Teksti: Liisa Tikka
Kovien ja terävien äänien pelko on nykykoirilla melko yleinen ongelma. Yleisimmät pelonaiheet ovat ukkonen, ilotulitukset ja laukaukset. Koirien luonteiden muuttuessa pehmeämmiksi eläimet muistavat ikävät tapahtumat pitkään. Hoitamattomat pelot voivat helposti yleistyä, jolloin koira alkaa vähitellen pelkäämään yhä enemmän erilaisia voimakkaita ja äkkinäisiä ääniä. Liki 200 rotua ja yli 3000 yksilöä käsittäneessä kyselytutkimuksessa 39,2 % suomalaiskoirista kärsii ääniarkuudesta.
Ääniherkkyys voi ongelman voimakkuudesta riippuen ilmetä monella tapaa. Lievä pelko näkyy lähinnä levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä esimerkiksi tilanteessa, jossa koiran kanssa ollaan ulkona ja häiritsevä ääni kuuluu useasti peräkkäin. Paha paukkuarkuus saa koiran säikähtämään pelottavaa ääntä ja pyrkimään täysin paniikissa karkuun, poispäin säikähdyksen aiheuttajasta. Tällöin koira ei enää näe eikä kuule omistajaansa eikä pysty rauhoittumaan. Se voi jopa mennä sokkiin. Tutkimuksissa stressihormoni kortisolin määrän on havaittu nousevan yli 200 prosenttia, kun ääniarka koira on kuullut sitä pelottavan äänen.
Vaikka pakeneminen onkin yleisin toimintatapa, voi pelästynyt koira sen sijaan myös esimerkiksi lamaantua täysin kykenemättä liikkumaan mihinkään. Se voi myös virtsata, ulostaa tai tyhjentää anaalirauhasensa pelästymisen takia. Eläin rauhoittuu vasta päästessään turvalliseen paikkaan. Silloinkin voi tosin mennä pitkäkin aika, ennen kuin säikähdys menee ohi. Koira voi vaikuttaa normaalia hermostuneemmalta vielä useiden päivien ajan ja esimerkiksi kieltäytyä menemästä paikkaan, jossa se aiemmin säikähti.
Moninainen ongelma
Yleensä koiralle pelottavimpia ääniä ovat ilotulitteiden lisäksi ukkonen, erilaiset räjäytykset, auton pakoputken paukahtaminen tai ampuminen. Hyvin herkkä koira voi myös reagoida esimerkiksi sadevesikaivon kannen kolahtamiseen, kun siitä ajetaan autolla yli tai bussin paineilmajarruihin. Pelottavat asiat ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Joskus pelkkä ääni ei ole itsessään koirasta pelottava, mutta kun se liittyy tiettyyn tilanteeseen, koira säikähtää. Esimerkiksi ilotulitteissa ääneen yhdistyy yläpuolella tapahtuva valon välähdys sekä ruudin haju, joka myös on monesti koirista epämiellyttävä. Monet koirat voivat olla luonnetestissä tai mh-kuvauksessa todettu paukkuvarmoiksi laukausten suhteen, mutta pelkäävät kuitenkin uutenavuotena.
Ääniherkkyys on melko lailla kaikenlaisten koirien ongelma. Paimenkoirien sanotaan olevan ääniherkempiä kuin muiden rotujen. Tämä väite perustuu luultavasti siihen, että paimenten kuuluu tarkkailla ympäristöään jatkuvasti. Ne ovat pääsääntöisesti vilkkaita koiria, joten niiden reaktiotkin ovat helpommin huomattavissa kuin rauhallisten ja vähemmän aktiivisten rotujen edustajien.
Koirat, jotka ovat yleisesti arkoja ja pelokkaita, pelkäävät todennäköisesti myös kovia ääniäkin. Silti iso, maskuliininen ja muuten rohkealta vaikuttava koira voi olla paukkuarka. Jutun alussa mainitussa tutkimuksessa pelokkaista koirista 55,9% oli myös ääniarkoja, rohkeista vain 28,8%. Eroahdistus ja paukkuarkuus korreloivat myös.
