulkuvälineissä, menemään portaita ja astumaan ritilöille, makaamaan rauhassa peitollaan kahvilassa ja tietystikin toimimaan demokoirana työpaikallani koirakoulussa. Lisäksi se on käynyt päivähoidossa lyhyitä aikoja, ollut kotona vieraan hoitotädin kanssa ja harjoitellut yksinoloa ilman perheemme toista koiraa. Myös hihnakäytösharjoittelua on tehty: hihnassa kulkemista yksin, perheen toisen koiran kanssa sekä perheen ulkopuolisten koirien kanssa.
Nastalla on ollut ihan pienestä pitäen tapa käyttää ääntään tilanteissa, joissa se turhautuu tai kokee mielipahaa. Tätä taipumusta yritettiin heti alkuun muuttaa ja opettaa pennulle, että kitiseminen ja kiljuminen eivät ainakaan nopeuta ruuan saamista, eivätkä auta sohvalle pääsemisessä tai huomion saamisessa. Ihan hiljaista tuosta koirasta tuskin koskaan tulee, mutta selvästi turhautumisen vähentyessä ja tietyissä tilanteissa möykkäämistä sammuttamalla pentu oppi nopeasti kokeilemaan muita keinoja haluamiensa asioiden saavuttamiseksi.
Perusasiat pähkinänkuoressa
Nasta ei vielä 15-viikkoisenakaan osaa kunnolla yhtään käskysanaa. Istumiseen olen (laiskasti!) liittänyt vihjettä, ja luoksetuloon on myös lisätty uutta sanaa pelkän nimen lisäksi. Juurikaan mitään muuta "ole hyvän" ja pennun oman nimen lisäksi en ole käyttänyt. En koe, että vihjeiden lisäämisellä olisi mikään kiire. Mielestäni tärkeintä on opettaa pennulle erilaisia menettelytapoja: oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja ennen kaikkea sitä, että rauhallisella käytöksellä saa usein haluamansa.
Etenkin harrastus- ja kisakoiraksi suunnitellun pennun koulutuksessa tärkeimmät asiat ovat:
Rauhoittuminen
Yksi ensimmäisistä harjoiteltavista asioista pennun kanssa on rauhoittuminen. Halusin opettaa pennun olemaan häkissä, jotta voin käyttää häkkiä esimerkiksi treeneissä taukopaikkana. Aloitin harjoittelun aivan yksinkertaisesti antamalla pennulle ateriat häkkiin. Suurimman osan ajasta häkin ovi oli syömisen ajan auki, mutta ajoittain saatoin myös sulkea sen ja avata vasta hetken syömisen loputtua. Tätä tein noin kahden viikon ajan. Ihan ensimmäisillä kerroilla laitoin kupin häkkiin ensin, mutta nopeasti aloin odottaa, että pentu itse meni ensiksi häkkiin ja sitten ojensin sille kupin sinne palkkioksi. Nasta ilmaisi nälkäänsä usein menemällä häkkiin istumaan.
Häkki otettiin mukaan, kun kävimme hallitreeneissä ensimmäisiä kertoja. Pentu touhusi häkissä kongin tai jonkun herkun kanssa, ja aina välillä se otettiin ulos tekemään pieniä harjoituksia. Häkki oli jo tässä vaiheessa ehdollistunut hyväksi turvapaikaksi, koska kerran säikähtäessään Nasta juoksi suoraan häkkiinsä. Häkkiharjoitteluun on myös sisältynyt harjoitus, jossa opetellaan rauhallisesti odottamista oven auetessa: ulos ei voi tulla ennen kuin saa luvan.
Kotona häkki oli ensimmäiset viikot meillä olohuoneessa, ja joskus iltahepulin käydessä ylitsepääsemättömäksi pentu laitettiin häkkiin ja peitto siihen päälle näköesteeksi. Nasta on tällöin nukahtanut nopeasti.
Rauhoittumista ja yksinoloa on myös treenattu autossa. Pentua on opetettu odottamaan rauhallisesti autossa sekä yksin että toisen koiran kanssa. Tarkoitus on, että esimerkiksi treenitilanteissa tai kisoissa koira pystyy lepäämään autossa reagoimatta mihinkään, kuten ohikulkeviin ihmisiin ja koiriin. Aluksi harjoitushetket olivat luonnollisesti lyhyitä, ja odottelun ajaksi pentu sai herkun tai ruualla täytetyn kongin.
