Teksti: Liisa Tikka
Kuulin erään asiakkaani kautta tarinan koirasta, jota ei ollut saatu opetettua noutamaan ns. perinteisin keinoin. Omistaja oli kuullut, että naksuttimen avulla voisi kuitenkin koiran saada innostumaan noutokapulasta. Siinä he sitten olivat: omistaja, koira, kapula ja naksutin. Minuutit kuluivat, eikä koira edelleenkään ottanut kapulaa suuhunsa.
Suurin osa kouluttajista tietää opetettavan asian pilkkomisen merkityksen. Kokonaisuus puretaan pieniin osiin ja harjoitellaan palanen kerrallaan. Näin vahvistetiheys pysyy riittävänä, ja koiralla on hyvä työmotivaatio. Jostain syystä nouto kuitenkin edelleen tuntuu olevan kouluttajien kiirastuli. Tehtävää ajatellaan kokonaisuutena: “Mun koira ei osaa noutaa.”. Mitäpä, jos ajattelisimme tämänkin liikkeen pieninä palasina!
Palapeli
Nouto pitää purkaa moneen, moneen osaseen, olipa se sitten toko-liike, palveluskoirien tottis-osuuden tehtävä tai arkielämän frisbeen nouto tai tohveleiden hakeminen. Vaikka jättäisimme siitä osan palasista kokonaan pois (kuten perusasennossa odottamisen tai pk-esteen suorittamisen matkalla kapulalle), saamme silti lukuisia erillisiä pieniä tehtäviä.
Esimerkkinä tavallinen tasamaanouto:
(perusasentoon hakeutuminen – perusasennossa odottaminen – perusasennossa odottaminen, kun ohjaaja heittää esineen – perusasennossa odottaminen, kun esine on heitetty eikä noutovihjettä ole vielä annettu)
vihjesanaan reagoiminen
esineelle juokseminen
esineen nostaminen
esine suussa ohjaajaan päin kääntyminen
esine suussa ohjaajan luokse juokseminen
esineen suussa pitäminen eteenistuessa tai sivulletulossa
esineen luovuttaminen käskystä
Tämän lisäksi koko ajan toki tarkastellaan myös esimerkiksi tapaa, jolla koira pitää esinettä (hyvä, tasainen ote, ei pureskelua tai kapulan pyörittelyä). Lisäksi osa kouluttajista voi esimerkiksi haluta, että koira kiertää kapulan taakse ennen kuin nostaa sen, jolloin sillä on valmiiksi siinä vaiheessa rintamasuunta kohti ohjaajaa.
Aloita aivan muualta
Kun asiakas koirakoulullani sanoo, ettei saa koiraansa noutamaan, kysyn yleensä ensimmäisenä, kantaako koira koskaan mitään esineitä itsekseen tai ottaako leluja tai keppejä suuhunsa. Jos vastaus on kyllä, olemme jo hyvässä tilanteessa!
Jos taas koira ei juuri koskaan itsekseenkään ota tavaroita suuhunsa, pitää kovasti miettiä, mikä voisi olla sopiva esine innoittamaan koiraa harjoitteluun. Usein haen ideoita jostain aivan muualta kuin perinteisten koiranlelujen tai noutoesineiden parista. Yllättävän monet koirat voivat innostua esimerkiksi lapasesta! Koiraa voidaan ensin vaikkapa yrittää saada leikkimään lapasella vetämällä sitä pitkin lattiaa (siihen voi vaikkapa kiinnittää narun). Lapasta voi käyttää myös eräänlaisena namipussukkana ja laittaa herkkupaloja sen sisään. Lapanen heitetään lattialle, ja kun koira juoksee sitä kohti, sille naksutetaan ja kaivetaan yhdessä palkkionami lapasen sisältä. Harjoituksessa voi myös käyttää varta vasten suunniteltua lelua, jossa on esimerkiksi tarranauha. Tällöin namit eivät pääse “karkaamaan” leikkimisen tai heittämisen aikana. Useimmiten kuitenkin tärkeää on, että lelu on riittävän pehmeä, jotta koira kiinnostuu sillä leikkimään.
