Kaikissa positiivista kouluttamista koskevissa kirjoissa ja artikkeleissa kehotetaan löytämään oman koiran mielestä paras palkkio ja käyttämään sitä. Joidenkin koirien suhteen etsintään ei tarvitse käyttää juuri lainkaan aikaa. Joidenkin koirien kohdalla sopivien vahvisteiden haeskelu kestää vuosia.
Vaikka kaikkien koirien täytyy syödä pysyäkseen elossa, ei ruoka ole aina se käytettävissä oleva vahviste. Tai mitkä namit voisivat olla sopivia, jos tähän mennessä on kokeiltu vain kaupan valmiita herkkuja? Kaikki koirat eivät ole syntymästään pallohulluja, joten sopivan palkkiolelun löytäminen voi olla työn takana. Miten hallita ympäristön tarjoamia vahvisteita, jos ne ovat ainoita, jotka koiraa kiinnostavat? Tässä artikkelissani pyrin esittelemään joitain omien koirieni ja asiakaskoirien kohdalla löydetyistä ratkaisuista toivoen, että joku saisi näistä esimerkeistä apua omaan koulutukseensa.
Kippo pois ja eväät taskuun
Ruokaa käytetään yleensä eniten palkkiona, koska sitä käytettäessä vahvistetiheys on helppo pitää korkeana, toistoja saadaan paljon ja palkkion suuntaa voidaan myös hyödyntää melko joustavasti. Ruoka on monipuolinen vahviste; kyse ei aina ole siitä taskun pohjalta kaivettavasta nappulasta tai Frolicin palasta.
On paljon koulutustilanteita, jolloin vahvisteita tarvitaan paljon. Useimmiten esimerkiksi käytösongelmia korjatessa on järkevää pyrkiä saamaan uusi, toivottu käytös vakiintumaan mahdollisimman nopeasti. On paljon tehokkaampaa tehdä koulutus eräänlaisena "salamasotana" pyrkien alkuvaiheessa palkitsemaan joka ikinen oikea tai oikeansuuntainen käytös. Tämä voi käytännössä tarkoittaa satojen toistojen päivävauhtia, mikä luonnollisesti tarkoittaa myös satoja vahvisteita. Tällaisia esimerkkejä ovat vaikkapa hihnakäytökseen liittyvä harjoittelu (vetämättä kävely, rähjäämättä ohittaminen), yksinolo-ongelman purkaminen tai koiran joihinkin omaan ympäristöön liittyvien pelkojen poisopettaminen.
Kun vahvistetiheyden täytyy olla pitkään korkea, tai jos toistojen määrä nousee hyvin suureksi, on käytännössä koiran saamien palkkioiden määrä todella suuri. Jos koira on labradorin kokoinen ja sillä on loputon ruokahalu, ei ruuan käyttö vahvisteena ole ongelma. Tällöin on kuitenkin yleensä syytä lopettaa koiran normaali ruokinta ja käyttää suurin osa ruoka-annoksesta palkkioina jo ihan pelkästään painonhallintaan liittyvistä syistä. Jos koira syö kuivamuonaa ja on valmis tekemään töitä nappuloidensa eteen, on hyvin helppoa kaataa aamulla oikea ruokamäärä johonkin astiaan ja annostella sieltä palkkioita koulutuksessa käytettäviksi. Mikäli ruokaa on vielä illalla viimeisen treenin tai ulkoilun jälkeen jäljellä, voidaan se antaa koiralle ruokakupista.
Ylipäänsä ruokinta koulutuksen aikana kannattaa aina tehdä niin, että mahdollinen kupista annettava ruoka-annos tarjotaan vasta koulutuksen päätyttyä (esimerkiksi illan päätteeksi). Näin koiralla on päivän aikana suurempi motivaatio toimia ruuan eteen. Petoeläimillä nälkä lisää toimintakykyä ja -halua, joten tyhjällä mahalla koira yleensä tekee aktiivisemmin töitä. Näin kannattaa toimia myöhemminkin, vaikka palkkiona käytettävien vahvisteiden määrä olisikin jo huomattavasti pienempi. Eli esimerkiksi hihnakäytökseen liittyvien käytösten vahvistamisessa on järkevää, että koira saa ruokansa vasta lenkin jälkeen, jolloin se on ulkoilun aikana luultavasti motivoituneempi herkkujen saamiseen.
