Artikkeli häiriöharjoittelusta
Kouluttamisen perusperiaatteisiin kuuluu, että uusi käytös opetetaan mahdollisimman helpossa ympäristössä. Vasta valmiiseen käytökseen lisätään häiriö. Häiriöharjoittelun ajankohta, voimakkuus ja yleinen sosiaalistaminen ennen varsinaista koulutusta ovat kuitenkin aiheita, jotka eivät välttämättä ole käytännössä aina selviä kouluttajalle.
Monesti ihmiset selittelevät koiransa epäonnistumisia sillä, että "kyllä se kotona osaa". Mitä merkitystä on vaikkapa perusasennolla tai luoksetulolla, jos koira osaa tehdä ne vain häiriöttömässä ympäristössä? Itse treenaan äärimmäisen harvoin kotona tai omalla pihalla juurikin tästä syystä.
Ensimmäinen askel kohti mahdollista häiriöharjoittelua on luoda koiran kouluttamiseen sopivia palkkioita. Usein oletetaan, että palkkio on muuttumaton asia, fakta, johon ei voi vaikuttaa. Toki on totta, että koira itse päättää, mikä sille milloinkin toimii palkkiona. Kuitenkaan se ei tarkoita sitä, että tilanne olisi menetetty, jos koira ei tietyissä ympäristöissä esimerkiksi innostu namien syömisestä.
Toimiva palkkio
Pentukoiran kanssa palkkioiden luominen aloitetaan sillä, että pentua leikitetään leluilla, ensin kotona sisällä ja vähitellen vaikeammissa paikoissa: kotipihalla, ulkona lenkkimaastoissa, koulutuskentällä, treenihallissa, juna-asemalla, ostoskeskuksen pihalla jne. Leluja tulee olla erilaisia, ja myös leikkejä on hyvä vaihdella. Mitä monipuolisemmin pentua leikittää, sitä paremmiksi sen taidot kehittyvät. Luonnollisesti leikin lomassa harjoitellaan myös yhteiseen leikkimiseen liittyviä sääntöjä: lelusta irrottamista ja sitä, että lelua ei saa esimerkiksi yrittää siepata ohjaajan käsistä tai taskusta.
Ruokapalkkioiden käyttöä täytyy myös harjoitella. Toiset pennut ovat jo nuorina hyvin ahneita, mutta kaikkia ei ruoka välttämättä kiinnosta. Monesti syöminen on koiran mielestä kiinnostavampaa, jos ruoka tulee jonkin toiminnan kautta, eikä suoraan kiposta. Ruokanappulat voi jo pienelle pennulle heittää lattialle etsittäväksi tai panna puuhapalloon. Syömistä aletaan myös harjoitella vaikeammissa ympäristöissä. Pieniä palkkionameja on helppo antaa hihnakäytöstä harjoiteltaessa ulkona vaikkapa kokonaisen aterian verran. Vaihtoehtoisesti koiran ruuan voi pakata muutamaan pakasterasiaan ja tarjoilla koiralle ulkona jossain melko häiriöttömässä ympäristössä. Kun syöminen sujuu tällä tavalla, aletaan lisätä haastavuutta siirtymällä vaikeampiin ympäristöihin.
Myös ruokaa käytettäessä on tärkeää vaihdella palkkioita, jotta koira tottuu erilaisiin nameihin. Nameja kannattaa myös vaihdella tilanteen vaativuuden mukaan: vaikeampaan ympäristöön sopivat vaikkapa maksakuutiot, lihahyytelö tai broilerin sydämet. Tutussa tilanteessa palkkiona voi käyttää vaikkapa eläinkaupan valmisnameja, kuivalihaa tai jopa koiran omia ruokanappuloita.
Ruokapalkkioiden käyttämisen liittyy myös pelisääntöjen luominen. Toimivaa palkitsemista varten koiran täytyy osata luopua. Tämä auttaa myös etäpalkkioiden käytössä: koiralle, jolla luopuminen ja luvan pyytäminen on hanskassa, ei ole vaikeaa käyttää palkkakippoa tai lelua esim. takapalkkiona.
Sosiaalistaminen ja ympäristöharjoittelu
Lähes kaikki koiraharrastajat muistavat aina alleviivata pennun sosiaalistamisen tärkeyttä. Käytännössä on kuitenkin vaikeaa sanoa, kuinka paljon ja millaista totuttamista mikäkin koira tarvitsee. Oma mielipiteeni on, että tässä asiassa enempi on aina parempi. On järkevämpää satsata aiheeseen runsaasti pentuaikana kuin sitten surra aikuisen koiran kanssa sitä, että jäi jotain tekemättä.
Mitä sosiaalistamiseen oikein kuuluu? Nyrkkisääntö lienee, että tarkoituksena on totuttaa koira kaikkeen, mitä sen pitää pystyä kohtaamaan ongelmitta aikuisikänsä aikana. Totuttaminen ei tarkoita sitä, että koira käytetään kerran tai pari kaupungilla. Ympäristöharjoittelun tarkoituksena on, että koira kykenee toimimaan kaikissa tilanteissa ja kaikissa ympäristöissä yhtä hyvin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa opitun asian yleistämistä. Jos pentu osaa kulkea taluttimessa kotinurkilla, tulee sen kyetä tekemään sama myös keskustassa, kauppakeskuksissa ja koiranäyttelyssä. Mitä nopeammin asiaa yleistetään ja mitä tehokkaammin sitä harjoitellaan eri tilanteissa, sitä paremmin koira sen oppii.