Mikäli koira ei lainkaan kiinnostu leikkimisestä, voidaan lapasta käyttää tempputreenin välineenä. Opetetaan koira riisumaan lapanen omistajan kädestä. Tällöin saadaan noutoa varten tärkeä pala: esineeseen tarttuminen. Koska tempussa koira joutuu vetämään esinettä ja käyttämään siinä jonkinlaista voimaa, saadaan samalla vahvistettua oikeansuuntaista otetta ja toimintaa.
Lapasen riisumista voi harjoitella joko lapanen suoraan kädessä tai sitten erikseen esine lattialla. Omistajan on yleensä helpompi nähdä koiran oikea toiminta silloin, kun lapanen on kädessä, sillä tällöin koiran pää on ylempänä ja paremmassa kulmassa. Ensimmäisessä vaiheessa opetetaan koira koskemaan kuonollaan lapasta. Jotta kosketus osuu suurin piirtein oikeaan kohtaan eli lapasen kärkeen, kannattaa ohjaajan pitää kättään vaakatasossa sormenpäät kohti koiraa. Mikäli koira yrittää käyttää tassujaan, kannattaa kättä nostaa sen verran ylemmäs, että käsi on koiran kuonon korkeudella.
Kriteeriä kannattaa nostaa mahdollisimman nopeasti, jotta koira ei juutu pelkkään koskemiseen. Seuraavassa vaiheessa koiran pitäisi alkaa jo hieman avata suutaan esiasteena tarttumiselle. Kriteerinnosto on aina riskialtis kohta. Koira turhautuu, kun se ei saa palkkiota samasta toiminnasta kuin aiemmin. Yleensä turhautumisen pitäisi johtaa innokkaampaan yritykseen, jolloin uusi toiminto syntyy melko todennäköisesti. Etenkin suun avaaminen on aika oletettava käytös turhautuessa. Ongelmaksi kuitenkin voi koitua se, että koira tarjoaakin jotain aivan muuta kuin mitä halutaan. Jos tätä jatkuu yhtään pidempään, vahvistetiheys kärsii ja pahimmassa tapauksessa aiemmin aikaansaatu koskemiskäytöskin sammuu. Koira saattaa myös turhautua ja kiihtyä, jolloin se alkaa esimerkiksi haukkua.
Suun avaamisesta lapasen lähellä päästään yleensä aika nopeasti siihen, että koira avaa suutaan niin, että lapanen tulee sen suuhun. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan kannata olettaa, että koira vielä tarttuisi esineeseen! Jotkut koirat voivat jännittää sitä, että omistajan käsi on lapasen sisällä – ne eivät halua tarttua esineeseen ehkä peläten, että satuttaisivat vahingossa sormia. Tällöin voi toimia paremmin se, että pitää lapasta hyvin löysästi niin, että omistajan sormenpäiden ja lapasen kärjen väliin jää selkeästi tyhjää.
Seuraavaksi aletaan vahvistaa tarttumista ja sitä, että koira vetää vähitellen lapasta pois ohjaajan kädestä. Nyt kannattaa miettiä, millainen palkkio omalle koiralle toimii parhaiten! Yleensähän perussääntönä pidetään, että palkitaan koira mahdollisimman läheltä esinettä klassisen ehdollistumisen vuoksi. Joillekin koirille voi kuitenkin olla hyvä ajatus saada koira hieman kiihtymään ja nostamaan kierroksia. Tämä onnistuu esimerkiksi heittämällä palkkio (makupala tai lelu) kauemmaksi, jolloin koira saa saalistaa sen. Palkkiolle juokseminen kiihdyttää koiraa, jolloin sen pitäisi myös käyttäytyä kiihtyneemmin esineeseen tarttuessaan – eli tarttua voimakkaammin.
Lapasen vetämiseen lisätään kestoa: vähitellen koiran pitää vetää koko lapanen pois kädestä ennen kuin se saa palkkionsa. Seuraavana temppuna voi halutessaan siirtää saman lapasen jalkateräänsä ja opettaa koira vetämään se siitä. Tällöin harjoitukseen saadaan lisättyä myös luovutus niin, että koira pitää lapasta suussaan pidempään ojentaessaan sitä ohjaajalle. Jos koira on nopea yleistämään, voi harjoitusta toki tehdä myös villasukalla.