Rauhoittumiseksi miellän myös sen, että pentu pystyy seuraamaan rauhallisena muiden koirakoiden treenejä. Nasta oli 9-viikkoinen käydessään ensi kerran treenihallilla vieraiden koirien läsnä ollessa. Harjoittelimme pieniä tuttuja tehtäviä siellä ollessamme, mutta tärkeintä mielestäni kuitenkin on opettaa pentu olemaan rauhallinen ja välinpitämätön paikalla olevia toisia koiria ja ihmisiä kohtaan.
Ensitreenit
Ensimmäinen pennulle opetettu asia oli sen oma nimi. Käytännössä tein tätä toistaen nimen ja ojentaen sitten koiralle namin. Vähitellen nimestä tuli vihje reagoida ja kääntyä ohjaajan suuntaan. Nimeä käytetään meillä edelleen Nastan huomion saamiseen, luoksetuloon ja myös ei-toivotun käytöksen katkaisemiseen (käytännössä siis sama asia kuin huomion saaminen). Nasta ei vieläkään osaa ei-sanaa, koska sen opettamiselle ei ole ollut mitään tarvetta.
Kosketuskeppi ja luopumisharjoitukset kuuluivat myös ensimmäisiin opetettaviin asioihin. Luopumista olemme harjoitelleet useammassakin asiayhteydessä. Ensin luopumista harjoiteltiin normaalisti nami kädessä: niin kauan kun koira yritti tavoitella namia, mitään ei tapahtunut. Kun se luovutti, se palkittiin. Tämä ei ollut Nastalle mitenkään vaikeaa, joten muutaman toiston jälkeen siirryimme harjoittelemaan samaa niin, että namipala oli avoimella kämmenelläni. Jos koira yritti ottaa namin, käsi meni kiinni eli palkkion mahdollisuus poistui. Kun Nasta malttoi odottaa namin ollessa näkyvillä, se palkittiin.
Seuraavaksi harjoittelimme lelusta luopumista. Keskeytin leikin vaihtamalla lelun namiin. Pidin lelua kädessäni lähellä pentua, ja jos se yritti tavoitella lelua, vedin lelun selkäni taakse. Kun Nasta malttoi odottaa lelun läsnä ollessa rauhallisesti, naksutin, ja se sai palkkioksi uuden leikin. Vähitellen aloin myös heilutella lelua kutsuvasti, ja silti pennun piti malttaa luopua lelusta ensin saadakseen leikin. Myöhemmin vaikeutin harjoitusta niin, että Nastan piti tarjota istumista, jotta tuon lelun esille. Sen pitää istua paikoillaan, kun heiluttelen lelua, ja hyvästä paikallaolosta vapautan sen leikkimään lelulla. Tämä on käänteistä houkuttelua.
Samalla tavalla opetin Nastalle ruokakupilla odottamisen. En ole missään vaiheessa käyttänyt mitään vihjesanoja, vaan ruokailutilanne on koiralle vihje malttaa. Jos pentu on alkanut höseltää, ruokakuppi on laitettu piiloon. Aluksi riitti, että pentu ei yrittänyt aktiivisesti kohti kuppia, jotta se sai luvan mennä syömään. Vähitellen sen piti malttaa ensin istahtaa ja sen jälkeen myös ottaa katsekontakti saadakseen mennä luvan saatuaan kupille.
Luopumiskäytöstä on sovellettu myös sisään tultaessa lenkiltä. Toistaiseksi Nastalla tuntuu olevan enemmän intoa tulla sisään kuin mennä ulos, ja sisäsiisteyskasvatuksen vuoksi pikkupentua ei muutenkaan oikein voi odotuttaa ulos lähtiessä, jos haluaa sen pidättävän pihalle asti. Sisäovi aukeaa koiran istuttua ja otettua katsekontaktin. Ulko-ovella puolestaan Nasta ei jostain syystä juurikaan tarjoa istumista; kyse voi luultavasti olla alkutalven märistä ja koleista säistä, jotka eivät innosta pikkupentua istumaan märällä betonilla. Sen sijaan Nasta on alkanut tarjota peruuttamista päästäkseen sisälle, sillä ulko-ovi aukeaa niin, että koiran pitää väistää oven tieltä.
Muita harjoituksia
Luopumistreenin sivujuonteena oli helppo opettaa pentu peruuttamaan. Sen luopuessa avoimella kämmenellä olevasta namista heitin palkkionamin sen etujalkojen väliin. Tästä sai muutamassa minuutissa sheipattua melko sujuvan peruutuksen. Peruuttamisen opettamisesta voit lukea lisää Caniksesta 2/14.
