Ohitusongelmat ovat ehkä yleisin kaupunkikoirien ongelmakäyttäytymisen muoto. Monilla maalla asuvilla ongelma on myös yleinen, mutta koska toisia koiria nähdään niin harvoin, ei omistaja menetä yöuniaan sen vuoksi.
Remmirähjäävä koira alkaa haukkua, murista tai rähistä toisen koiran nähdessään. Joillekin riittää pelkkä haju siitä, että joku samoilla nurkilla asuva nelijalkainen on kävellyt tontin ohi. Koira voi alkaa rynniä ja repiä mielipuolen lailla kohti toista koiraa, jäätyä paikoilleen, mennä maahan makaamaan tai yrittää juosta karkuun. Omistajaa usein hävettää, ja joskus hänellä voi myös olla todellinen pelko koiran hallinnan menettämisestä. Taluttaja voi kaatua tai hihna livetä kädestä, ja koira ryntää vastaantulijan päälle ja puree.
Syyt ja seuraukset
Useimmiten ohitusongelmissa on kyse pelosta. Koira jännittää vaikkapa suoraan kohti tulevia koiria. Tämä on itse asiassa täysin luonnollista, sillä suoraan lähestyminen on koiran kielellä epäkohteliasta. Normaalisti koirat lähestyvät toisiaan hieman kaartaen ja mahdollisesti myös maata nuuskien, vähän vaivihkaa.
Pentukoirat empivät usein toisia koiria nähdessään, ja jäävät paikoilleen. Omistaja ei välttämättä ymmärrä pennun jännitystä, vaan vetää koiraa perässään kohti toista koiraa. Pentu ei pääse kohtaamaan toista omaa tahtiaan, mikä voi lisätä pelkoa entisestään. Ylipäänsä hihnassa toisten koirien tapaaminen ei välttämättä ole kovin kannustettava tapa sosiaalistaa pentua. Hihnat sotkeutuvat helposti toisiinsa ja voivat siten aiheuttaa rähinän koirien joutuessa liian lähelle toisiaan. Kytkettynä koira ei pääse pois tilanteesta halutessaan eikä myöskään yleensä pysty käyttämään kunnolla elekieltään. Kireissä hihnoissa takajaloillaan seisovat ja pannan kuristaessa korahtelevat koirat eivät varmasti pysty viestimään yhtään mitään.
Vaikka koira onkin laumaeläin, eivät vieraat vastaantulevat koirat kuulu sen laumaan. Eiväthän ihmisetkään halaile ja koskettele ohikulkevia kanssaihmisiä. Useimmiten on järkevää opettaa pennulle neutraali suhtautuminen vieraisiin koiriin: ne eivät ole pelottavia, mutta eivät myöskään kiinnostavia. Ohi vaan, ei jäädä haistelemaan! Jos pentu saa pienenä tervehtiä jatkuvasti muita koiria hihnassa, ei se enää aikuistuessaan pystykään ymmärtämään ettei näin ehkä voikaan jatkossa tehdä. Pikkupentu on ollut herttainen, mutta murrosikäinen uros tai juoksuaikainen narttu eivät voikaan moikkailla enää samalla tavoin. Teinikoira voi turhautua tilanteen muuttumiseen ja alkaa rähistä sen vuoksi.
Rähisemisessä voi kyse olla myös monesta muustakin asiasta – ja vaikka useasta samalla kertaa. Voi olla omaan reviiriin liittyvää käytöstä, eli tilanne on huonoimmillaan lähellä kotia. Osa rähisee vain vaikkapa samaa sukupuolta oleville koirille, jolloin kyse voi olla kilpailevasta käyttäytymisestä. Osalla voi olla huonoja kokemuksia tietyn kokoisista, värisistä tai rotuisista koirista, ja rähisevät vain niille.
Opettele elekieltä
Jotta oman koiran käytöstä voi muokata, on tärkeää ymmärtää mistä käytös alkaa. Sujuva elekielen ja ilmeiden lukeminen auttaa näkemään tilanteen kehityksen niin, että asiaan voi puuttua ennen kuin koira on jo liian kiihtynyt.