Jotkut erittäin ruokaorientoituneet koirat alkavat käyttäytyä melkeinpä hysteerisesti nälän vaivatessa. Tällaisten koirien suhteen voi olla järkevää antaa symbolisesti vähän ruokaa esimerkiksi ennen koulutuskentälle tai kurssille menoa, etenkin, jos koiran normaali ruoka-aika on silloin käsillä.
Pienen koiran pienet eväät
Entäpä sitten, jos koira on hyvin pieni? Noin kymmenkiloisenkin koiran päiväannos on sen verran vähäinen, että koulutukseen tarvittavien vahvisteiden määrä voi ylittää koiran päivittäisen ruuan määrän. Tällöin on ensisijaisen tärkeää miettiä, miten pieneksi palkkiot voi laittaa. Useimmiten ihmiset antavat koirilleen aivan turhan suuria makupaloja. 20-30-kiloisillekin koirille riittää aivan hyvin palkkioksi palat, jotka ovat alle puoli senttiä kanttiinsa. Esimerkiksi itse leikkaan nakin ensin halki pitkittäissuuntaan ja sitten halkaisen puolikkaat vielä uudelleen. Vasta tämän jälkeen kuutioin nakin, jolloin palaset ovat ehkä noin 3 mm yhdeltä sivulta. Samalla menetelmällä esimerkiksi yhdestä lihapullasta voi saada 27 makupalaa.
Monille pikkukoirille sopii todella hyvin palkkioksi jonkinlaisen tahnan, kuten maksapasteijan, käyttäminen. Tällöin omistajan ei tarvitse yrittää saada pidettyä näpeissään mikroskooppisen pieniä namipaloja, vaan hän voi tarjota koiralle herkkutuubin nuolaistavaksi. Tällöin myös annetun ruuan määrä jää melko pieneksi, kun yksi vahviste on vain yksi lipaisu. Tuubin sijasta voi toki käyttää vaikkapa suurta ruiskua (ilman neulaa) tai jopa täytettyä kongia. Tuubi tai vastaava soveltuu erinomaisesti myös suuremmille koirille ja on todella hyvä silloin, kun vaaditaan erittäin korkeaa vahvistetiheyttä. Joskus yksikin sekunti on liian pitkä vahvisteväli, ja omistajan kurkottaessa taskustaan lisää namia koira ehtii jo reagoida ei-toivotusti. Tuubia käytettäessä vahvisteiden väliin ei tule taukoa lainkaan. Markkinoilla on nykyään myös roll-on -palkitsimia, joissa deodoranttipulloa muistuttavaan pakkaukseen on laitettu maistuvaa lientä. Tällaista välinettä on helppo käyttää ilman, että koira saa siitä mahansa täyteen.
Joskus koiralla on terveytensä vuoksi tarkka erityisruokavalio, jota on noudatettava. Tämä ehkä tarkoittaa yhtä kuivanappulaa ja/tai yhtä purkkiruokaa - mitään muuta koiralle ei saisi antaa. Ruuasta voi yrittää saada aikaan jonkinlaista massaa, jonka voi sitten laittaa ruiskuun tai pursotinpussiin, josta sitä voi sitten annostella koiralle palkkioksi. Säilykkeestä voi koostumuksesta riippuen muotoilla pieniä palleroita, leikata kuutioita tai poimia sattumia palkkioina käytettäviksi. Koiran voi myös opettaa ottamaan lusikasta niin, että ruokaa voi ojentaa lusikalla aina vahvisteen hetkellä.