Seuraavaksi opetin Nastan seisomaan. Työssäni koirakoulussa näen paljon koiria, joille on pienestä asti vahvistettu todella paljon istumista, ja se aiheuttaa usein hankaluuksia saada koira oppimaan esimerkiksi seisomista (tai peruuttamista!). Seisominen on helpoin opettaa korokkeen avulla. Korokeharjoittelua tulen muutenkin jatkossa tekemään Nastan kanssa, joten oli hyvä totuttaa se aiheeseen jo heti alkuun. Korokkeelle menemisen opetin sheippaamalla ja tämän jälkeen aloin vain pikkuhiljaa lisäämään kestoa seisomiskäytökseen. Tässä harjoituksessa lisähaasteena on se, että haluan, ettei koiran käytös ole mitenkään riippuvainen minun toiminnastani. Opetan Nastaa seisomaan korokkeella niin, että olen itse koiran takana tai sivulla, ja pennun pitää katsoa suoraan eteenpäin. Tämä harjoitus valmentaa koiraa keskittymään myös silloin, kun se ei ole kontaktissa ohjaajaan. Siitä on myös hyötyä harrastuksissa: näyttelyseisonnassa, rally-tokon seisovan koiran kierrossa, tokon liikkeestä seisomisessa jne. Korokkeen perusopetuksesta löydät artikkelin Caniksesta 6/14.
Aloitin myös opettamaan Nastalle kapulan nostoa. Se on harjoitus, joka mielestäni on hyvä aloittaa pikkupennulla ennen kuin sen hampaat alkavat vaihtua. Hampaiden vaihtumisen ajaksi jätän luultavasti asian hautumaan ihan kokonaan. Hampaiden vaihtuessa suu voi olla kipeä ja/tai pennulla voi olla korostunut tarve pureksia kaikkea. Tämän vuoksi ei ehkä kannata sinä aikana harjoitella noutamista.
Noutamisen aloitin tunnistusnoutoesineellä ja melko pian vaihdoin sen pieneen tavalliseen puiseen noutokapulaan. Ensiksi palkitsin pentua esineeseen koskemisesta kuonollaan niin, että pidin kapulaa kädessäni koiran kuonon korkeudella. Seuraavaksi vahvistin suun avaamista ja lopulta kapulan ottamista suuhun (pidin kuitenkin edelleen esineestä kiinni). Tämän jälkeen toistin samat harjoitukset tavallisella noutokapulalla. Seuraava kriteeri oli, että pentu nosti kapulaa lattialta. Tässä vähitellen nostin kriteeriä niin, että Nasta nosti kapulan käteeni asti. Tämän jälkeen aloin siirtää kapulaa lattialla vähän eri suuntiin niin, että pentu joutui ensin kääntymään minusta pois päin ottaakseen kapulan suuhunsa.
Leikkiminen on pennun työtä
Leikkiminen omistajan kanssa on äärimmäisen hyvä tapa kehittää suhdetta koiraan. Lelut ja leikkiminen ovat myös tärkeitä vahvisteita tulevaa harrastusuraa silmällä pitäen. Leikkimisen varjolla koiraa voi myös siedättää erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Esimerkiksi sosiaalistamisessa on parempi yrittää saada pentu aktiivisesti toimimaan erilaisissa ympäristöissä kuin pelkästään vain viedä se sinne ns. olemaan. Leikkiminen rentouttaa, ja sen avulla voi myös varmistaa, että pentu ei jännitä tilannetta.
Nasta on rodulleen tyypillisesti innokas ja taistelutahtoinen leikkijä. Toistaiseksi on kuitenkin huomattavissa, että vieraammissa ja vaikeammissa tilanteissa leikkiminen ei oikein vielä tahdo onnistua. Mukavana piirteenä pennussa puolestaan on se, että se mieluiten leikkii ihmisen kanssa yhdessä. Jos sille heittää lelun, se jotakuinkin automaattisesti palauttaa sen ohjaajalle yhteistä leikkihetkeä varten. Mikäli tätä ominaisuutta ei olisi nähtävissä, olisi sitä järkevää pyrkiä kehittämään mahdollisimman pikaisesti. Pennulle, joka lähtee mieluummin poispäin lelun kanssa, ei ylipäänsä kannata heitellä mitään. Sen kanssa voi leikkiä leluilla, joissa on pitkä "kahva", tai ohjaaja voi itse kiinnittää lelun pyykkinaruun tai liinaan poistumisen estämiseksi.