Mikäli kyse on pelosta, käyttää koira yleensä aina jonkinlaisia rauhoittavia signaaleja. Rauhoittavat signaalit ovat eleitä, joita koira tekee viestiessään esimerkiksi toiselle koiralle tai ihmiselle siitä, ettei halua mitään pahaa. Yleensä koiraa itseään jännittää tässä tilanteessa ja se voi kokea tulijan uhkana. Joskus koira voi myös käyttää tiettyjä rauhoittavia signaaleja ihan vain itsensä rauhoitteluun, jos sitä jännittää.
Tyypillisiä kohtaamistilanteisiin liittyviä rauhoittavia signaaleja ovat kirsun nuolaisu, haukottelu, pään tai koko vartalon kääntäminen pois tai silmien räpyttely. Näitä nähdessään omistajan tulisi huomioida ne ja miettiä, miten koiran oloa voi helpottaa. Käytännössä tilanteen ei ainakaan saisi antaa mennä pahemmaksi. Välimatkan lisääminen toimii parhaiten: ohjaa koira tien penkalle, metsään tai käänny toiseen suuntaan. Maan haistelu voi myös olla rauhoittava signaali. Osa koirista saattaa itsekin alkaa haistella toisen lähestyessä viestien samalla tälle, ettei aio mitään pahaa.
Lopun alkua
Jos koira nostaa hännän ylös selän päälle, alkaa liikkua jäykästi, pysähtyy tai sulkee suunsa, alkaa tilanne olla luisumassa käsistä. Jähmettyminen ja suureksi tekeytyminen (karvat pystyssä, etukenoinen asento) kertovat siitä, että koira alkaa valmistautua hyökkäykseen. Suu kiinni se pystyy haistelemaan paremmin, eli se yrittää saada enemmän tietoa vastaantulijasta. Häntä on joko tiukasti paikoillaan tai heiluu jäykästi selän päällä. Tällainen hännänheilutus ei missään nimessä kerro koiran iloisuudesta, vaan nimenomaan viesti on päinvastainen! Häntä voi myös heilua kiihtymyksen merkiksi, joten ei kannata uskoa siihen että häntää heiluttava koira olisi hyvällä mielellä.
Tässä vaiheessa voi vielä olla mahdollista estää rähinä, jos onnistuu toimimaan oikein. Käytännössä koira pitäisi pystyä ohjaamaan poispäin vastaantulijasta. Hihnan kiristäminen tai koiraan koskeminen voivat laukaista hyökkäyksen, joten tilanne pitäisi saada haltuun ilman fyysistä ohjaamista. Omistajan oma liike ja iloinen kutsu voivat joskus auttaa: esimerkiksi koiran näkökenttään ilmestyminen ja siitä toiseen suuntaan liikkuminen voi innostaa koiran lähtemään tilanteesta. Toisille koirille voi toimia esimerkiksi makupalojen heittäminen haluttuun suuntaan.
Tehokasta koulutusta
Arjessa odottamattomasti eteen tulevat kohtaamistitilanteet eivät yleensä edesauta koiran ohitustreeneissä edistymistä. Parhaassakin tapauksessa remmirähjääjän arjen ohitukset sujuvat ilman katastrofeja, mutta ne eivät kuitenkaan ole riittävän onnistuneita koiran käytöksen muokkaamiseksi. Tämän vuoksi remmirähjääjän olisikin tärkeää saada hallittuja, ennalta suunniteltuja kohtaamisharjoituksia, joissa voidaan edetä ja onnistua koiralle sopivalla tasolla.
