Harrastajan unelma on aina valmis kisatykki, joka jaksaa toistosta toistoon. Se rakastaa leluja ja leikkimistä, on intohimoinen syöppö ja kiihtyy nollasta sataan parissa sekunnissa. Se työskentelee äärimmäisen periksiantamattomasti ja pitkäjänteisesti, oppii nopeasti ja muistaa oppimansa. Mutta mitä muuta näiden ominaisuuksien mukana tulee? Miten pärjätä kolikon kääntöpuolen kanssa?
On varmasti olemassa koiria, jotka ovat täydellisiä: täydellisiä omistajalleen, täydellisiä täyttämään sen tarkoituksen, mihin ne on hankittu. Tasaisia, varmoja perhekoiria, uutteria ja sitkeitä työkoiria, vauhdikkaita ja iloisia harrastuskoiria. Harva koira pystyy kuitenkaan olemaan kaikkea tätä samanaikaisesti, vaikka sitä me omistajat usein haluaisimme. Vilkkaita ja sähäköitä kisatykkejä haikaillessa helposti unohtuu, että nopeasti reagoiva, terävä ja temperamenttinen koira ei ole välttämättä kovin kiva kaveri kaupunkielämässä. Tai taistelutahtoinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen koira on juurikin sitä myös silloin, kun kyse on yhdeksän tunnin yksinolon ajan haukkumisesta tai halusta vakuuttaa omistaja uloslähdön tarpeesta aamukolmelta.
Ylivilkas vai ADHD?
Koirarotuja on maailmassa yli neljäsataa, ja niiden ominaisuudet vaihtelevat suuresti. Se, mikä yhden rodun harrastajalle on vilkas, on toisenlaiseen vauhtiin tottuneelle vähintäänkin väsähtäneen oloinen. Tämän vuoksi on vaikea löytää yhteistä kieltä näistä asioista puhuttaessa. Temperamentin lisäksi koiran käytökseen (sen reaktioiden nopeuteen, jännittyneisyyden jatkumiseen tai siitä toipumiseen jne.) vaikuttavat mm. koiran kovuus tai pehmeys (kyky muistaa tai olla muistamatta epämiellyttäviä kokemuksia) ja hermorakenne (synnynnäinen heikko- tai vahvahermoisuus).
ADHD on ihmisillä diagnosoitu aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö (Attention Deficit Hyperactivity Disorder). Se ilmenee yleensä keskittymisvaikeuksina, ja usein tilaan liittyy yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta.
Itse jaan kiihtymiseen ja rauhoittumisen puutteeseen liittyvät ongelmat kahteen koiratyyppiin. Tämä jako ei varmastikaan ole aukoton, mutta kokemukseni myötä se on osoittautunut kuitenkin kohtuullisen käytettäväksi.
Ykköstyypin ylivilkas
Ykköstyypin koira on oikeasti vilkas, usein luonnetestitermein "häiritsevän vilkas". Sen tunnusmerkkeihin kuuluu melko jatkuva kiihtyneenä oleminen, mikä tarkoittaa usein kaikkia muita tilanteita paitsi sitä, kun se nukkuu (mitä tapahtuu lähinnä vain kotona ja ainoastaan jos kaikki ihmiset ovat hiljaa, liikkumatta paikoillaan). Koira viuhtoo ympäriinsä, juoksee rinkiä, vinkuu, haukkuu, ääntelee. Se ylireagoi, ja pelkkä ajatus vaikkapa ulos lähtemisestä saa sen melkeinpä tolaltaan. Se on usein melko helposti motivoitavissa: se pitää ruuasta paljon ja innostuu loputtomasti erilaisista leluista. Se pitää yhdessä tekemisestä ja oppimisesta. Kun tällä koiralla on tehtävä, se pystyy tekemään sen ja keskittymään usein hyvinkin. Kun sillä ei ole tehtävää, se huutaa, hyppii ja hilluu.