Esineen antaminen käteen asti ei ole välttämättä kovin helppoa. Aluksi ohjaajan tulee olla nopea ja tulla kädellään reilusti koiraa vastaan. Tässä voi kokeilla, auttaako, jos käyttää koiralla jo olemassa olevaa käsikosketusvihjettä. Vihje voi kuitenkin aiheuttaa sen, että koira pudottaa esineen ja tulee sitten koskemaan kättä... Harjoituksessa on myös tärkeää huomioida koiran koko. Mitä pienempi koira, sen alempana ohjaajan tulisi olla, jotta välimatka ei ole liian suuri.
Joillekin koirille voi olla helpompaa aluksi viedä esine jonnekin muualle kuin tuoda se suoraan ohjaajalle. Tällöin voi käyttää esimerkiksi pahvilaatikkoa, pesuvatia tai jotain rasiaa, jonka työntää alle koiran pudottaessa esineen. Vähitellen yritetään saada koira itse irrottamaan esineestä niin, että se käytännössä vie esineen laatikkoon. Tässä harjoituksessa yleensä tehokkainta on palkita koira suoraan laatikosta, joten kannattaa valita sekin koiran koon mukaan. Kovin pienen koiran on melko vaikeaa kurotella pesuvadin reunojen yli palkkiotaan!
Vauhdikkaampi versio
Noutaminen on osa metsästyskäyttäytymistä. Toisilla koirilla käytös voi aktivoitua paremmin, jos otetaan heti aluksi vauhtia mukaan. Tämä harjoitus vaatii ohjaajalta melko kehittyneitä mekaanisia taitoja, ja sitä täytyy ensin kuivaharjoitella ilman koiraa. Treenipaikan tulee olla tilava (esim. ulkokenttä), eikä siellä saa olla kuoppia tai tavaroita, joihin voi kompastua.
Ohjaaja tarvitsee noutoesineen, naksuttimen ja palkkiot. Noutoesinettä pidetään kädessä koiran pään korkeudella ohjaajan kehon ulkopuolella. Ohjaaja peruuttaa ripeästi kävellen tai juosten. Koira lähtee seuraamaan ohjaajaa. Tarkoituksena on naksuttaa, kun koira alkaa tavoitella esinettä (tulee lähelle, koskee). Palkkio annetaan samasta kohtaa kuin missä esine oli (esineen voi viedä siksi aikaa selän taakse). Liikettä pyritään ylläpitämään myös palkitsemisen aikana!
Kriteeriä nostetaan toistojen myötä niin, että vähitellen koiran pitää avata suunsa ja yrittää tarttua kapulaan. Jos koira on keskikokoinen tai isompi, huomaa ohjaaja jo tuntoaistinsakin kautta kriteerin täyttymisen. Vähitellen ohjaaja alkaa päästää esineestä irti koiran tarttuessa.
Valitse aseesi!
Vaikka koira kanniskelisikin keppejä ja lelujaan, kannattaa silti harkita, minkälaisella esineellä noutoa harjoittelee. Noutokapulat eivät ole monen koiran mielestä hauskimpia haettavia. Ne ovat myös suhteellisen kalliita, jos koira pureskelee niitä harjoitusten aikana. Yleensä suosittelen käyttämään esineitä, jotka eivät ainakaan kaikin osin muistuta koiralle tuttuja leluja, mutta jotka ovat melko pehmeitä ja suhteellisen kevyitä. Pienet hiekkatäytteiset dummyt toimivat monilla samoin kuin tennispallomateriaalista tehdyt pötköt tai noutokapulan malliset lelut. Muoviset kepit (Safety Stix) ovat myös hyviä harjoitusesineitä.
Kapuloihin siirryttäessä voi aloittaa vaikkapa sahaamalla puisia harjanvarsia sopivan pituisiksi palasiksi. Niihin voi vaikkapa itse askarrella pahvista laipat, jos koiran on vaikea nostaa maassa makaavaa pulikkaa. Toki myös valmiita ohjatun noudon kapuloita voi käyttää.
