Moni yhden koiran omistaja haaveilee nelijalkaisesta perheenlisäyksestä. Koirat tarjoaisivat toisilleen seuraa yksinoloaikoina ja leikkisivätkin ehkä keskenään, jolloin omistajan työmäärä virikkeiden tarjoajana vähenisi. Koirien keskinäisiä touhuja on myös hyvin mielenkiintoista seurata. Mutta miten tämä kaikki onnistuu, jos jo olemassa oleva koira ei pidä lajitovereistaan, rähjää remmissä, rähinöi koirapuistossa tai omii kaikki esineet, puolustaa ruokaansa ja sitä rataa?
Ensimmäisenä pohdinnassa pitää ottaa huomioon, että kaikki koirat eivät välttämättä kaipaa lajitoverinsa seuraa. Jos lajitoverin läsnäolo on koiralle stressaavaa, voivat käytösongelmat pahentua ja stressi alkaa lopulta oireilemaan fyysisestikin. Useimmat koirat kyllä pitävät ja hyötyvät omanlajisesta kumppanista, mutta poikkeuksiakin löytyy. Oma ensimmäinen koirani, staffinarttu Hurja, olisi luultavasti ollut ihan tyytyväinen eloonsa universumin ainoana koirana. En kuitenkaan ymmärtänyt tätä alkuun, joten meillekin sitten tuli toinen koira.
Onko kaksi koiraa parempi kuin yksi?
Jo kotona asuvan koiran oikeutta turvalliseen ja miellyttävään asuinympäristöön tulee kunnioittaa. Mikäli se ei sopeudukaan pennun tuloon, on mietittävä suunnitelma valmiiksi. Moni kasvattaja toki saattaa ottaa pennun takaisin, mutta harva innostuu myymään, jos kysyy palautusoikeutta – varmempia koteja voi olla tarjolla riittämiin. Yksi vaihtoehto on pitää koirat erillään, mutta se vaatii tilaa, huolellisuutta ja vaivannäköä. Vuosikausien keplotteluun ei välttämättä kannata ryhtyä. Vaikka koirat voisikin kotona pitää erillään, miten onnistuu niiden ulkoilutus, matkustaminen, mökillä oleminen jne.? Koirien yksinoloaika lisääntyy myös automaattisesti, jos omistaja pystyy seurustelemaan vain yhden kanssa kerrallaan. Onko se reilua koiria kohtaan?
Mikäli jo taloudessa olevan koiran käytösongelmat ovat arkea häiritseviä, on ne syytä hoitaa kuntoon ennen pennun ottamista. Yhden rähisevän ja hihnassa vetävän koiran kanssa vielä voi pärjätä, mutta kahden kanssa ei. Pennun kouluttaminen kivaksi koirakansalaiseksi rähinäroopen vanavedessä tuskin myöskään onnistuu. Jo pelkkä pennun arkitottelevaisuuden opettaminen vaatii aikalailla panostusta, joten ei liene realistista kuvitella, että samanaikaisesti jaksaisi treenata toisenkin koiran kanssa.
Rotu ja sukupuoli
Ruotsiksi sanotaan “lika barn leka bäst” eli samanlaiset lapset leikkivät parhaiten yhdessä. Tämä pitää paikkansa myös koirien kanssa: samanrotuiset tai -tyyppiset koirat tuntuvat ymmärtävän toisiaan välittömästi, eikä niiden tarvitse ihmetellä, mitä toinen tarkoittaa eleillään tai miksi toinen ei innostu tietynlaisista leikeistä. Muistan omissa koirissani vuosien kitkan, kun vinttikoira tykkäsi katsella ja taistelukoira otti kaikenlaisen silmäilyn mahdollisena provokaationa tai uhkana.
Kuitenkin samanlaisuudessa on aina myös riskinsä. Samantyyppisiä koiria kiinnostavat usein samat asiat, mikä voi helpommin aiheuttaa konflikteja. Jos kumpikin on yhtä nopea reagoimaan, yhtä periksiantamaton tai yhtä kiihkeä, saattaa arjen hallinta olla vaikeaa. Tällä hetkellä omat koirani ovat melko täydellinen yhdistelmä: nuorempi, amstaffinarttu, on jonkin verran dominoiva ja tuntuu välillä provosoivan muita koiria ihan silkasta halustaan nähdä toisen reagoivan. Vanhempi koirani, isovillakoirauros, ei jaksa ottaa sen touhuja lainkaan todesta. Se ei anna nartun kotkotuksille periksi vaikkapa väistämällä tai hermostumalla, vaan käyttäytyy näinä hetkinä kuin toista ei olisi olemassakaan.
