Rankaisun perusmääritelmä on, että se vähentää toimintaa. Rankaiseminen jaetaan kahteen osa-alueeseen: positiiviseen ja negatiiviseen rankaisuun. Positiivinen ei tarkoita miellyttävää vaan sitä, että tilanteeseen lisätään jotain ikävää koiran toiminnan seurauksena. Negatiivinen rankaisu puolestaan tarkoittaa, että tilanteesta otetaan jotain mukavaa pois koiran käytöksen myötä.
Koira määrittelee itse, mikä sen mielestä on rankaisu. Rankaisu ei tarkoita väkivaltaa tai koiran satuttamista. Koirat ovat hyvin herkkiä lukemaan esimerkiksi omistajan kehonkieltä ja mielentilaa. Jollekin koiralle voi olla jo huomattava rankaisu, kun se huomaa omistajansa olevan pettynyt ja vaikkapa huokaisevan.
Hieman teoriaa
Negatiivinen rankaisu tarkoittaa käytännössä, että koiralta poistetaan mahdollisuus palkintoon. Jos koira pyydetään menemään maahan ja ohjaaja alkaa ojentaa sille palkkiota, mutta koira nouseekin samalla ylös, ei herkkupalaa enää annetakaan. Tällöin omistaja vetää kätensä pois ja samalla poistaa mahdollisuuden palkkioon. Vastaavasti esimerkiksi selän kääntäminen hyppivälle koiralle on myös negatiivinen rankaisu tilanteessa, jossa koira hakee omistajan huomiota.
Negatiivinen rankaisu on usein tarpeellinen vastapari palkitsemiselle eli positiiviselle vahvistamiselle. Rankaisu kuitenkin aiheuttaa turhautumista. Mitä enemmän koira turhautuu, sen sopimattomammaksi sen mielentila usein muuttuu oppimisen kannalta. Pieni turhauma sysää koiran yrittämään enemmän, mutta liiallinen turhautuminen kiihdyttää koiraa ja ajaa sen yleensä epäonnistumaan useammin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että koira saa epäonnistua maksimissaan 2-3 kertaa peräkkäin. Mitä nuorempi ja vähemmän koulutettu koira on, sitä harkitsevampi ohjaajan täytyy olla kriteerin asettelussa. Alkuvaiheen koulutuksessa koiran pitäisi onnistua mieluiten 100 prosenttisesti!
Lain valossa
Voimassa olevassa lainsäädännössä eläinten kohtelusta säädetään eläinsuojelulaissa sekä -asetuksessa. Eläinsuojelulain kuudennessa pykälässä kielletään eläimen kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely. Eläinsuojeluasetuksen 12. pykälässä todetaan, että eläintä on kohdeltava rauhallisesti eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää. Eläimen käsittelyssä on pyrittävä käyttämään hyväksi sen lajinomaista käyttäytymistä. Lisäksi asetuksessa kielletään vahingoittamasta eläintä tai käsittelemästä sitä väkivaltaisesti. Esimerkiksi eläimen potkiminen ja lyöminen on täten kiellettyä. Myös eläinsuojeluasetuksen 13 pykälä kieltää eläimen kouluttamisen tai käytön siten, että sen terveyttä tai hyvinvointia vahingoitetaan.
Eläinsuojelulain kolmannen pykälän mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä eläimille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan kärsimyksellä tarkoitetaan eläimen kokemaa henkistä tai ruumiillista hyvinvointiin tai terveyteen kielteisesti vaikuttavaa tuntemusta. Tuska on käytännössä esimerkiksi ahdistusta tai pelkoa.
Laki ei sisällä yksityiskohtaisia säännöksiä esimerkiksi koirien käsittely- ja koulutustavoista, vaan näihin tapauksiin lakia täytyy tulkita. Kuitenkin eläinsuojelulain 12 pykälässä kielletään välineet, laitteet ja aineet, joiden käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa. Tämä kattaa kyseisten välineiden valmistuksen, myynnin, maahantuonnin, luovuttamisen ja käytön.