Kuivattua, keitettyä
Monet raakaruualla ruokkijat joustavat periaatteestaan, kun kyse on koulutuksessa käytettävistä palkkioista. Esimerkiksi viljattomien kuivanappuloiden käyttö lenkillä vahvisteena on helppoa. Yllättävän moni koira innostuu nappuloista palkkioina, vaikkeivät välttämättä olisi tottuneet syömään niitä muuten. Yleisesti käytettyjä palkkionameja ovat myös puolikosteat kuivaruuat, Natural Menu ja Frolic. Ne ovat tuoreena pehmeitä ja helppoja pilkkoa pieniinkin paloihin.
Teollisista valmisteista löytyy myös erilaisia kuivalihoja, joita voi käyttää palkkioina. Melkein pelkästä lihasta koostuva pakastekuivattu ZiwiPeak-ruoka maistuu monille koirille palkkiona erinomaisesti. Myös ihan tavallista kuivaliharouhetta voi käyttää, kun valikoi taskuunsa vähän isompikokoisia rakeita. Markkinoilla on nykyään tarjolla myös todella monipuolisesti erilaisia kuivattuja lihatuotteita, joita voi käyttää palkkioina (esim. naudanvatsaa, kanan tai hanhen fileetä, maksaa, sydäntä, kivipiiraa, kalaa). Osa näistä tuotteista on palakooltaan liian suuria tavalliseen koulutukseen, mutta niitä voi hyödyntää hyvin vaikkapa tilanteissa, joissa pyritään saamaan koira mahdollisimman rauhalliseen mielentilaan. Pureskelu vapauttaa endorfiineja, joten isojen ruokapalojen käyttäminen vahvisteena voi joissain tilanteissa edistää koiran rauhoittumista huomattavastikin.
Tuoreiden lihatuotteiden tuoksu ja maku innostavat suurinta osaa koirista. Valmiit lihasuikaleet on helppo esimerkiksi keittää ja pilkkoa. Ne ovat nopeasti ja helposti syötäviä, eivät janota ja sopivat suurinakin määrinä käytettäviksi palkkioina. Helppoja ovat myös broilerin sydämet ja kivipiirat, jotka voi itse keittää tai joita on myytävänä valmiiksi kypsennettyinäkin. Keitinveteen voi halutessaan lisätä vähän valkosipulia ja yrttejä makua lisäämään. Monille koirille maistuvat sisäelimet erinomaisesti, joten vaihtelua palkkioihin saa keittämällä maksaa, sydäntä, munuaisia jne. Ronkelille voi kokeilla paistaa lihaa vielä kevyesti keittämisen jälkeen, koska se parantaa monesti makua. Jotkut koirat pitävät enemmän raa'asta lihasta, joten sitäkin voi toki käyttää palkkiona. Suomessa elintarvikehygienia on niin korkealla, ettei tautiriskiä kannata liioitella. Luonnollisesti käsien huolellinen pesu on kuitenkin syytä muistaa ennen kuin siirtyy esimerkiksi itse aterioimaan.
Kissan märkäruuat ovat monelle koiralle mieleen. Erinomainen ns. jackpot-palkkio on foliopakattu märkäruoka. Se toimii myös hyvänä yllätyksenä, koska ruoka ei tuoksu pakkauksen läpi. Tällaista palkkiota voi käyttää vaikkapa epäsäännöllisenä vahvisteena luoksetulosta vaikeassa tilanteessa tai loppupalkkiona pidemmän liikesuorituksen tai tehtävän jälkeen.
Ei syö ulkona
Jokainen työkseen kouluttava on varmasti kuullut asiakkaan toteamuksen, ettei koira syö ulkona lainkaan. Useimmiten nämä koirat ovat leikkaamattomia, nuoria uroksia, mutta toki myös poikkeuksia on. Hormoni-implantista tai kastraatiosta voi olla apua, mutta luonnollisesti moni omistaja ei ole valmis näitä kokeilemaan – eikä se ongelmaa aina ratkaise. Jos koiran kanssa käytettävissä ei ole muita vahvisteita tai jos näitä ei jostain syystä voida käyttää, täytyy koira yrittää "opettaa syömään".