Sukupuolien valinta vaatii myös harkintaa. Joissain roduissa kastroimattomia uroksia ei missään nimessä suositella saman katon alle. Jos kotona on jo kaksi leikkaamatonta urosta, nartun lisääminen porukkaan voi sotkea myös urosten välit. Toisaalta myöskään nartut eivät aina tule toimeen keskenään, eikä siinä välttämättä ole apua toisen tai molempien steriloimisesta.
Itse olen aina pitänyt enemmän nartuista, mutta kahden nartun seuraksi tulleen puudelin “täytyi” olla uros. Tyttöjen välit olivat koko niiden eliniän hieman vaativat, joten kolmannen nartun lisääminen porukkaan olisi voinut olla katastrofi. Tällä hetkellä meillä on leikkaamaton narttu ja leikattu uros. Kolmas koira tulee luultavasti olemaan narttu ihan siitä syystä, etten ole nykyistä narttua leikkaamassa. Kastroimattoman uroksen ottaminen vaatisi sitten erikoisjärjestelyjä juoksuaikojen ajan, mihin en ole innostunut ryhtymään.
Yleisesti voidaan todeta, että uros harvemmin suostuu tappelemaan nartun kanssa. Pääsääntöisesti nartut tuntuvat pitävän jöötä, ja uros väistää tarvittaessa. Kuitenkaan tähän ei pidä missään nimessä tuudittautua: esimerkiksi resurssikiistat voivat syntyä vallan hyvin myös eri sukupuolia olevien koirien kesken. Tiedän esimerkiksi äiti-poika -parin, joka on tapellut ihan kunnolla keskenään!
Pennun valinta
Useimpien epäsosiaalisten koirien on helpompi hyväksyä kotiinsa pentu kuin aikuinen koira. Toki tähänkin on poikkeuksia: jotkut koirat tuntuvat inhoavan pentuja ja suostuvan olemaan tekemisissä sellaisen kanssa vasta sen ylitettyä tietyn iän.
Pentua valitessa olisi parasta löytää kärttykoiralle kaveriksi sosiaalisesti lahjakas pentu. Ihanne olisi löytää kasvattaja, jonka luona pentu on tottunut useisiin aikuisiin koiriin. Sopivin yksilö olisi sellainen, joka ei ole porukan rohkein ja nopein, vaan enemmänkin tarkkailija- tai pohdiskelijaluonne. Hieman harkitsevainen pentu ei tunge itseään ensimmäisenä vaikeuksiin aikuisen koiran kanssa, vaan lähestyy tilannetta varovaisemmin. Tällainen pentu on aikuiselle helpompi, kun sen reaktiot eivät ole niin räjähtäviä eikä käytös uhkarohkeaa. Luonnollisesti haussa ei kuitenkaan ole arka tai pelokas pentu!
Tutustuttaminen
Pennun ja aikuisen koiran voi tutustuttaa toiseensa monella tapaa. Itse pyrin aina varmistamaan tilanteen sujuvuuden olemalla mieluummin liian varovainen. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi, ja jos pentu säikähtää tai satuttaa itsensä, voi se pahimmillaan saada siitä trauman lopun iäkseen. Aikuinen koira voi myös oppia inhoamaan pentua heti kättelyssä. Yhden ainoan kerran meillä on toimittu “perinteisesti” vain tuomalla pentu sisään ulko-ovesta ja lykkäämällä se aikuisen koiran eteen. Tämä oli nykyisten koirieni aikana eli amstaffin pentu Nasta esiteltiin tällä tavoin puudeli-Jänskälle. Tämä siksi, että tiesin Jänskän ilahtuvan ikihyvikseen uudesta kaveristaan ja tiesin sen myös osaavan olla nätisti pienenkin pennun kanssa. Näin juuri tapahtuikin. Jänskä meinasi haljeta ilosta, eikä Nastaa tilanne tuntunut kummastuttavan sen kummemmin.