Hienosti hihnassa -kirjassa OTM Minna Ruotsalo kertoo, että hänen näkemyksensä mukaan esimerkiksi ns. hapettaminen katsotaan eläinsuojelulain vastaiseksi liian kovakouraiseksi ja tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa aiheuttavaksi käsittelyksi. Laissa kielletään lisäksi erikseen eläimen raahaaminen esimerkiksi sarvista, jaloista, hännästä tai turkista, joten voidaan ajatella, että täten myös taluttimen avulla koiran nostaminen ylös ja roikottaminen on eläinsuojelulainsäädännön vastaista. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa asiaa onkin ratkottu vuonna 2010. Henkilö oli tahallaan nostanut kuristuspannasta koiran ilmaan, jolloin koira oli alkanut krohista pahasti. Oikeus tuomitsi henkilön lievästä eläinsuojelurikoksesta päiväsakkoihin.
Suomalaiset uskovat ja luottavat suuresti lainsäädäntöön. Tämän vuoksi monet koiranomistajat ajattelevat, että esimerkiksi kaikki eläinkaupoissa koiran käsittelyyn, koulutukseen ja hoitoon liittyvät tuotteet ovat käyttökelpoisia - eihän niitä muuten myytäisi, eihän? Kuitenkin markkinoilla on paljon tavaroita, joiden vaikutus perustuu kivun tai pelon aiheuttamiseen. Nyloniset vedonestovaljaat saattavat vähentää vetämistä, koska ne hankaavat koiran ihon vereslihalle. Sitruunapanta saattaa vähentää koiran haukkumista sen ollessa yksin kotona, mutta koiran yksinoloon liittyvä pelko ja ahdistus vain pahenee. Kuristuskaulaimen avulla koiraa voi olla helpompi hallita lenkeillä, mutta koira pyörtyy hapenpuutteessa ja saattaa saada välilevytyrän niskaansa. Paineilmasuihku saattaa saada koiran lopettamaan ohikulkijoille rähjäämisen, mutta koira voi alkaa pelätä samalla hiuslakkapulloja ja kaikkea ponnekaasulla toimivaa.
Entäpä etiikka?
Rankaiseminen tuntuu usein nopealta, helpolta ratkaisulta puuttua koiran ei-toivottuun käytökseen. Koska se monesti näennäisesti myös vaikuttaa toimivan (hetkellisesti), on sen käyttö ihmisistä usein palkitsevaa. Monet myös käyttävät rankaisua palkitsemisen sijaan siksi, että kokevat oikea-aikaisen vahvistamisen olevan vaikeaa ja työlästä. Olisi kuitenkin tärkeää ajatella, että nimenomaan väärin ajoitettu rankaisu voi aiheuttaa huomattavaakin vahinkoa. Väärin ajoitettu palkitseminen johtaa harvoin kastrofeihin.
Käytännössä rankaisemisella kouluttaminen on ihan yhtä työlästä kuin palkitseminen. Satunnainen vahvistaminen on paras tapa ylläpitää käytöstä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että joka kerta, kun koira pääsee tekemään ei-toivottua käytöstä ilman siitä seuraavaa rankaisua, käytös vahvistuu. Tämän vuoksi on tärkeää, että koiraa siis rangaistaisiin joka ikinen kerta, kun se toistaa sopimattomaksi katsotun käytöksen. Tämä vaatii ohjaajalta aikamoista järjestelykykyä: mitä, jos käytös tapahtuu kun omistaja nukkuu, on vessassa tai töissä tai ajaa autoa?
Rankaisu unohtuu ennen pitkää, ellei se ole ollut niin voimakas että se on aiheuttanut sokkireaktion. Jokainen ylinopeussakot saanut voi muistella kuinka kauan sakkojen saaminen vaikutti omaan ajotapaan. Kuukausia ehkä, tai viikkoja? Sen jälkeen rankaisu pitäisi uusia, jotta se pysyy mielessä.
Rankaisun perusmääritelmä on, että se vähentää toimintaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että käytöksen, joka tapahtuu välittömästi ennen rankaisua, pitäisi vähentyä tai jopa kadota seurauksena rangaistuksesta. Näin ei kuitenkaan läheskään aina käy. Eläin voi esimerkiksi siedättyä rankaisuun ja pitää sitä vain "välttämättömänä pahana". Tämä näkyy usein esimerkiksi hihnakäytöksessä: vetämistä pyritään vähentämään nykimällä koiraa hihnasta. Nykäisy saattaa auttaa hetkellisesti, mutta vetäminen palaa kuitenkin hyvin pian. Tämä johtuu kahdesta seikasta. Sen lisäksi, että koira siedättynyt nykäisyille eikä enää koe niitä niin epämiellyttäviksi, tarjoaa ympäristö toisaalta niin houkuttelevia palkkioita, että ne ovat mahdollisen epämukavuuden rinnalla aivan ylivoimaisia.