Ensimmäinen vaihe on lopettaa koiran ruokkiminen kotona sisällä. Koiran omaa ruokaa tai vaihtoehtoisesti jotain superherkkua laitetaan rasiaan ja rasia otetaan mukaan ulos. Ruoka annetaan koiralle jossain rauhallisessa paikassa, esimerkiksi puistossa tai metsässä. Omistajan kannattaa alkuvaiheessa varata aikaa ja jäädä istumaan koiran kanssa, jotta se ensin rauhoittuu ja sitten voi alkaa syödä. Tätä "ulkoruokintaa" jatketaan päivittäin. Ruokapurkkeja voidaan ottaa useampia mukaan ja paikkoja voidaan alkaa vaihdella vähän vaikeampiin sitä mukaa, kun koira alkaa syödä paremmin. Vähitellen omistaja voi alkaa antaa ruokaa enemmän kädestään ja tarjota koiralle tehtäviä, joiden suorittamisen jälkeen koira saa ruuan palkkioksi.
Eräs ystäväni innostui taannoin kouluttamaan koiraansa, joka ei ollut kotiympäristön ulkopuolella kiinnostunut mistään ruokapalkinnoista. Lopulta hän sai koiran ottamaan erilaisia (ihmisten) keksejä ja aloitti koulutuksen niillä. Vähitellen koira alkoi suostua syömään vähän terveellisempiäkin namipaloja.
Joskus sama palkkio voikin kelvata, kun omistaja muuttaa palkkion toimitustapaa. Sen sijaan, että nami ojennetaan koiralle, pitääkin koiran saalistaa se. Usein myös etäpalkkiot (vaikkapa kupissa oleva ruoka) kiinnostavat koiraa enemmän kuin omistajan kädessä oleva ruoka.
Vaihtelua vai sitä samaa?
Koiria, kuten meitä ihmisiäkin, on monenlaisia. Toiset koirat ovat vallan tyytyväisiä syödessään samaa ruokaa päivästä toiseen. Toiset kyllästyvät nopeasti ja tarvitsevat vaihtelua. Ilmiö on nähtävissä palkkioihinkin liittyen. Palkkionamien vaihtamista esimerkiksi viikon tai muutaman päivän välein on hyvä kokeilla, jos tuntuu, että koira kyllästyy niihin helposti. Tai vastaavasti voi pitää aina kaksia nameja mukana ja syöttää joko ensin toisen pussin ja sitten toisen tai vaihdella nameja, jos se sopii koiralle paremmin. Joillain koirilla toimii hyvin myös, että sekoittaa monenlaisia nameja keskenään "lauantaipussiksi".
Ennakko-odotukset ja ehdollistumat ovat asioita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi koiran kanssa toimiessaan. Jos koira on tottunut saamaan palkkioksi aina jotakin, se osaa odottaa tätä asiaa. Jos palkkio vaihtuukin, ei se välttämättä olekaan iloinen yllätys, vaan raaka pettymys! Koin itse tämän aikanani, kun ostin koiralleni ulkomailta upean uutuuslelun, vinkuvan tennispallon. Koirani piti sekä vinkuleluista että palloista, joten olin varma, että tämä olisi kaikkien aikojen suosikki! Otin pallon mukaan agilitytreeneihin. Aiemmin olin käytännössä aina palkinnut koiraa agilityssa motivointipatukalla.
Teimme radanpätkän, ja heitin koiralle taskustani palkkioksi pallon. Koira ei reagoinut mitenkään. Ajattelin, ettei se nähnyt palloa, joten lähdin koiraa kutsuen juoksemaan pallon luokse. Koira ei edelleenkään reagoinut palloon mitenkään. Otin pallon käteeni, taisin jopa vinguttaa sitä ja yritin saada koiran innostumaan. Ei elettäkään.
Sama koira piti palloista kotona todella paljon ja oli esimerkiksi tottelevaisuustreeneissä tottunut saamaan pallon palkinnoksi. Ilmeisesti en kuitenkaan koskaan ollut agilityssa käyttänyt palloa. Olin onnekseni ottanut nyt treeneihin mukaani myös tutun lelun, joten koirani sai palkkioksi vanhan patukkansa ja oli onnellinen. Palloa käytettiin sitten kotona, ja siellä se osoittautui todella hyväksi leluksi.