Jänskän tullessa taloon tilanne oli täysin päinvastainen. Hain pennun lentäen. Mieheni haki meidät lentokentältä aikuisten koirien ollessa autossa mukana. Näin koirat haistoivat toisensa ensin autossa. Ajoimme “ei-kenenkään-maalle”, jossa koiria kävelytettiin hetki hihnassa. Tällöin ne näkivät toisensa ja pääsivät haistelemaan toistensa pissoja, mutta eivät kuitenkaan vielä haistelleet toisiaan.
Kotona sisällä pentu oli portin takana erillään aikuisista. Ne saivat valvotusti haistella portin väleistä. Näin jatkettiin vajaa vuorokausi. Kun mitään ongelmia ei ollut tullut esille, saivat ne seuraavana päivänä ulkoilla vapaana keskenään. Tämän jälkeen ne olivat myös kotona vapaasti, joskin valvotusti. Ensimmäisen kahden viikon aikana en jättänyt pentua ja Hurja-staffia keskenään valvomatta edes sekunniksi. Jos menin vaikkapa vessaan, otin jommankumman mukaani. Yöt pentu nukkui kompostikehikosta tehdyssä aitauksessa, ettei se yöllä vaeltaisi vahingossa aikuisten koirien luo ja saisi siellä mahdollisesti selkäänsä.
Ennaltaehkäise tilanteet
Pentu luonnollisesti haluaa tutkia ympäristöään ja myös tutustua uuteen koirakaveriinsa. Omistajan tehtävä on valvoa, ettei pentu tällä tavoin toimiessaan stressaa aikuista koiraa. Vastaavasti aikuista on hyvä auttaa, ohjata ja kannustaa vuorovaikutustilanteissa. Jos vaikkapa pentu lähestyy aikuista, voi aikuista koiraa tässä tilanteessa kehua siitä, että se käyttäytyy rauhallisesti. Mikäli tilanne tuntuu ahdistavan aikuista, voi pennun käydä ohjaamassa toisaalle tai vaikkapa nostaa pois.
Koiranomistajan tulisi tuntea koiran kieltä ja käyttäytymistä riittävästi, jotta hän pystyy tulkitsemaan mahdollisia uhkatilanteita. Esimerkiksi rauhoittavien signaalien tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää konfliktien ennaltaehkäisemiseksi! Tällöin omistaja ehtii puuttua tilanteeseen ennen kuin koira siirtyy varsinaiseen vaaranvälttämiskäyttäytymiseen, kuten hyökkäämiseen. Muriseminen on merkki epävarmuudesta, ei dominanssista. Koira murisee, koska se kokee tilanteen epämiellyttävänä ja voi esimerkiksi pelätä menettävänsä jonkin resurssin.
On hyvä muistaa, että kaikki käytökset, joita käytetään, vahvistuvat. Jos siis aikuinen koira rähisee pennulle, tekee se saman luultavasti vain useammin ja useammin jatkossa. Rähinän seurauksena pentu säikähtää ja menee pois, joten aikuinen koira on tällöin saanut juurikin sen, mitä halusi: omaa rauhaa. Rähiseminen kertoo siitä, että koira kokee olonsa tukalaksi, epämukavaksi ja ehkä ahdistuneeksi tai pelokkaaksi. Reaktiosta toruminen tai kieltäminen ei tätä tunnetilaa muuta, päinvastoin, se voi jopa pahentaa koiran ahdistusta. Ennaltaehkäiseminen on paljon tehokkaampi tapa toimia!