Ykköstyypin koirat saavat usein vääränlaisen leiman suunnattoman vilkkautensa vuoksi. Niitä voidaan pitää kovina, koska ne ovat usein niin kiihtyneitä, että eivät välitä, vaikka hermostunut omistaja käyttäisi koviakin otteita, tai jos ne vaikkapa satuttavat itsensä koheltaessaan agilityradalla. Adrenaliini auttaa koiraa selviämään kivustakin. Näissä koirissa voi olla myös teräviä ja herkästi reagoivia yksilöitä, mutta usein reaktiot johtuvat vain siitä, että koira on niin vilkas, että se varmasti ehtii kaikkialle ja huomaa kaiken. Ja koska ykköstyypin koira on usein myös helposti motivoitavissa, löytää se vahvisteita myös omistajan vaikutuspiirin ulkopuolelta (toiset koirat, ihmiset, ylipäänsä kaikki, mitä tapahtuu). Sitä usein pidetään tämän vuoksi häiriöherkkänä.
Ykköstyypin koira on eräänlainen "happygolucky" -tyypin edustaja. Suurin osa asioista sen elämässä on ihania, ja koiran isoin ongelma on vain se, että se joutuu odottamaan liian kauan ne saadakseen. Koiran vilkkaus ei häiritse koiraa itseään niinkään, vaan on pääsääntöisesti omistajan ongelma.
Kakkostyypin kaahari
Kakkostyypin koira ei välttämättä ole vilkas temperamentiltaan. Se kuitenkin kiihtyy niin monesta ärsykkeestä, että voi vaikuttaa vilkkaammalta kuin mitä onkaan. Siinä, missä ykköstyypin koiralle kiihtymys on elämäntapa, on kakkostyypin koiralle se vain seurausta jostain. Tämäkin koiratyyppi on hyvin häiriöherkkä, mutta päinvastaisesta syystä kuin ykköstyypin edustaja.
Kakkostyypin koira on usein murehtija. Se kiihtyy pelosta, järkytyksestä tai ahdistuksesta. Koiralla on jonkinlainen pakonomainen tarve tarkistaa ja varmistaa kaikki epäilyttävät asiat, ja esimerkiksi vapaana ollessaan se juoksee usein haukkuen vieraiden ihmisten tai koirien luo. Kiihtymys voi myös liittyä metsästyskäytökseen, eli riistan haju tai näkeminen johtaa koiran kiihtymiseen. Jos koiralla on useita pelon tai ahdistuksen kohteita esimerkiksi ulkoillessa, on se aina lenkillä kiihtyneenä ja yliaktiivisena. Pahimmillaan tämä tila voi vaikuttaa koiran yleiseenkin stressitasoon niin, että se alkaa olla kiihtynyt myös ulkoilujen välillä.
Silloin, kun kakkostyypin koiralla ei ole mitään jännitettävää, se pystyy rauhoittumaan hyvin. Sille ei tuota vaikeuksia odottaa eläinlääkärin vastaanottotilassa, kahvilan pöydän alla tai treenikentän laidalla - mikäli tilanteessa ei ole jotain ulkoista ärsykettä, joka saa koiran levottomaksi. Kakkostyypin koira ei yleensä ole yhtä helposti motivoitavissa kuin ykköstyypin koira. Siinä, missä ykköstyypin koira unohtaa ympäristön narupallon tai nakin nähdessään, ei kakkostyypin koiraa saa keskittymään palkkioon häiritsevässä tilanteessa.
Kakkostyypin koira voi vaikuttaa ykköstyypiltä, jos se on selkeästi alistimuloitu eli ei saa tarpeeksi sopivaa tekemistä - fyysistä liikkumista ja aivojumppaa.
Ikuisuuskysymys aktiviteeteista
En tiedä vieläkään, tekikö koirapsykologi Anders Hallgren meille hyvän nyrkkisäännön vai karhunpalveluksen lanseeratessaan aikanaan suuntaviivat siitä, paljonko koiran pitäisi saada päivittäin liikuntaa ja aivojumppaa. Olen edelleen taipuvainen väittämään, että iso osa Suomenkin koirista olisi onnellisempia saadessaan tehdä päivittäin enemmän. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maassamme olisi myös koiria, joiden aktiviteettien määrää ja eritoten laatua pitäisi kuitenkin tarkastella kriittisesti myös toiseenkin suuntaan. Normaalille, toimeliaalle nuorelle tai aikuiselle koiralle noin kolme tuntia fyysistä ja henkistä aktiviteettia päivässä pitäisi olla aivan riittävästi, eikä tätäkään määrää tarvita välttämättä aivan joka päivä.