Nuorin koirani puolestaan on aina ollut hyvin helposti kyllästyvä. Otan sille yleensä treeneihin mukaan kaksia nameja ja kaksi eri lelua, jotta minulla on aina jokin toimiva vahviste. Kyseisen koiran kohdalla olen kuitenkin huomannut, että ehdollistuminen tiettyyn ruokapalkkioon on voimakkaampi kuin jonkin paremman namin saaminen. Käytännössä siis koira ottaa etenkin stressaavassa tilanteessa todennäköisemmin vastaan tutun, pennusta asti käytetyn teollisen namipalan kuin jonkun ns. superherkun. Tuntuu hullulta antaa kuivanameja koiralle, joka sylkee makkarat ja keitetyt kananpalat suustaan! Usein voikin olla hyvä ajatus liittää tietty palkkio tiettyyn tilanteeseen. Esimerkiksi vieraita ihmisiä pelkäävälle koiralle annetaan kaikissa kohtaamis- ja tervehtimistilanteissa ja niitä harjoiteltaessa aina samaa palkkiota, jota ei sitten vastaavasti anneta koskaan missään muualla.
Ei vain parasta
Palkkiota valittaessa on syytä miettiä tilanteen haastavuutta. Normaaliruokahaluinen koira hyväksyy palkkioksi melko tavallisetkin makupalat tai jopa omat ruokanappulat, mikäli ympäristö on häiriötön. Kotona tai tutussa porukassa treenatessa ei ole syytä käyttää ”liian hyviä” palkkioita, koska muuten ei tiukan paikan tullen ole enää mitään parempaa tarjota.
Erittäin häiriöherkän koirani kanssa varaudun yleensä treenitilanteeseen kaksilla nameilla: erityisen hyvillä herkuilla ja vähän tavallisemmilla makupaloilla. Herkut ovat käytössä silloin, kun otan koiraa autosta, vien sen treenitilaan ja yritän saada sen tottumaan ympäristöönsä. Kun koiran viretaso laskee normaaliksi ja se on siedättynyt tilanteeseen, alan kouluttaa tavallisempia makupaloja käyttämällä.
Vahvisteita kannattaa vaihdella myös opetettavan asian mukaan. Jos koiralta vaaditaan matalahkoa viretilaa kuten paikallaolossa, ei ole syytä nostattaa sille valtaisia odotuksia liikkeen päätteeksi annettavasta superpalkkiosta. Vastaavasti suurempaa intensiteettiä vaativassa seuraamiskaaviossa voi olla hyvä, että koira selkeästi työskentelee palkkion saadakseen.
Lisää asian arvoa
Vihjesanaa tehtävään lisättäessä järjestys opettamisessa on aina "uusi vihje" - "vanha vihje". Eli jo olemassa oleva on viimeisenä, ja uusi asia edeltää tätä. Samaa voidaan hyödyntää palkitessa. Jos koiran haluaa oppivan arvostamaan vaikkapa lelupalkkiota, kun tähän asti se on ollut kiinnostunut vain ruuasta, voidaan lelu yhdistää ruokapalkkioon. Aluksi koiran pitää esimerkiksi koskea kuonollaan leluun, jotta se saa namipalan. Vähitellen sen pitää ottaa lelu suuhunsa, jotta se saa herkun. Tämän jälkeen kriteeriä lisätään koko ajan niin, että pala palalta koira alkaa oppia leikkimään hieman lelulla. Toiminta alkaa muuttua enemmän palkitsevaksi, mitä enemmän sitä tehdään ja mitä tutummalta se tuntuu. Lopulta ruokaa ei välttämättä tarvita enää lainkaan, vaan lelu itsessään voi jo olla palkitseva.