Omistaja hoitaa homman
Mieleeni ei tule yhtään tilannetta koiramaailmasta tai muualtakaan, jossa “selvittäköön keskenään” -ideologia olisi toiminut hyvin. Kärttykoiran omistajalle antaisin ennemminkin mantran “älä ikinä anna niiden selvittää mitään keskenään”! Aggressiivisesti käyttäytyvä koira ei välttämättä osaa aina säädellä hyökkäyksensä voimaa, ja pienen rähähdyksen sijaan aikuinen koira voikin hyökätä pennun kimppuun ihan tosissaan – tai vaikkei edes tosissaan, voi pienikokoinen ja hentoluinen pentu satuttaa itsensä pahasti ja tietysti myös säikähtää todella vakavasti. Pennun säikähtäessä päästämä kiljunta ja mahdollinen pakoon juokseminen voivat myös laukaista koirassa saaliskäytöksen, minkä johdosta se voi jopa tappaa pennun. Periaatteessa normaali aikuinen koira ei vahingoita pentua, mutta on turha kokeilla käytännössä, onko oma koira tietoinen tästä "säännöstä" vai ei...
Ihmisen tehtävä on huolehtia, että kaikilla on turvallinen ja hyvä olla. Koti kuuluu kaikille siellä asuville, ja omistajan tulee taata tasapuoliset olosuhteet. On inhimillistä pitää pennun puolta ja syyttää aikuista koiraa mahdollisista ikävistä tapahtumista. Kuitenkin pitää muistaa, ettei vika ole kummassakaan nelijalkaisessa – kumpikin käyttäytyy omasta näkövinkkelistään täysin järkevästi. Lähinnä vika on omistajassa, joka on antanut tilanteen syntyä ja tapahtua. Aikuiselle koiralle pennun tulo taloon on aikamoinen elämänmullistus, joten on syytä muistaa myös tarjota sille laatuaikaa kahden omistajan kanssa, kuten ennenkin on tehty.
Usein ihmiset ovat kovin kiinnostuneita siitä, mikä koira on monikoiraperheessä “pomo”. Itselläni on ollut lähes koko ajan 2–3 koiraa kerrallaan, enkä ole koskaan huomannut omissa koirissani mitään erityistä johtajaa. Tämä varmasti osittain johtuu siitä, etten ole myöskään halunnut koirien ns. laumaantuvan, vaan niitä on aktivoitu, koulutettu ja ulkoilutettu paljolti myös yksinään ja erikseen.
Kuten ihmisperheissä, on koirillakin keskenään erilaisia vastuualueita ja kiinnostuksenkohteita. Usein nuorin koirista hoitaa vahtimisen, ja vanhemmat saapuvat paikalle ainoastaan tarvittaessa, jos uhkaa todetaan. Mahdollisissa resurssikiistoissa omat koirani käyttäytyvät hyvin yksinkertaisesti: se antaa periksi, joka haluaa kyseistä asiaa vähemmän. Edesmenneet narttukoirani vaativat molemmat jonkinlaista varautumista ja tarkkailua resurssien suhteen: toinen arvosti ihmisiä (omistajat ja tutut) äärimmäisen korkealle, toiselle tärkein resurssi oli ruoka. En usko, että esimerkiksi sillä, kuka saa ruuan ensimmäisenä tai kenelle laitetaan hihna ensimmäisenä, olisi mitään merkitystä minkään suhteen. Meillä se on aika usein ollut pentu ihan siitä syystä, että se on huonoin odottamaan. Aika usein tilanteet elävät, ja vakituisen rutiinin sijaan tehdään milloin mitenkin, kuka nyt sattuu ensimmäisenä paikalle.
Tunnista uhat
Mitä paremmin omistaja oman koiransa tuntee, sitä helpompi koirien tutustuttamisprosessi on. Kärttykoira voi jännittää toisia koiria yleisesti, jolloin se pelkää niiden lähestymistä eikä välttämättä ole kovin lahjakas lukemaan koirien kieltä ja/tai käyttämään sitä itse. Tämän lisäksi tai sen sijaan kärtty voi olla resurssiaggressiivinen ja puolustaa tavaroitaan, nukkumapaikkojaan, ruokaansa, ihmisiään ja monia muita asioita. Resurssienvartiointi voi myös ulottua ainoastaan yhteen tai pariin näistä asioista.