Ota narua avuksi
Se, ettei koira tuo esinettä ohjaajalle, on vähintään yhtä yleinen ongelma kuin aiemmin käsitelty ilmiö, jossa koira ei halua ottaa mitään suuhunsa. Monet koirat melko luontaisesti haluavat kyllä juosta lelujen perässä ja ottaa ne suuhunsa, mutta sitten lähtevätkin mieluummin poispäin ohjaajasta kuin kohti häntä.
Joillekin koirille toimii tässä kahden tai useamman samanlaisen lelun leikki. Siinä koira sheipataan tulemaan lähemmäksi ja lopulta luovuttamaan esineensä (ks. Canis 2/2011). Joskus tämäkään ei kuitenkaan riitä. Tällöin paras tapa on yleensä ottaa liina tai naru avuksi. Koirasta ja esineestä riippuen joko koiran tai noutoesineen, tai palkkion, voi laittaa kiinni liinaan ja tällä tavoin estää väärintekeminen. Muistan muutaman vuoden takaa yhden koiran, joka lähti aina rallattelemaan esine suussaan eikä innostunut edes palloleikin avulla irrottamaan. Laitoimme sekä noutoesineen että palkkiolelun liinoihin kiinni. Koira juoksi esineelle ja otti sen suuhunsa. Liinan avulla estimme koiran pakenemisen esine suussaan (mutta emme kuitenkaan alkaneet vetää esinettä luoksemme). Kun koira oli kääntynyt meihin päin edelleen esine suussaan, heitin sen eteen palkkiolelun, joka siis oli myös kiinni liinassa. Liinan avulla tein tästä lelusta pakenevan saaliin, jota koira seurasi innokkaasti. Se ei edelleenkään päästänyt irti suussaan olevasta esineestä, mutta tuli loppujen lopuksi vapaaehtoisesti ohjaajansa luo – ja lopulta myös luovutti lelun.
Useimmiten tällaista esinekiinnostunutta koiraa kannattaa mieluummin noutoharjoituksissa palkita esineellä kuin ruualla. Pitää kuitenkin löytää tasapaino noudettavan harjoitusesineen ja palkkiolelun välillä: jos noudettava esine on liian innostava, on vaikeaa saada koira tuomaan se. Jos taas palkkiolelu on liian kiinnostava, ei koiraa saada välttämättä noutamaan lainkaan!
Kannattaako heittää?
Jos koira ei palauta esineitä, ei sille kannata niitä heittää. Koira, joka juoksee lentävän esineen perään, on jo valmiiksi kiinnostunut lentävästä esineestä. Sitä ominaisuutta ei tarvitse enää vahvistaa. Sen sijaan täytyy vahvistaa sitä, mikä ei onnistu: esineen palauttamista.
Yksi vaihtoehto on aloittaa koiran kanssa ensin ns. siivoamisharjoitus, jossa koira kerää esineitä lattialta ja vie ne yksi kerrallaan johonkin laatikkoon. Tästä harjoituksesta kerrottiinkin jo lapasen riisumistempun yhteydessä jutun alkupuolella.
Toinen vaihtoehto on tehdä noutoharjoitusta niin, että ohjaaja ja koira ovat vastatusten esim. 3–5 metrinvälimatkalla. Koira on paikallaolossa, ja esine asetetaan koiran ja ohjaajan väliin. Koiralle annetaan nouto-vihje, mikäli sillä sellainen on. Jollei nouto-vihjettä ole, voidaan kokeilla esim. pelkkää paikallaolosta vapauttamista tai “ole hyvä” -vihjettä. Kun koira tarttuu esineeseen, naksutetaan. Ensimmäisillä kerroilla ei välttämättä tarvita sen korkeampaa kriteeriä. Koira on tarttumishetkellä (naksutushetkellä) naama ohjaajaan päin, ja palkkio tulee ohjaajalta. Jo tämä asetelma itsessään vahvistaa ohjaajaan suuntautuvaa toimintaa!
Parin toiston jälkeen ala nostaa kriteeriä niin, että koiran pitää esineen nostamisen lisäksi liikkua esimerkiksi yksi askel kohti ohjaajaa. Voit käyttää omaa liikettäsi vahvistamaan toimintaa: kun koira liikkuu kohti sinua, ala itse peruuttaa tai vaihtoehtoisesti käänny ympäri ja lähde juoksemaan niin kovaa kuin pystyt! Huomioi kuitenkin, että oma liikkumisesi on tarkoitettu vahvisteeksi, ei houkuttimeksi. Älä siis liiku ennen kuin koira on ensin aloittanut liikkumisensa! Muuten voi käydä niin, että koira ei liiku ellei ohjaaja liiku.