On todella tärkeää huomioida koiran mieltymykset palkitsemisessa. Läheskään kaikki koirat eivät esimerkiksi lelu- tai ruokapalkkiota odottaessaan pidä siitä, että niihin kosketaan. Tällaisissa tilanteissa omistajan taputteluyritykset voivat toimia koiralle enemmänkin rankaisuna kuin palkkiona! Fyysistä hellittelyä palkkiona käytettäessä kannattaa olla varma, että se on oikeasti koiran mielestä mukavaa. Osa koirista pyrkii vain olemaan kohteliaita, ja ne antavat omistajan silittää itseään, mutta eivät oikeasti nauti siitä. Voimakas taputtelu, halaaminen ja hyvin fyysiset leikit (töniminen, painiminen jne.) ovat myös asioita, joista läheskään kaikki koirat eivät pidä. Asiasta varmistuaksesi voi olla hyvä idea videoida tilanteita, joissa koskettelet koiraa palkkioksi. Videolta näkee hyvin koiran eleet: onko se innostunut, tuleeko se kohti omistajaa ja painautuu lähemmäksi, vai lipooko se suupieliään, katselee muualle, kääntää korvat päätä myöten, yrittää pois? Taputtelun voi tietyissä tilanteissa korvata myös esimerkiksi leluttomalla leikillä - jahtaamisella, yhdessä juoksemisella tms., jos sellainen on koirasta hauskaa.
Esineet palkkioina
Lelupalkkiot soveltuvat moniin harjoitteisiin. Lelun avulla saa koiraan yleensä paljon intoa ja vauhtia, ja palkkio on helppo toimittaa esimerkiksi heittämällä. Lelulla palkitsemisessa haasteita tuottaa palkitsemisprosessin pituus, mikä aiheuttaa sen, ettei toistoja saa kovin tiheästi eikä kovin montaa. Osalle koirista esine aiheuttaa myös liikaa kiihtymistä.
Kuten ruuankin suhteen, pitää lelupalkkiota valitessa miettiä sopiva väline kyseiseen tilanteeseen. Halutaanko koiran kanssa leikkiä yhdessä, vai leikkiikö koira itsekseen? Ottaako koira lelun esim. maasta, ojennetaanko se koiralle vai heitetäänkö? Hyviä leluja on vaikka minkälaisia, ja riippuu tarkoituksesta, mikä kannattaa valita. Luonnollisesti myös koiran koko, leukojen käyttö ja mieltymykset vaikuttavat valittavaan leluun.
Taistelurotuisen koiran emäntänä olen aikanani tottunut valitsemaan lelut melkeinpä pelkästään kestävyyden perusteella. Staffin kanssa ei tarvinnut miettiä muuta, koska se oli onnellinen mistä tahansa esineestä. Sen sijaan nuorempien koirieni kanssa lelujen valinta on ollut paljon monimutkaisempaa. Vinttikoiran kanssa suurin osa käytetyistä esineistä on ollut erilaisia turkisleluja tai vaikkapa narun perään sidottuja pehmoeläimiä. Kaverini palkitsi aikanaan whippettiä kirpputorilta ostetulla karvahatulla, johon sidottiin naru. Puudeli pitää kovasti myös aidosta karvasta tehdyistä leluista, mutta pehmolelut lienevät kuitenkin sen ykkösvalinta. Sillä on myös kova mieltymys villaan: ystäväni tekemät huovutetut lelut ovat villakoiran mielestä aivan ihania! Lelun puuttuessa villasukka tai lapanen toimii erinomaisesti palkkiona.
Miten leikitään?
Tällä hetkellä vallalla tuntuu olevan ajatus, että oikeanlainen palkkioleikki on esineestä taisteleminen ja että koira ei koskaan saisi leikkiä itsekseen, vaan ainoastaan omistajan kanssa. Ymmärrän ajatuksen, että koulutustilanteessa halutaan lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta omistajan kanssa, mutta en usko, että hyvä suhde voi olla pelkästään leikkimisen tavasta kiinni.