Paras harjoituspaikka aloittelevalle koiralle olisi riittävän avara alue, jossa on tilaa liikkua ja väistää. Monille koirille toimii Behavior Adjustment Training eli BAT-menetelmä. BAT:ssa koiraa kuljetetaan valjaissa ja pitkässä, noin 5-metrisessä liinassa. Koira saa itse harjoituksessa valita liikkumissuuntansa ja nopeutensa, kunhan se ei mene kohti toista koiraa. Käytännössä tällöin totutetaan remmirähjää toisen koiran läsnäoloon. Se oppii, että voi rauhallisesti touhuta omia juttujaan haistelemalla ja tutkimalla ympäristöään, vaikka paikalla on toinenkin koira. Se saa katsoa ja silmäillä paikalla olevaa toista koiraa. Jos harjoitteleva koira alkaa kiinnostua toisesta koirasta liiaksi ja jää tuijottamaan tai yrittää vetää sitä kohti, on etäisyys koirien välillä luultavasti liian lyhyt. Välimatkaa lisäämällä tilanne rauhoittuu. BAT-menetelmässä pyritään kehittämään koiran kykyä viestiä ja lukea toisen koiran elekieltä; voisi sanoa, että sitä opetetaan olemaan ja käyttäytymään normaalin koiramaisesti. Pitkän liinan avulla koira tuntee olonsa rennommaksi ja vapaammaksi. Tällöin ulkoiluttajakaan ei pysty niin helposti välittämään omaa jännitystään koiralle taluttimen kautta.
Lisäksi koiralle on hyvä antaa positiviisia kokemuksia toisista koirista oikein ajoitetun ruokapalkkion avulla. Namien avulla on tarkoitus luoda positiivinen assosiaatio vieraan koiran ja herkkujen välille. Usein ihmiset yrittävät käyttää makupaloja koiran huomion johtamiseen toisaalle, mutta tämä ei ole järkevää. Yksittäisissä tilanteissa koiran huomion suuntaaminen nameihin ja sen eräänlainen harhauttaminen voi toimia, mikäli tilanne on muutoin liian vaikea. Kuitenkin on hyvä muistaa, että tällainen ei varsinaisesti opeta koiralle mitä sen pitäisi tehdä. Jos koiraa vain houkutellaan ohitustilanteissa, jää oppiminen vähäiseksi ja nameja tarvitaan luultavasti huomattavasti pidempään kuin jos koiraa aktiivisesti koulutettaisiin kohtaamaan vastaantulija.
Oikeampi tapa on siis palkita naksun ja namien avulla koiraa heti, kun se huomaa toisen koiran. Tällöin koira on yleensä vielä melko rento ja rauhallinen, joten ruokapalkkio vahvistaa myös tätä mielentilaa. Naksutin on tässä loistava apuväline, koska usein naksautuksen kuullessaan koira saattaa jo senkin takia kääntyä kohti ohjaajaa. Lisäksi naksuttimen ääni tuottaa koiran aivoissa pienen mielihyväpurskahduksen, mistä varmasti myös on hyötyä. Lopulta voidaan päästä vastaehdollistamisen avulla niin pitkälle, että käytännössä koira alkaa heti ajatella herkkua, kun se näkee vastaantulevan koiran. Tällöin koira kääntyy kohti ohjaajaa kuin ilmoittaakseen, että “katso näin koiran, saanko nyt namia?”.
Arjen tarpeelliset taidot
Mitä villimpi ja vallattomampi koiran hihnakäytös ylipäänsä on, sitä hankalampaa remmirähjäämisen poisopettaminen on. Jos koira on kovin kiihtynyt, vetää hihnassa, ei pidä minkäänlaista kontaktia ja sinkoilee koko tien leveydeltä, on syytä työstää näitä asioita ennen kuin edes voi kuvitella muiden ongelmien vähentyvän. Koska arkielämässä ohitustilanteissa kaikkein tärkeintä on oikea-aikainen ja riittävä palkitseminen, pitää koiran olla sellaisessa paikassa että omistaja ylipäänsä ylttää ja pystyy sitä palkitsemaan. Lisäksi riittävän etäisyyden saamiseksi vastaantulevaan koiraan on tärkeää, ettei oma koira sinkoile milloin milläkin puolella tietä.
Vetäminen on yleensä aina oire kiihtymyksestä. Jos koira on koko ajan kovin kiihtynyt ulkona, ei se luultavasti pysty oppimaan. Tällöin stressitasoa pitäisi saada yleisesti alemmaksi. Hyvinvointikartoitus, jossa mietitään mikä koiraa stressaa ja miten asiaa voisi muuttaa, lienee tällöin erittäin tarpeellinen. Myös ulkoiluaikojen ja -paikkojen muuttaminen voi auttaa, jotta koira ei esimerkiksi kohtaa niin paljon stressaavia ärsykkeitä. Virikkeistäminen auttaa myös stressin vähentämisessä.