Yhtä tärkeää kuin miettiä, millaista aktiviteettia ja kuinka paljon koiralle tarjoaa, on miettiä, miten ulkoilut ja harjoitukset rytmitetään. Ykköstyypin koira, joka kiihtyy liikkeestä, mahdollisuudesta päästä jonnekin - jo pelkästään siitä, että omistaja nousee ylös, voi parhaiten, kun sen elämä on jokseenkin ennalta-arvattavaa. Mitä vähemmän kiihtymisen mahdollisuuksia on, sitä parempi. Mitä selkeämmin koira tietää, koska se pääsee tekemään jotain ja koska omistaja lähtee ulos ilman koiraa, sitä vähemmän ns. turhat hälytykset stressaavat sitä. Kuitenkin vastaavasti täytyy huomata, että mitä suuremmat odotukset esimerkiksi lenkille lähtöön liittyvät, sitä kiihtyneempi koira voi olla. Onkin olennaista opettaa tällaiselle koiralle huolellisesti, että vain rauhallinen koira voi päästä ulkoilemaan!
Se, että koiran arjessa on rutiini, ei tarkoita samaa kuin olla kellon orja. Esimerkiksi ulkoilut ja treenit voi rytmittää tiettyyn järjestykseen ilman, että mikään tapahtuma olisi kovin riippuvainen tietystä kellonajasta. Heräämisen jälkeen aamulenkille, ja aamuruoka lenkin jälkeen. Iltapäivällä tai illalla lenkille, lenkin jälkeen pienet kotitreenit ja sitten iltaruoka. Päivän päätteeksi iltapissalle. Mahdolliset ohjatut treenit voivat korvata illan kotitottiksen. Kun tekeminen on sykleissä, ja koira saa kerralla reilummin aktiviteettia, sen on helpompi levätä muun aikaa.
Kakkostyypin koira sen sijaan kiihtyy enemmänkin siitä, mitä esimerkiksi ulkoillessa tulee vastaan. Tällaiselle koiralle lyhyemmät ulkoilut saattavat olla etenkin stressaavassa ympäristössä parempi vaihtoehto kuin ulkoilla kerralla pidempään.
Ykköstyypin koirat nauttivat yleensä suuresta aktiviteettimäärästä. Niitä lenkitetään paljon, ja ne usein saavat olla myös paljon vapaana. Niiden vapaana ulkoileminen on melko pitkälle samaa kuin muukin elämä - määrätöntä kaahaamista. Näillä koirilla on kova kunto, eivätkä ne väsähdä mistään. Epätoivoiset omistajat lisäävät liikuntaa pallonheitoilla ja frisbeennoudoilla, agilitylla ja flyballilla, eivätkä koirat väsähdä edelleenkään. Melkeinpä usein voisi sanoa, että tulos on päinvastainen: koira on ulkoilun tai treenin jälkeen entistä kiihtyneempi. Bensaa liekkeihin?
Kakkostyypin koirat voisivat hyötyä vapaana liikkumisesta, mutta usein niiden käytösongelmien takia se ei ole mahdollista. Vapaana juoksemista varten tarvittaisiin paikka, jossa ei ole muita koiria, ihmisiä ja/tai riistaa. Näin ollen nämä koirat joutuvat usein liikkumaan pääosin kytkettyinä, jolloin riittävän ja sopivan liikunnan saaminen on vaikeaa.
Kun ykköstyypin koiran vie mökille, se touhuaa väsymättömästi ja ennen pitkää myös hysteerisesti, kunnes se pakotetaan nukkumaan. Sen sijaan kakkostyypin koira enemmänkin rentoutuu, kun pääsee omassa ympäristössään vaivanneista ärsykkeistä eroon. Luonnollisesti sekin voi alkujaan humaltua maalla olemisen vapaudesta, mutta mikäli triggerit puuttuvat, se aika nopeasti tasaantuu ja muuttuu omistajansa silmissä suoranaiseksi enkeliksi.