Koira, joka ei ole sosiaalisesti kovin lahjakas, ei yleensä halua joutua toisten koirien kanssa nenäkkäin eikä myöskään ahtaasti. Tällöin esimerkiksi pienet tilat, kuten eteinen, hissi, auto ja muut vastaavat voivat olla aivan ylivoimaisia. Näihin tilanteisiin kannattaa miettiä vaihtoehtoisia menettelytapoja: hississä pentu kainaloon, koirien erottaminen autoajelun ajaksi jne. Tällöin pitää myös miettiä, miten koirat vapautetaan: pentua ei saa laskea maahan aivan aikuisen koiran lähelle, eikä koskaan myöskään niin päin, että eläimet joutuvat heti nenäkkäin. Pentua ei myöskään kannata vapauttaa vaikkapa autosta pihalle niin, että se lähtee suinpäin juoksemaan. Jo lenkiltä tultaessa kotiin sisään on hyvä miettiä, missä järjestyksessä koirat vapautetaan asuntoon.
Omistaja on myös usein merkittävä resurssi koiralle. Jos omistaja istuu vaikkapa sohvalla aikuisen koiran kanssa ja pentu yrittää kiivetä myös syliin, voi tilanteesta tulla rähinä. Tässäkin koiran käytöstä voi muokata esimerkiksi kehumalla koiraa siitä, kun pentu lähestyy. Pennun voi nostaa sohvalle omistajan toiselle puolelle niin, että kumpikin koira on sitten omalla puolellaan ihmistä. Samalla tavalla mahdollisesti hankalia tilanteita on vaikkapa omistajan kotiintulo, kun molemmat koirat juoksevat häntä vastaan. Tällöin on hyvä yrittää saada koirat pysymään vähän kauempana toisistaan vaikkapa rapsuttelemalla kumpaakin yhdellä kädellä. Tilanne kannattaa myös pitää melko rauhallisena: lyhyet tervehdykset ja sitten riittää, etteivät kierrokset nouse entisestään.
Tavaroista voi tulla riitaa
Ruoka kannattaa antaa aina valvotusti. Itse suosittelen koirien ruokkimista kuitenkin samassa tilassa niin, että ne oppivat siihen, ettei toinen ole mikään uhka. Tarvittaessa tässäkin voi käyttää apuvälineenä koiraporttia, kompostikehikkoa tai muuta tapaa rajata koiria fyysisesti erilleen. Koiria voi palkita lisäilemällä kuppeihin vuorotellen herkkuja tai lusikallisen ruokaa. Vastaavasti puruluita tai vastaavia voi antaa samalla periaatteella tai vaikkapa niin, että toinen syö luuta ja toista palkitaan namilla rauhallisuudesta.
Osa resurssikiistoista voidaan ratkaista antamalla riittävästi, liioitellusti sitä, mikä aiheuttaa kiistaa. Jos koiria on kaksi, annetaan kahden puruluun sijasta neljä tai kuusi. Tällöinkin tilannetta tulee valvoa ja pitää huoli, ettei jompikumpi ahdistele, painosta tai stressaannu. Jos koirat haluavat vaihtaa luita keskenään (yleensä kaverin on aina parempi!), voivat ne tehdä niin, jos kumpikin näin tahtoo. Itse en kuitenkaan anna toisen koiran painostaa toista vaikkapa tuijottamalla sitä tai tunkemalla lähelle saadakseen luun. Myöskään luun tai lelun ottaminen toiselta ei ole sallittua.
Ensimmäisen tutustumisviikon ajaksi voi olla hyvä tarvittaessa kerätä lelut ja muut tavarat pois lattioilta ja leikittää koiria vain valvotusti. Leikkihetket voivat aiheuttaa kiistaa, kun koirat kiihtyvät ja tällöin myös helpommin tulkitsevat tilannetta väärin. Missään nimessä ei esimerkiksi kannata heittää koirille leluja tai keppejä niin, että molemmat lähtevät juoksemaan saman esineen perään. Tällöin hyvin helposti perille pääsyä seuraa tappelu, kun molemmat haluavat saman lelun.
Leikkitilanteissa korostuu jälleen omistajan kyky lukea koiransa eleitä! On tärkeää pystyä näkemään, milloin leikki saattaakin muuttua oikeaksi rähinäksi. Tauottaminen ja kierrosten laskeminen auttavat pitämään tilanteen rauhallisena. Toisaalta yhdessä leikkiminen on hyvä esimerkki siitä, että koirat ovat hyväksyneet toisensa. Stressaantunut koira ei leiki!