Kaupunkilaisena koen melkeinpä tärkeimmäksi koiran arkitaidoksi hyvän hihnakäytöksen. Meillä se tarkoittaa, että koira kulkee vetämättä hihnassa ja kävelee aina tien penkkaa pitkin (minun ja penkan välissä). Kohtaamistilanteissa on aina helpointa, kun koira on mahdollisimman kaukana vastaantulijasta eli meidän tapauksessamme oikealla puolellani. Tällöin oma kehoni on vieraan ja oman koirani välissä, jolloin pystyn myös tarvittaessa estämään jompaakumpaa koiraa fyysisesti vartalollani. Oma koira kokee tilanteen usein myös turvallisemmaksi, kun omistaja asettautuu uhan ja oman koiran väliin. Kun koira pysyy aina omalla puolellaan tietä eikä sinkoile, on sen palkitseminen huomattavasti helpompaa kun se on ns. käden ulottuvilla.
Koska tietöiden, pihalla irti olevien rähjäävien koirien ja monien muiden muuttujien vuoksi voi olla ajoittain tarpeellista vaihtaa koira toiselle puolelle kulkemaan, on syytä opettaa sekin erikseen. Käytännössä siis koiran pitäisi osata kulkea niin omistajan vasemmalla kuin oikeallakin puolella ja mieluusti vielä osata vaihtaa puolta erillisestä käskystä. Kahdella puolella liikkuminen kuormittaa koiran kehoa tasapuolisemmin.
Arjen taitojen opettelu tarkoittaa myös sitä, että omistajan mekaaniset taidot ovat tilanteen tasalla. Vieraan koiran tullessa nurkan takaa on aikaa namien kaivamiseen ja oman koiran palkitsemiseen häviävän vähän. Tämän takia palkitsemisen rutiinia pitää harjoitella paljon! Kannattaa ottaa tavaksi leikkiä, että jokainen punainen auto, lähestyvä sauvakävelijä tai ohi vilahtava bussi olisi koira. Tällöin tulee paljon toistoja, joiden avulla voi harjoitella käytännön tilanteita ilman, että on vaaraa rähinöistä.
Varusteet kuntoon
Käytännön tilanteet ja harjoittelu helpottuvat huomattavasti, kun koiralla käytetään mahdollisimman tarkoituksenmukaisia varusteita. Varusteiden tulee olla koiran kannalta miellyttäviä, ettei kipu ja epämukavuus yhdisty vastaantulevaan koiraan. Lisäksi ohjaajan pitää tuntea olonsa sellaiseksi, että voi turvallisesti ja suht vaivatta hallitsemaan koiransa hankalassakin tilanteessa.
Kaulapanta lisää usein koiran reaktiivisuutta. Hihnan kiristyessä panta painaa koiran kurkkua, jolloin hapensaanti heikkenee. Ei ole väliä onko panta kapea vai leveä, kiinteä vai kuristava, painetta tulee joka tapauksessa. Luonnollisesti kuristuspanta kuitenkin tekee tilanteesta vielä pahemman. Tämän vuoksi itse suosin ja suosittelen hyvin istuvia kaksipistekiinnitysvaljaita. Näissä valjaissa on kaksi hihnan kiinnitysrinkulaa: toinen tavalliseen tapaan selän päällä ja toinen rintalastan kohdalla edessä. Koira kytketään molemmista renksuista esimerkiksi pitkän monitoimitaluttimen avulla niin, että hihna muodostaa U-kirjaimen mallisen lenkin. Tällöin omistaja saa hallittua isonkin koiran helpommin. Koiran rynnätessä ja hihnan kiristyessä eteen kiinnitetty taluttimen pää alkaa automaattisesti kääntää koiraa kohti ulkoiluttajaansa, jolloin mahdollinen hyökkäys kuivuu kokoon.
Suurilla koirilla kuonopanta voi olla tarpeellinen koiran hallitsemiseksi vaikeissa tilanteissa. Tällöin koiralla tulee aina niskavammojen synnyn ehkäisemiseksi pitää myös tavallista kaulapantaa tai mieluummin valjaita. Koira kytketään sekä kuonopannasta että pannasta tai valjaasta.