Sopivan tasapainon löytäminen liikuntaan ja aktiviteetteihin ei ole helppoa, koska se ei luonnollisestikaan ole vain omistajan tahdosta ja viitsimisestä kiinni, vaan asiaan vaikuttavat mm. asuinpaikka ja resurssit. Tasapainoisuus on kuitenkin avainsana, jonka pitäisi olla keskeisessä asemassa kokonaisuutta katsottaessa. Koiralla pitäisi olla mahdollisuus nopeaan, vapaaseen ja omatahtiseen liikkumiseen, vauhdikkaisiin suorituksiin ja myös kiihtymiseen. Mutta vastaavasti sen pitäisi myös kokea säännöllisesti tilanteita, joissa sen tulee käyttäytyä rauhallisesti, keskittyneesti, kootusti ja hallitusti. Se varmasti nauttii riehakkaasta metsälenkistä parhaan kaverikoiran kanssa, mutta sen pitäisi myös pystyä harjoittelemaan hallittua yhteiskävelyä kytkettynä saman kaverin kanssa.
Me ihmiset olemme taipuvaisia tekemään asioita, joissa olemme hyviä ja jotka sujuvat meiltä vaivattomasti. Samasta syystä ajamme yleensä myös koiramme tekemään asioita, joissa ne ovat hyviä - unohtaen samalla koiran heikkoudet, joita meidän ensisijaisesti pitäisi kehittää! Kun koira on kovin kiihkeä ja vilkas, on helpompi pitää sitä irti metsässä kuin yrittää tehdä sen kanssa rauhallista hihnakävelyä vetämättä. Sen kanssa on hauskempaa harrastaa agilitya kuin hajutunnistusta. Menettely johtaa helposti siihen, että ei-toivotut ominaisuudet vain vahvistuvat siinä, missä halutut eivät kehity mihinkään.
Stressipeikko
Aikanaan meille koiranomistajille kerrottiin, että koiramme ovat stressaantuneita, koska ne ovat liikaa yksin eivätkä saa riittävästi aktiviteettia. Aloimme aktivoida koiriamme. Sitten meille kerrottiinkin, että koiramme ovat ylistimuloituja ja joutuvat kestämään aivan liikaa stressiä sen vuoksi. Totuus on varmaankin jossain välimaastossa. Stressi on aina osa elämää. Stressiä aiheuttaa mikä tahansa, mikä estää koiraa toimimasta laji- ja rotutyypillisesti ja toteuttamasta lajityypillisiä tarpeitaan. Uhat ja turhaumat stressaavat. Myös mukavat asiat, kuten leikkiminen tai agility, ovat usein stressaavia. Ilman stressiä eläminen ei ole mahdollista.
Osasyynä moniin ongelmakäytöksiin voi olla se, ettei koira pääse toteuttamaan laji- ja rotutyypillistä käyttäytymistään. Nykyään pyritäänkin alleviivaamaan virikkeistämisen tärkeyttä: virikkeistäminen liittyy aina luontaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen siinä, missä aktivointia on mikä tahansa toiminta. Luontaisia käyttäytymistarpeita koirilla ovat mm. kaikki metsästyskäytökseen liittyvät asiat, joita on yllättävän paljon. Metsästyskäyttäytymistä ovat ärsykkeen (esim. jälki) etsiminen, jäljestäminen, etsiminen ilmavainulla, vaaniminen, jahtaaminen, kiinni tarttuminen, taisteleminen, tappaminen (tappopurenta), raateleminen, puolustaminen, kantaminen ja kätkeminen. Metsästämisen lisäksi luontaisia käyttäytymistarpeita ovat mm. reviirikäyttäytyminen ja vahtiminen, lisääntyminen sekä pentujen hoito. Erilaiset syömiseen liittyvät toiminnot, kuten ruuan pureskeleminen, nieleminen ja tutkiminen esimerkiksi ruoka-aineita lajitellen, ovat myös synnynnäisiä tarpeita.