Aniharvat pennut ovat heti pienenä ääniherkkiä. Toki pikkupentu voi säikähtää uutta, kovaa ääntä, mutta se on ihan normaalia. Sen sijaan jos pelko jää päälle, eikä koira toivu säikähdyksestään, on kyseessä ongelma. Useimmiten ääniherkkyys alkaa näkyä vasta nuoresta aikuisesta koirasta, joka on jo sukukypsä. Ongelma voi puhjeta myös vasta myöhemminkin, eikä silloinkaan kyse välttämättä ole traumasta, vaan luonteeseen liittyvistä geneettisistä ominaisuuksista. Tutkimusten mukaan äänipelko alkaa näkyä keskimäärin 2-vuotiaana, mutta aineistosta löytyy myös koiria, jotka alkavat pelätä kovia ääniä vasta veteraaneina. Pentutesteillä ei voi selvittää onko pentu ääniarka vai ei.
Perinnöllinen ominaisuus
Tutkimusten mukaan taipumus ääniherkkyyteen periytyy. Se välittyy sekä geneettisesti että saattaa olla opittua, jos emä säikähtää jotain ääniä pentuja hoivatessaan ja näyttää näin jälkeläisilleen, että kovat äänet ovat pelottavia. Opaskoirakoulun johtaja Riitta Liimatainen toteaa: ”Artikkeleissa, joissa on laskettu periytymisasteita luonnetesteissä mitatuille ominaisuuksille tai opaskoirien soveltuvuustesteissä mitatuille ominaisuuksille on hyvin erilaisia arvioita johtuen lähinnä laskentatavasta. Paukkuarkuus on tyypillinen joko tai -ominaisuus, ja kun sen periytyvyysastetta arvioidaan, on järkevintä käyttää siihen sellaista laskentamenetelmää, joka tarkoitettu joko tai -ominaisuudelle. Tällaisella laskentamenetelmällä laskien on paukkuarkuuden periytymisasteeksi saatu 0.42, joka on varsin korkea.” Pelokkuudelle yleisesti on saatu erilaisissa tutkimuksissa peritymisasteita 0.46, 0.58 ja 0.36.
Käyttökoirilla, kuten palvelus- ja metsästyskoirilla, paukkuarkuutta kartoitetaan luonnetestissä ja käytännön metsästystilanteissa. Tällaisilla roduilla ääniherkät yksilöt karsitaan usein jalostuksesta. Seurakoirilla ääniherkkyyttä ei välttämättä pidetä jalostuskäyttöön vaikuttavana seikkana, minkä vuoksi ääniherkkiä yksilöitä on joissain roduissa tavattoman paljon. Yli 5000 koiraa käsittäneessä norjalaistutkimuksessa äänipelkoa havaittiin runsaasti mm. vehnäterriereissä ja lagotoissa. Rotujen sisällä äänipelot voivat yleistyä nopeastikin, mikäli asiaan ei kiinnitetä huomiota jalostuksessa. Asia on hankala, koska pelko ei välttämättä ole vielä nähtävissä koiralla, jota käytetään jalostukseen nuorena. Paukkuaran koiran kanssa eläminen on todella ahdistavaa niin koiralle itselleen kuin omistajallekin.
Muut pelon syyt
Myös trauma voi aiheuttaa ääniherkkyyttä. Jos koira säikähtää todella pahasti tilanteessa, johon liittyy jokin ääni, voi se pelätä tätä ääntä lopun ikäänsä. Mitä pehmeämpi koira, sen helpommin se muistaa ikävät tapahtumat. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa äänipelosta kärsivistä koirista on kokenut trauman.
Toisten koirien kuulo on herkempi kuin toisten ja kovien äänien epäillään aiheuttavan niille fyysistä kipua, minkä vuoksi ne oppivat pelkäämään tällaisia tilanteita ja ääniä. Esimerkiksi ikääntymisen myötä alkava äänipelko voi liittyä kuulonalenemiseen ja sen myötä siihen, että tietty ääni tuottaa kipua. Tätä ei kuitenkaan ole tutkittu koirilla.