Talutinmateriaalia kannattaa myös miettiä ja kokeilla mikä omaan käteen tuntuu parhaalta. Itse suosin grippitaluttimia, jotka ovat nahkean tuntuisia kädessä punokseen kudotun kumin vuoksi. Ne eivät luista. Toiset vannovat esimerkiksi nahan nimeen. Joka tapauksessa pitäisi olla sanomattakin selvää, että arvaamattomasti tai aggressiivisesti käyttäytyvällä koiralla ei voi käyttää flexiä! Lisäksi hihna lukkoineen tulee tarkistaa säännöllisesti, ettei ole mahdollisuutta että koira pääsee karkaamaan taluttimen rikkoutuessa.
Ohjaajalla tulee olla tukevat ja pitävät jalkineet, talvella mieluusti nastakengät. Namit pitäisi sijoittaa sillä tavoin, että niihin on helppo päästä käsiksi. Erillinen namipussukka toimii usein paremmin kuin taskut. Talvella on hyvä miettiä minkälaiset käsineet toimivat parhaiten. Monet pitävät mieluusti esimerkiksi ratsastushansikkaita, koska ne ovat sen verran ohuet että motoriset toiminnot onnistuvat vielä hanskatkin kädessä. Itse olen niin palelevainen, että käytän paksuja rukkasia ja otan palkitsemiseen käyttämäni käden hanskan pois palkitsemisen ajaksi.
Tositilanne:
1. Vieras koira tulee näkyviin mutkassa
→ Tilannearvio: käännynkö ympäri? Mahdunko väistämään sivummalle? Pystynkö menemään ohi?
2. Jos päätän olla kääntymättä ympäri,
a) väistän sivummalle tien penkalle tai kauemmaksi. Palkitsen koiraa vaikkapa heittämällä sille nameja maahan. Tällöin namien etsiminen näyttää vastaantulevasta koirasta rauhoittavalta signaalilta, ja tilanne on kaikille helpompi. Jos koirani ei syö, olen jäänyt liian lyhyen matkan päähän → väistän vielä kauemmaksi. Jos en pysty väistämään enempää, käyn seisomaan koirani eteen niin että sen näköyhteys toiseen koiraan on rajoitettu.
b) pidän koirani mahdollisimman kaukana vastaantulijasta eli itseni ja tien reunan välissä. Pidän hihnan lyhyenä, mutta löysänä. Palkitsen koiraa yhtäjaksoisesti siitä alkaen, kun se havaitsi vastaantulijan aina siihen asti, kun olen päässyt heistä ohi. Jos jännitän itse, en juuri puhu koiralle, ettei se kuule jännitystä äänestäni. Jos pystyn itse olemaan rento, voin höpötellä iloisesti koiralle ja kannustaa sitä ohituksen aikana.
3. Jos koirani alkaakin räyhätä, yritän rauhoittaa sen. Rauhoittamisessa voi toimia, että käyn oman ja vieraan koiran väliin seisomaan peittäen näköyhteyden. Voin pitää omaa koiraani kiinni valjaista tai rinnasta, jotta se ei kiihdytä itseään ryntäilemällä hihnassa edestakaisin. Jos rähisevää koiraa alkaa raahata pois tilanteesta, saattaa rähiseminen vahvistua kun koira oppii, että räyhäämällä saa lisää etäisyyttä. Parasta olisi, jos voisin liikkua hieman kauemmaksi, jotta koirani saa lisää tilaa ja sen olisi silloin helpompi rauhoittua. Tällöin toisen koiran omistaja voisi myös jäädä paikoilleen siksi aikaa.
4. En päästä koiraani haistelemaan toisen koiran hajujälkeä enkä anna sen mennä merkkaamaan ennen kuin se on rauhallinen. Vetämällä ja kiihtyneellä käytöksellä ei saavuta mitään. Tarvittaessa voin pysähtyä ja pyytää koiraani tekemään tuttuja temppuja, kuten käsikosketusta tai panna sen etsimään nameja maasta.