Stressihormonien poistuminen elimistöstä kestää 3-8 päivää. Mikäli uusia stressihormoneja erittyy ennen aikaisempien poistumista, käy elimistö jatkuvasti ylikierroksilla eikä pääse toipumaan. Minkälainen on esimerkiksi monta kertaa viikossa aktiivisesti harrastavan koiran stressitila, jos koira ei pysty vaikkapa omaa vuoroaan odottaessaan rauhoittumaan? Jos koira kiihtyy jo autossa agilityhallille ajettaessa, haukkuu häkissä tai seinään kytkettynä ja sitten pääsee vihdoin radalle treenaamaan, ei suoritus varmasti ole paras mahdollinen. Kiihtyneen koiran omistajakin kiihtyy ja hermostuu.
Mikään harrastuslaji ei itsessään ole paha, vaan toteutus ratkaisee. Jos treenit ovat kiihtyneiden koirien kilpalaulantaa, karkailua ja rähinöintiä, voi olla varma, ettei vaaka kallistu positiivisen elämyksen puolelle. Jos taas koira pystyy rauhallisesti odottamaan suoritusvuoroaan ja vasta aktiivisesti tehdessään kiihtyy, ei tilanne ole varmastikaan mitenkään hälyttävä. Nykyään onneksi kiinnitetäänkin yhä enemmän huomiota myös suorituksen ulkopuolella tapahtuviin asioihin, ja monessa paikassa rauhallisesti odottamista ja rentoutumista opetetaan siinä missä esteitä ja ohjauskuvioitakin.
Rauhoittumisen opettaminen
Myönnän, että itsekin olen oppinut tämän asian tärkeyden vasta kantapään kautta. Ja se opetus oli sen verran kipakka, että myöhemmin olen ollut erityisen huolellinen siinä, että koirani osaavat rauhoittua ja rentoutua missä tahansa. Usein ne, jotka tätä taitoa eniten tarvitsisivat, eivät tule ajatelleeksi koko asiaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Yläasteen musiikinopettajani toitotti aina, että "musiikki alkaa hiljaisuudesta". Jostain syystä tämä on jäänyt hyvin mieleeni, ja olen johtanut siitä ajatuksen koirien treenaamiseen: "Tekeminen alkaa tekemättömyydestä." Ainoastaan hiljainen, paikallaan oleva ja rauhallinen koira voi alkaa harjoitella. Se käytös, joka edeltää palkitsemiseen johtavaa käytöstä, vahvistuu myös. Eli jos annan koiralle periksi aloittamalla treenin sen hyppiessä tai haukkuessa, vahvistan tätä ei-toivottua käytöstä. Jos sen sijaan odotan, että koira käy makuulle ja nousen sitten itse ylös, muuttuu koiran maahanmeno yhä todennäköisemmäksi käytökseksi jatkossakin.
Koirahierojana opetan koirani käsittelyyn kyljellään ja yhdistän tämän kätevästi myös esim. tokotreeneihin. Sisätiloissa harjoitellessani käytän tauon merkkinä sitä, että istun itse lattialle ja pyydän koiran jalkojeni väliin samalla tavalla, kuin se olisi myös sitä hieroessani. Koirieni ollessa pentuja tein myös tokotreenien tauolla pientä käsittelyharjoittelua sivellen kyljellä makaavaa koiraa, nostellen ja siirrellen sen jalkoja jne. Kun koira on rento ja makaa pää maassa jokseenkin liikkumatta, annan vapautusvihjeen ja nousen itse ylös. Aloitamme uuden harjoituksen. Halutessani yhdistän taukotilanteeseen myös esimerkiksi pieniä Tellington TTouch -metodiin liittyviä kosketuksia kädelläni. Niiden avulla koiraa voi rentouttaa lisää.
