Tässä artikkelissa esitellään useita temppuja ja kerrotaan, miten ne voi opettaa. Kaikki temput eivät kuitenkaan välttämättä sovi kaikille potilaille, joten voi olla tarpeen konsultoida eläinlääkäriä tai eläinfysioterapeuttia ennen harjoitusten aloittamista. Olipa koiran sairaus tai vamma mikä tahansa, tulee harjoitushetket pitää lyhyinä ja tarkkailla koiran kuntoa!
Etujalkojen ristiminen
Etujalkojen ristiminen on kehonhallintaan liittyvä temppu. Se kehittää koiran koordinaatiota ja antaa koiralle paremman ymmärryksen oman kehonsa hahmottamisesta. Kondrodysfaattiset rodut eivät välttämättä yllä ristimään käpäliään, mutta tällaiselle koiralle voi vaihtoehtoisesti opettaa vaikkapa toisen tassun nostamisen toisen jalan päälle. Tempun ideana on opettaa kosketus kummallakin etujalalla mutta niin, että kummallekin jalalle opetetaan eri vihjesana. Aloita kuitenkin opetus jommastakummasta jalasta ja tee temppu ensin sille puolelle. Sitten kun koira osaa tämän, opeta asia toisellekin puolelle.
Koiralle kannattaa ensin opettaa tassukosketus joko johonkin pieneen kohteeseen (esim. lasinalunen, pala hiirimattoa) tai ohjaajan käteen. Alussa kosketusta voi tehdä missä asennossa tahansa, mutta melko pian harjoituksen edetessä on hyvä alkaa harjoitella ainoastaan koira makuuasennossa.
Kun koskeminen sujuu makuuasennossa, aletaan kosketuskohdetta siirtää vähitellen toisen etujalan suuntaan: ensin lähelle toista etutassua, sitten toisen etujalan päälle ja lopulta jalan ulkosyrjälle niin, että koira ristii jalkansa kohdetta koskettaessaan.
Seuraavassa vaiheessa häivytetään kohde. Kohdetta voi halutessaan leikata pienemmäksi, mutta monet koirat pystyvät myös siirtymään melko suoraan kohteesta pelkkään sheippaamiseen tai poimimiseen. Käytännössä tässä vaiheessa voi joutua aluksi laskemaan kriteeriä hieman niin, että koiran ei tarvitse täysin ristiä etujalkojaan, vaan että vähän vähäisempi oikeansuuntainen toiminta riittää palkkion saamiseen. Kriteeriä voi yleensä kuitenkin nostaa melko nopeasti ja pyrkiä yhtä tyylikkääseen tulokseen kuin aiemmin kosketuskohteen kanssa.
Kun käytös on sujuvaa, nimetään temppu.
Pohkeenväistö
Pohkeenväistö on hyvä temppu esimerkiksi tokon tai rally-tokon harrastajille, koska se edesauttaa koiran takapäänhallintaa. Pohkeenväistössä koira ei rasita kehoaan kovinkaan epätasaisesti, joten se sopii melko monesta vammasta tai operaatiosta toipuville koirille. Harjoituksen suunta kannattaa valita sen mukaan, tarvitseeko jompikumpi takajalka enemmän harjoitusta kuin toinen.
Pohkeenväistössä koira on vastapäätä ohjaajaa. Pyrkimyksenä on, että koira liikkuu sivuttain ohjaajan kanssa samaa tahtia, kun ohjaaja ottaa sivuaskeleita. Koiran tulee pitää kehonsa suorassa.
Aluksi ohjaaja valitsee liikkumissuunnan. On hyvä harjoitella aluksi ainoastaan yhteen suuntaan. Jos ohjaaja haluaa liikkua oikealle, liikkuu koira samaan suuntaan (koiran näkökulmasta vasempaan).
Harjoituksessa käytetään apuna kosketuskeppiä, ohjauskättä tai aluksi namilla houkuttelua. Kohteen tai namin tehtävä on pitää koiran pää koko ajan kohti, ja lähellä, ohjaajaa. Ohjaaja ottaa sivuaskeleen oikealle. Kun koira liikuttaa oikeaa takajalkaansa, naksutetaan ja palkitaan. Alkuun ei ole merkitystä, mihin koira astuu ko. takajalallaan, vaan olennaista on vahvistaa ylipäätään jalan liikuttamista. Palkkio pyritään antamaan niin, että koira on jälleen suorassa ohjaajan edessä. Mikäli koira ei ole itse hakeutunut takaisin tähän asentoon, voidaan harjoitus viimeistellä liikuttamalla palkkiota hieman ohjaajasta oikealle ja takaisin ohjaajan eteen. Tämä yleensä saa koiran siirtymään namin perässä takaisin haluttuun asentoon.
Suuremmille koirille voi olla helpompaa, että ohjaaja ottaa puhtaan sivuaskeleen sijasta askeleen hieman takaviistoon. Tällöin koiran saa helpommin suoristumaan.
Takajalan liikkeen vahvistamista viedään vähitellen sheippaamisen suuntaan niin, että pelkkä jalan nostaminen ei enää riitäkään, vaan jalan liikkeen pitää olla ainakin vähän oikeaan suuntaan. Kriteeriä nostetaan palkitsemalla koiraa yhä suuremmasta jalan liikkeestä (takajalalla astuminen kehon alle). Jalan liikkeen tehostuessa koiran keho alkaa automaattisesti pysyä yhä suorempana.
Harjoittelun edetessä apukohde (kosketuskeppi tms.) jätetään pois ja ohjaaja alkaa pitää käsiään sivuillaan. Toimintaan aletaan lisätä kestoa niin, että yhden askeleen astuminen ei heti tuotakaan palkkiota, vaan koiran pitää jaksaa tehdä ainakin kaksi askelta peräkkäin ennen palkitsemista. Temppu myös nimetään.