Stressi, korva- ja nielutulehdukset, kiputilat, huonontunut kuulo tai näkö ja jopa kilpirauhasen vajaatoiminta voivat myös pahentaa ääniarkuutta. Pelon pahentuessa nopeasti on ehdottomasti syytä tutkituttaa koira eläinlääkärillä mahdollisten fyysisten vaivojen varalta.
Ääniherkkyys ei mene itsestään ohi, ellei koira kuuroudu. Tällaisilla peloilla on hoitamattomina tapana yleistyä: ensin koira pelkää vain yhtä, tietynlaista ääntä. Vähitellen pelko voimistuu ja eläin alkaa pelätä muitakin samankaltaisia ääniä. Lopulta kaikki yllättävät äänet ovat pelottavia, vaikkeivät edes välttämättä olisi koviakaan.
Siedätyshoito
Koiraa voi ja kannattaa siedättää erilaisille äänille. Siedätystä voi tehdä ennaltaehkäisevästi tai pyrkiä sillä vaikuttamaan jo koiralle pelottaviksi muodostuneisiin ääniin (vastaehdollistaminen). Monet herkkien rotujen kasvattajat käyttävät äänipelkojen siedätykseen tarkoitettuja äänitteitä apuna pikkupentujen siedätyksessä ja soittelevat levyä alle luovutusikäisille. Myös esim. opaskoirakoulu Suomessa tekee näin.
Siedättämisessä on tärkeää, että koira on harjoitteluhetkellä sopivan rauhallinen ja rento. Etäisyyden äänen aiheuttajaan täytyy olla niin pitkä tai äänenvoimakkuuden niin pieni, että koira ei vielä hermostu. Siedättämistä ei myöskään saa tehdä liian kauaa. Maksimi on noin 20 minuuttia per päivä, mutta huomattavasti lyhyemmilläkin harjoitushetkillä voidaan saada hyviä tuloksia. Tärkeintä ei ole harjoittelun ajallinen määrä.
Siedättäessä koiran huomio kiinnitetään äänen sijasta muuhun, esimerkiksi leikkimiseen, syömiseen tai yksinkertaisiin tottelevaisuus- ym. harjoituksiin. Helppo tapa on käyttää markkinoilla olevia valmiita cd-levyjä, joille on äänitetty erilaisia pelottavaksi käytettyjä ääniä kuten ukkosen jyrinää, laukauksia ja ilotulitusta. Levyä voi soittaa kotona eri huoneissa, ulkona ja autossa. Äänenvoimakkuutta lisätään vähitellen. Äänitteitä saa mm. eläinlääkäriasemilta.
Uusivuosi kotona
Uutenavuotena turvallisin paikka koiralle on kotona, vaikkei se paukkuja pelkäisikään. Ulkona kulkiessa on aina vaara, että joku ampuu raketin tai muun ilotulitteen kohti koiraa tahallaan tai vahingossa. Rohkea ja hyvähermoinenkin koira voi säikähtää pahasti, jos papaattimatto räjähtää suoraan sen jaloissa. Ilotulitteet voivat aiheuttaa myös koirille fyysisiä vammoja, mikäli räjähtävät liian lähellä eläintä.
Etsijäkoiraliitto ry auttaa kadonneiden koirien ja muiden lemmikkien löytämisessä hajutunnistukseen perustuvan koiraetsinnän ja neuvonnan keinoin. Liitolle tulee eritoten vuodenvaihteessa valtava määrä ilmoituksia kadonneista koirista. Lähes kaikki karkurit olivat pelästyneet ilotulitteita. Koira kannattaa siis pitää ulkoillessa hihnassa ja varoa tilanteita, joissa se voisi päästä pakosalle pelästyessään.