Kun koira on oppinut olemaan jalkojeni välissä rauhassa, pystyn yleensä siirtämään käytöksen myös sellaisiin tilanteisiin, joissa en itse istu maassa tai lattialla. Aluksi taukokäytöstä harjoitellaan ilman ulkopuolista häiriötä. On tärkeää muistaa rytmittää harjoitukset ja pitää taukoja myös silloin, kun treenaa yksin! Vähitellen tilanteeseen lisätään häiriötä, esimerkiksi muita koirakoita tms. On tärkeää, että koira on oikeasti rento tauon aikana, eikä vain makaa jäykkänä pakonomaisesti paikoillaan.
Opetan koirilleni myös "valppaan/vapaan taukokäytöksen". Tämä on käytös, jossa kytken koiran esimerkiksi puuhun, tolppaan tai koukkuun. Koira ei ole paikallaolokäskyn alla, vaan saa vapaasti valita asentonsa ja paikkansa, kunhan on rauhallinen. Se saa seurata muiden tekemisiä, katsella ympärilleen tai olla välinpitämätön, miten vain itse haluaa. Hihnan tulee pysyä löysänä ja koiran täytyy olla täysin hiljaa. Samaa periaatetta sovellan myös häkissä tai autossa odottamiseen.
Vapaan taukokäytöksen opetan palkitsemalla paikalleen kytkettyä koiraa. Heitän palkkionamit koiran lähelle. Treenissä voi käyttää naksutinta merkitsemään kaikki rauhoittumista ilmentävät käytökset (katsoo pois ohjaajasta, nuuskii maata, istahtaa tai menee maahan, kääntyy pois). Halutessaan apuna voi käyttää myös pientä peiliä, jolloin voi itse kääntyä selin koiraan. Kuten rentoutuneessakin taukokäytöksessä, tulee tässäkin harjoitella ensin ilman erillisiä häiriöitä. Harjoitusta voi tehdä kotona sisällä, lenkillä, missä tahansa. Omille koirilleni opetan myös, että ne ovat rauhallisesti kytkettyinä, vaikka poistuisin näkyvistä. Tämä on hyödyllinen taito missä tahansa kisa- tai treenipaikalla, kun pitää käydä ilmoittautumassa, vessassa tai hakemassa kahvia.
Vanhin koirani, joka jäi pentuna vaille tätä rauhoittumisopetusta, ei pysty rentoon taukokäytökseen. Sille olen myöhemmin opettanut eräänlaisen kompromissikäytöksen, jossa se käy maahan (vapaavalintainen asento) odottamaan. Käsky ei ole sama kuin maahanmenovihje, eikä tässä käytöksessä vaadita patsasmaista olemusta. Opetin tämän koiralle aikuisena, kun tilanne oli jo kohtuullisen kaoottinen. Sen vuoksi käytöksestä ei ole koskaan tullut erityisen vahvaa, sillä tarvittava klassinen ehdollistuminen rauhalliseen mielentilaan puuttuu. Palkitsen koiraa maassa pysymisestä ja hiljaa olemisesta. Tämä käytös on muodostunut koiralle ns. default-käytökseksi, jota se tarjoaa vapaaehtoisesti esimerkiksi halutessaan toimintaa. Kun se menee maahan, minä nousen ylös ja koulutus alkaa. Sen verran hyvin se on tämän oppinut, että se tarjoaa sitä jopa ulkona vesilätäkössä maaten, mikä on staffille aikamoinen saavutus!
Niissä tilanteissa, joissa en pysty auttamaan koiraani taukokäytöksessä, vien sen tauon ajaksi pois tai varaan sille ruualla täytetyn kongin, puruluun tai vastaavan, johon se voi keskittää energiansa. Pureskeleminen rentouttaa koiraa ja vapauttaa endorfiineja, joten tällainen taukopuuhastelu voi helpottaa vilkkaan koiran oloa huomattavasti. En koskaan halua koiran pääsevän tekemään väärin, joten on parempi viedä se autoon tauolle kuin antaa sen hyppiä ja vinkua lähelläni. On tärkeää ajatella asiaa myös koiran kannalta: jotta se jaksaa treenata, pitää sen myös saada levätä välillä. Sama luonnollisesti koskee myös ohjaajaa!