Harjoituksen voi opettaa myös toiseen suuntaan. Halutessaan pohkeenväistön voi myös kääntää ohjaajan sivulle niin, että koira tekee sivuaskeleita seuratessaan.
Pujottelu peruuttaen
Tämä temppu edellyttää, että koira osaa jo peruuttaa vihjeestä. Tempussa koira ja ohjaaja molemmat peruuttavat, ja koira ns. siksakkaa ohjaajan jalkojen välistä.
Aloitusasentona on alkuun paras käyttää sitä, että koira seisoo ohjaajan jalkojen välissä. Ohjaaja on hajareisin niin, että jalat eivät ole tasan, vaan vasen jalka on vähän taaempana kuin oikea. Kosketuskepillä, ohjauskädellä tai namilla avittaen käännetään koiraa hieman vasempaan, jolloin se on hieman vinossa. Vinolla asennolla pyritään löytämään parempi linja peruutusta varten. Koiraa pyydetään peruuttamaan. Alkuun riittää, että se peruuttaa jopa yhden askeleen. Palkitaan pienestäkin yrityksestä. Palkkion suunnalla pyritään huolehtimaan siitä, että koira ei tule yhtään takaisin eteenpäin. Ohjaaja voi tarvittaessa siirtää hieman omia jalkojaan niin, että koira todennäköisemmin osuu "oikeasta välistä". Viimeinen palkkio annetaan, kun koira on päässyt peruuttamalla ohjaajan oikealle puolelle.
Ensimmäistä vaihetta toistetaan sen verran, että peruutus alkaa sujua kohtuullisen hyvin.
Seuraavaksi koira opetetaan kääntymään toista pujottelua varten. Kun koira on peruuttanut ensimmäisestä välistä, pyritään pitämään sen pää koko ajan edelleen eteenpäin. Esimerkiksi kosketuskepin avulla käännetään koiraa tällä kertaa hieman oikeaan. Samanaikaisesti ohjaaja muokkaa omaa asentoaan siirtämällä oikean jalkansa tällä kertaa taaemmaksi.
Harjoitusta kannattaa tehdä noin 3-4 pujotteluvälillä. Vahvistetiheys pidetään korkeana, jotta koira ei pääse harhautumaan vääriin asentoihin tai paikkoihin. Jos rytmi menee sekaisin, kannattaa mieluummin aloittaa uudestaan alusta.
Harjoittelun muuttuessa sujuvammaksi jätetään mahdollinen kosketuskeppi pois. Koiran kääntyessä uutta pujotteluväliä varten voidaan sitä vielä tarvittaessa ohjata hieman käsimerkillä. Vahvistetiheyttä vähennetään ja temppuun lisätään kestoa niin, että koira pystyy tekemään esim. 2-3 pujotteluväliä ennen palkitsemista. Viimeistään tässä vaiheessa temppu myös nimetään.
Pallon pukkaaminen
Pallon pukkaaminen on hyvä itsehillintäharjoitus ja sopii myös koiralle, jolle pallot ovat innostavia. Pallon sijasta harjoituksessa voi myös käyttää vaikkapa pikkuautoa.
Temppu opetetaan pitämällä palloa kädessä. Koiraa lähdetään palkitsemaan kuonokosketuksesta palloon. Mitä enemmän pallo on ohjaajan käden sisällä, sitä helpompi pallohullun koiran on itseään hillitä. Vähitellen palloa voi "paljastaa" kädestä enemmän. Koiran on myös helpompi hillitä suuhun ottamistaan, jos tennispallon sijasta käytetään jotain vähän erinäköistä ja ehkä kovapintaista palloa. Jos koira on kovin kiihkeä, pyri vahvistamaan jo hieman ennen kosketusta - tällöin koira ei pääse edes vahingossa lohmimaan palloa ja kättäsi hampaillaan.
Kokeile, mikä palkitsemismalli koirallesi on sopivin. Voit palkita koiran hyvin läheltä palloa, jolloin vahvistat palkkionsuunnalla koiran halua tulla kohti palloa. Vaihtoehtoisesti voit heittää makupalan poispäin lattialle, jolloin namin saalistaminen voi innostaa koiraa olemaan aktiivisempi tehtävässä. Heittämisessä voi kuitenkin joidenkin koirien kohdalla käydä niin, että ne yrittävät ennakoida namin lentämistä ja haluaisivat sen vuoksi pysyä kauempana sinusta (ja pallosta).
Tarvittaessa voit alkaa palkita koiraa koskemisesta valikoivan vahvistamisen avulla niin, että vahvistat ainoastaan voimakkaammat kuonokosketukset.
Laske palloa pitävää kättä kohti lattiaa toisto toistolta. Lopulta päästät irti pallosta kokonaan. Jos koira on kovin innokas, voit ottaa mukaan pienen itsehillintäharjoituksen: kerro koiralle, että palloon ei saa koskea (esim. "jätä" -vihjeellä). Kun koira on hitusen rauhallisempi, voit antaa vapautuskäskyn, jolla koira saa luvan pukata palloa. Jos koira ottaa pallon suuhun, palaa harjoituksessa hieman taaksepäin ja vahvista edelleen kuonokosketusta niin, että pallo on vaikkapa avoimella kämmenelläsi.
Kun koira osaa pukata lattialla olevaa palloa, voit miettiä uusia variaatioita. Mitäpä jos käytät valikoivaa vahvistamista ja opetat koiran pukkaamaan mahdollisimman pitkälle? Tai pukkaamaan pallon sinulle? Tai perheen toiselle koiralle? Tai pukkaamaan pallon "maaliin" eli vaikkapa kahden kartion väliin?