Pennun tai ääniherkkyyteen taipuvaisen koiran kanssa kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin joutua katumaan myöhemmin. Uudenvuodenaattona kannattaa pyrkiä käyttämään koira pidemmällä lenkillä hyvissä ajoin iltapäivällä. Etenkin kaupungeissa paukuttelu ikävä kyllä alkaa paljon ennen sallittua klo 18.00 ajankohtaa. Paukkuarkaa koiraa tai ensimmäistä vuodenvaihdettaan viettävää pentua ei pidä jättää yksin kotiin uutenavuotena.
Ilotulituksen alkaessa illan hämärtyessä on hyvä vetää verhot eteen kotona ja laittaa televisio tai radio päälle hämärtämään ulkoa kuuluvia ääniä. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei televisiosta tule uutisia tai vastaavia, joissa näytetään ilotulitusta!
Koiralle voi ostaa illaksi uuden, hienon luun tai antaa sille kongin tai vastaavan lelun, jonka parissa puuhata. Tällä tavoin sen mielenkiinnon voi saada pidettyä muualla niin, ettei se huomioi ulkoa kuuluvaa pauketta. Lemmikin kanssa voi myös leikkiä tai touhuta muuten, jotta sillä on mukavaa tekemistä.
Valmisteita pelon lievittämiseksi
Paukkuaran koiran oloa voi yrittää helpottaa totuttamalla sen jo etukäteen pitämään vanutuppoja korvissaan. Ne toimivat korvatulppina ja vaimentavat ilotulitteiden ääntä. Apua voi myös löytyä erilaisista rohdosvalmisteista, kuten valeriaanatableteista, kukkatipoista tai serotoniinia sisältävästä luontaistuotteista (esim. Serene-Um). D.a.p-feromonihaihdutin seinässä tai pannan muodossa voi myös auttaa. Valmisteiden antaminen ja haihduttimen käyttö tulee kuitenkin aloittaa hyvissä ajoin ennen uutta vuotta: useimmiten niiden teho on parhaimmillaan noin kahden viikon kuluttua kuurin aloittamisesta.
Lääkehoito auttaa lähes kaikkia. Rauhoittavien lääkkeiden satunnainen käyttö ei yleensä aiheuta koiralle mitään sivuvaikutuksia. On paljon parempi antaa sille eläinlääkärin määräämää lääkettä kuin pakottaa se kärsimään runsaasta stressistä tuntikausien tai päivien ajan. Tietämys lääkkeiden käytöstä on lisääntynyt eläinlääkäreidenkin parissa, joten nykyään tarjolla on useampiakin vaihtoehtoja. Jos jokin lääkeaine ei ole soveltunut koiralle, voidaan sille kokeilla toisena vuonna jotain muuta. Annostustakin voidaan muuttaa: koiraa, joka pelkää kohtuullisesti, ei tarvitse lääkitä täysin tiedottomaan tilaan, vaan sille voidaan antaa lääkettä sen verran, että se on rento, mutta kuitenkin oma itsensä. Noin vuosi sitten markkinoille tuli uusi, suun limakalvoille levitettävä lääke Sileo, joka tehoaa tabletteja nopeammin ja on auttanut myös niitä koiria, joiden oloa perinteiset lääkkeet eivät ole helpottaneet.
Äänipelkoista koiraa ei saa koskaan rangaista pelostaan. Kotona sille tulee tarjota mahdollisimman mukava turvapaikka, jonne mennä pahimpina ilotulitushetkinä. Pesäpaikka voi olla esimerkiksi sängyn tai saunan lauteiden alla, vaatekomerossa tai kylpyhuoneessa. Koiraa ei pidä säälitellä, mutta on hyvä kuitenkin tarjota sille seuraansa, jos se sitä tuntuu kaipaavan. Uusivuosi on kuitenkin vain yksi juhla muiden joukossa, joten ei liene koiranomistajalta liikaa pyydetty istua se yksi ilta koiransa kanssa vessan nurkassa, mikäli on tarvis.
Vanhaa artikkelia on päivitetty Katriina Tiiran 15.10.2016 Helsingissä pitämän Pelot, ääniarkuus ja eroahdistus -luennon pohjalta.