Monet luontaisiin, synnynnäisiin käytösmalleihin liittyvät käytökset ovat koiranomistajille kiusallisia. Me koemme monet lajityypilliset käytökset, kuten esimerkiksi erilaiset metsästyskäyttäytymiseen liittyvät asiat, hankalina ja ei-toivottuina. Emme halua, että koira karkaa jälkeä seuraten tai saaliseläimen perässä juosten. Emme myöskään halua, että koira jahtaa juoksijoita, autoja tai polkupyöräilijöitä. Tällaisten käytösten voimakkuus riippuu suuresti sekä yksilöstä ja sen oppimishistoriasta että myös koiran rodusta. Rodusta riippuen tiettyjä ominaisuuksia on joko vahvistettu tai karsittu. Taistelukoiran ei kuulu vaania tai noutaa kauniilla otteella, vaan sen jalostuksessa on keskitytty ketteryyteen, nopeuteen ja selkeään tappopurentaan ja -ravistukseen. Sen sijaan tappopurentaa käyttävä bordercollie tai labradorinnoutaja ei ole rotutyypillinen. Näitä asioita on syytä miettiä jo rotua valitessa.
Luontaisten käytösten poiskouluttaminen on erittäin vaikeaa, koska koira kokee mielihyvää jo pelkästään niitä suorittaessaan. Myös esimerkiksi ruuan varastamisen tai ulkoa löytyvien jätteiden syömisen lopettaminen on vaikeaa kouluttaa, sillä luonnollisesti toiminnan aikana saatava ravinto palkitsee koiraa. Etsiminen itsessäänkin on jo yksi osa metsästyskäyttäytymistä, ja siten sekin palkitsevaa toimintaa. Vaikka koiraa rangaistaisiinkin toiminnan jälkeen, on syöminen itsessään ollut jo palkitsevaa. Käytännössä ainoa tapa saada tällaiset käytökset häviämään on opettaa koiralle palkitsemisen avulla, että sen on hyödyllisempää jättää varastamatta ja saada sitä kautta parempi palkkio. Luonnollisesti on myös järkevää pyrkiä rajaamaan mahdollisimman paljon mahdollisia varastamistilanteita pois niin, ettei koiran ulottuville jätetä ruokaa tai syötäväksi kelpaavia asioita.
Klassinen ehdollistuminen riesana
Positiiviseen rankaisemiseen liittyy usein ikäviä tunnetiloja kuten pelkoa ja uhkaa. Nämä saattavat yhdistyä myös johonkin muuhun kuin haluttuun käytökseen. Usein nämä sivuvaikutukset heijastuvat paikkaan tai tilanteeseen jossa koiraa on rangaistu, tai mikä vielä huonompi vaihtoehto: omistajaan. Monet käytökset, jotka ovat omistajan mielestä ei-toivottuja, juontavat juurensa usein koiran pelosta ja epävarmuudesta. Esimerkiksi koiran muristessa hoitotoimenpiteitä suorittaessa tai kohdatessaan toisen koiran tai vieraan ihmisen on murina koiran tapa kertoa, että se kokee tilanteen epämiellyttävänä ja haluaa lisätä etäisyyttä ärsykkeeseen. Tällaisissa tilanteissa koiran rankaiseminen yleensä pahentaa tilannetta. Koira oppii, että sillä on todellakin syytä huoleen, sillä kynnenleikkuusta tai harjaamisesta on rankaisun myötä tullut juuri entistäkin epämiellyttävämpää. Tai että vieraita ihmisiä ja koiria on syytä pelätä, koska omistajakin alkaa siinä tilanteessa käyttäytyä aggressiivisesti eikä häneenkään voi enää luottaa.
Lähteet:
Hienosti hihnassa. Tommy Wirén ja Päivi Romppainen. WSOY 2014
Koiranomistajan oikeusopas. Tuija Jaakonsaari ja Anu Ojala. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2011.