Koira voi ja saa pudottaa esineen naksutuksen kuullessaan. Kaikki eivät kuitenkaan tee näin. Jos koirasi pudottaa esineen, palkitse se. Jos koirasi ei pudota, pyydä esine siltä ja palkitse.
Palauttamisharjoituksessa on jälleen tärkeää miettiä, miten koiraa kannattaa palkita. Perussääntö on, että liike lisää liikettä. Jos siis haluat vahvistaa koiran liikkumista esine suussaan kohti sinua, pitää ehdollisen vahvisteen tulla ehdottomasti koiran liikkuessa. Olisi kuitenkin hyvä, että ainakin osassa harjoituksia myös primäärivahviste tulisi liikkeen aikana – ja liikkuisi itsekin! Voit siis esimerkiksi lähteä juoksemaan aiemmin kuvatulla tavalla ja ojentaa koiralle lelupalkkion juostessasi. Tai voit heittää lelun jalkojesi välistä niin, että koira liikkuu ensin kohti sinua ja sitten ohitsesi (taaksesi). Tai voit käyttää ruokapalkkiota lelun sijasta.
Jos koira on blondi...
Osalle koirista noutoesineen pitäminen tuottaa vaikeuksia, jos koiran tarvitsee tehdä jotain muuta kuin kulkea kapula suussa suoraan. Koira esimerkiksi pudottaa kapulan ennen kuin istahtaa, eikä pysty tulemaan perusasentoon kapula suussaan. Tällöin kannattaa taas kokeilla joitain aivan muita käytöksiä kuin noutoliikkeessä vaadittuja osasia.
Koska suoraan kävely kapulan kanssa onnistuu, voidaan harjoitella seuraamista kapula suussa: aluksi pelkkää liikkumista (käännöksiä ja temponvaihdoksia voi kokeilla) ja vähitellen myös perusasentoon pysähtymistä. Istuminen voi onnistua nyt paremmin, kun koira on voimakkaammin ehdollistunut siihen seuraamisen yhteydessä.
Seuraamisen lisäksi tai sijasta voi kokeilla muunlaisia kävelytehtäviä. Portaiden kulkeminen toimii monilla, ja osan kanssa olemme koirakoululla harjoitelleet korokkeiden avulla (koira nousee korokkeen päälle kapula suussaan ja voi tehdä siinä myös lisää käytöksiä, kuten kääntyä, istua tai tulla takaisin alas). Jos koira rakastaa pyörähtämistä tai jotain muuta temppua, voit kokeilla, onnistuisiko se kapula suussa.
Sivulletuleminen kapulan kanssa voidaan pilkkoa palasiin niin, että koira tuleekin ohjaajan takaa suorassa linjassa. Tätä voi harjoitella niin, että koira jätetään istumaan ja asetetaan kapula pari metriä koiran eteen. Ohjaaja käy seisomaan pari metriä kapulan eteen selin koiraan ja antaa noutokäskyn kiertyen taaksepäin. Peili on myös tässä hyvä apu! Vaihtoehtoisesti avustaja voi pitää kapulaa niin, että koira nappaa sen hänen kädestään tullessaan kohti ohjaajaa.
Muistilista noutoharjoitteluun:
Pilko harjoitukset todella pieniin osasiin!
Mieti, mitä harjoittelet: treenissä voi olla vain yksi kriteeri. Et voi harjoitella esimerkiksi nostamista ja pitämistä samanaikaisesti.
Älä treenaa sitä, mitä koira jo osaa, vaan sitä, mitä se ei osaa.
Tarvitsetko naksutinta? Se on tarkkuustyökalu, ja joskus siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Millä ja miten palkitset? Tarvitaanko lisää kiihtymystä, vai onko rauhallisuus paikallaan? Vahvistetaanko ohjaajaan vai esineeseen suuntautuvaa toimintaa?