Aikoinaan agilitya aloittaessani staffini kanssa olin suorastaan pulassa sen valtaisan kiihkeyden ja kiihtymisen kanssa. Olin jo epätoivoinen, kun tapasin kouluttajan, joka ihmetteli, miksen palkinnut vauhdikasta koiraani lelulla. "Se kiihtyy siitä niin paljon", sanoin. "Höpsis", hän sanoi. Aloimme käyttää lelupalkkiota, mutta niin, että lelu annettiin koiralle, eikä sitä enää ns. hetsattu lisää. Eli ei minkäänlaista taistelemista, vaan koira sai juosta lelu suussaan niin monta kierrosta, kuin se halusi. Itsekseen juostessaan se selkeästi rentoutui, kun sai revitellä kunnolla. Koira oli myös hallinnassa ja tuli kutsuttaessa takaisin. Jatkoin tällä metodilla varmaan ainakin vuoden ajan ja sen jälkeen aloin vähitellen aina aika ajoin myös leikkiä yhdessä koirani kanssa - mutta vain hyvin lyhyitä hetkiä, koska se edelleen kiihtyi todella herkästi.
Villakoirani puolestaan on pitänyt opettaa taisteluleikkeihin, koska se on ollut pennusta pitäen hyvin "pehmeäsuinen". Se nauttii yhdessä leikkimisestä: sille voi heittää leluja ja niistä voi myös taistella. Se kuitenkin pitää myös itsekseen leikkimisestä ja voi lelun heiton jälkeen vaikkapa heittäytyä selälleen lelu etukäpälissään ja leikkiä siten ilman minua. Tai se saattaa tapporavistella lelua ja juoksennella ylpeästi paikasta toiseen se suussaan. Vaihtelen eri tapoja palkita sitä, enkä usko hetkeäkään, että olisi huono idea antaa koiran leikkiä itsekseen. Koen itsekin palkitsevaksi jo pelkästään sen, että näen, että koirallani on hauskaa!
Kun mikään ei kelpaa
Jos koira ei kiinnostu leluista tai ruuasta, on koulutuksen kannalta tilanne hyvin haasteellinen. Tällöin esimerkiksi lenkillä ainoaksi vaihtoehdoksi jää ympäristön käyttäminen palkkiona. Se edellyttää omistajalta voimakasta hallintaa sekä koiran että ympäristön suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koira esimerkiksi kävelee lyhyessä hihnassa omistajan vierellä. Kun koira toimii toivotulla tavalla, se pääsee vaikkapa katsekontaktin ottamisen jälkeen luvalla haistelemaan penkalle.
Omalla uroksellani oli vaihe, että se ei syönyt ulkona mitään. Käytännössä ainoa järkevästi hallittava vahviste, joka käytössäni oli, oli toisen narttuni pissa. Kun tämä narttu kävi pissalla, oli uroksellani valtava tarve päästä haistelemaan pissaa ja nostamaan jalkaa siihen. Aloin käyttää tätä vahvisteena. Aluksi oli todella hankalaa saada uros tekemään yhtään mitään, koska se oli niin kiihkeänä. Aloitin harjoittelun siitä, että kun uros luopui yrittämästä rynnätä nartun pissalätäkölle, vapautin sen luvalla sinne. Melko nopeasti koira oppi luopumaan automaattisesti. Sitten aloin lisätä vaatimustasoa pyytämällä uroksen maahan, sivulle jne. Nykyään urokseni menee automaattisesti istumaan, kun narttuni on käynyt pissalla. Se odottaa istuen ja katsekontaktia ottaen lupaa mennä merkkaamaan.
Vastaavasti olen käyttänyt uroksella palkkiona lupaa mennä nostamaan jalkaa onnistuneen ohitustilanteen jälkeen. Koirien ohittaminen on ollut tälle koiralle aina vaikeaa, ja se kiihtyy niissä tilanteissa herkästi. Vasta, kun se kulkee rauhallisesti vetämättä vieressäni, se pääsee pissalle.
Olen myös varustautunut koulutustilanteisiin rasiaan pakatulla rusakon raadolla, tuoreilla kaninkorvilla ja muilla hirvityksillä. Sellaiset toimivat esimerkiksi luoksetulosta palkitsemisessa oikein hyvin, kunhan muistaa pitää kosketuspyyhkeitä taskussa!
YouTube-videopalvelusta löydät Jyväskylän Tokokerho ry:n koiramaiset namiohjeet videomuodossa: Koulutusnamit ja maksanamit.