Siedättäminen on aina oikein
Siedättäminen tarkoittaa, että koiraa totutetaan johonkin ärsykkeeseen jonkin mukavan asian varjolla. Useimmiten ruokapalkkio on paras vaihtoehto, sillä syöminen jo itsessään rauhoittaa. Koiralle annetaan nameja samalla, kun se katsoo ärsykettä. Vähitellen koiran aivoissa syntyy yhtäläisyysmerkki ärsykkeen ja herkkupalojen välillä: kun näkökenttään tulee vaikkapa skeittaaja, kääntyy koira omistajaansa kohti pyytämään namia havainnostaan.
Asia, johon koiraa siedätetään, voi olla melkeinpä mikä vaan. Yleensä siedättämisestä puhutaan ikävien, pelkoihin liittyvien asioiden yhteydessä. Ärsyke voi kuitenkin olla koiran mielestä kiva ja kiihdyttävä: nopeasti liikkuva pyörä, rullaluistelija tai hiihtäjä, kissa tai siili, agilityradalla juokseva toinen koira, lelulla leikkivä koirakko jne. Ärsykkeen ei tarvitse olla edes näkyvissä oleva asia: jos vinkulelun ääni aiheuttaa omassa koirassa reaktion, kannattaa harjoitella jopa pelkkään ääneen siedättämistä.
Itse suhtaudun kaikkiin koirassa reaktion aiheuttaviin asioihin niin, että pyrin saamaan koiran rauhoittumaan heti siinä tilanteessa. En halua koskaan koiran hallinnan olevan hihnan varassa! Remmin päässä haukkuva tai ryntäävä koira on merkki siitä, että olen unohtanut harjoitella kyseisen ärsykkeen kohtaamista tai että harjoittelua ei ole tehty riittävästi.
Siedättämistä voi tehdä myös leikin avulla. Siinä, missä koiran kiihkeys namin syömisessä tai syömisen lopettaminen kertovat vaikeasta tai liian haastavasta tilanteesta, voidaan koiran toimintaa leikkiessä käyttää mittarina ärsykkeen voimakkuudesta. Kun leikki pysyy tasaisena ja koira keskittyy käytännössä vain siihen, on tilanne hyvä. Jos koira alkaa vilkuilla muualle, pudottaa lelun tai pitää lelua suussaan vain puolinaisella otteella, on ärsyke todennäköisesti liian vaikea.
Häiriöharjoittelun ensiaskeleet
Koulutuksessa neuvotaan ensin opettamaan asia häiriöttömässä ympäristössä ja sitten lisäämään myöhemmin valmiiseen käytökseen häiriöharjoittelu. "Häiriötön ympäristö" ja "valmis käytös" eivät kuitenkaan ole kovin yksiselitteisiä asioita.
Itse aloitan kouluttamisen tekemällä häiriöllisestä ympäristöstä ensin häiriöttömän - koiran silmissä! Siedättämisen avulla totutan sen toimimaan esimerkiksi uudessa paikassa, jossa on toisia koiria. Kun se lakkaa reagoimasta näihin ärsykkeisiin, teen seuraavaksi tuttuja asioita, jotka pentu on oppinut tekemään kotona sujuvasti. Tällaisia hyviä peruskäytöksiä ovat esimerkiksi erilaiset kohteiden koskettamiset. Kohdeharjoittelun latenssista saa hyvän kuvan siitä, miten rento pentu treenitilanteessa on.
Tällä tavalla käyn läpi lukuisia erilaisia paikkoja, tilanteita ja ärsykkeitä. Oma vaatimustasoni on, että jo nuorikin pentu pystyy toimimaan sujuvasti esimerkiksi ryhmässä, jossa on muitakin koirakoita. Pennun tulee keskittyä omaan harjoitteluun. Se ei kiinnitä juurikaan huomiota muihin koiriin, vaikka nämä liikkuisivat, juoksisivat, leikkisivät leluilla tai haukkuisivat. Pidän pennulla hihnaa, mutta ainoastaan varotoimena. Olen itse velvollinen keskittymään koulutukseen niin paljon, että voin ennakoida tilanteet, jotka voisivat olla pennulle liian vaikeita.
Kotiympäristössä ensimmäiset häiriöharjoittelut liittyvät luopumiseen ja etäpalkkioiden käyttöön. Harjoittelen erilaisia palkitsemiskeinoja pennun kanssa. Sen tulee pystyä esimerkiksi luopumaan sekä ruuasta että leluista niin, että voin jättää palkkion lattialle ja pentu ottaa sen vasta luvan saatuaan. Harjoittelua tehdään eri tavoin: pentu istuu paikallaan, liikkuu kontaktissa vierelläni, tulee luokse palkkion ohitse jne.
Käänteinen houkuttelu on loistava tapa harjoitella häiriössä. Siinä palkkiota käytetään ensin häiriönä; koiraa "härnätään" esimerkiksi lelun avulla. Harjoituksen tulee olla aluksi niin helppo, että koira varmasti onnistuu. Alkutilanne voi olla vaikkapa sellainen, että koira istuu omistajan edessä. Omistaja ottaa käteensä lelun ja pitää sitä vatsansa tai rintansa korkeudella. Kun koira edelleen istuu paikoillaan eikä yritä hypätä kohti lelua, annetaan vapaa-käsky, ja koira saa ampua kiinni leluun. Palkkioksi omistaja leikkii lelulla koiran kanssa.
Harjoitusta vaikeutetaan askel askeleelta niin, että lopulta omistaja voi riehua lelun kanssa melkeinpä miten paljon vain koiran pysyessä rauhallisesti paikoillaan. On tärkeää, että vapaa-signaali on koiralle selkeä! Lisäksi ohjaajan tulee olla tarkkana, että ei vapauta koiraa sen ollessa levoton eikä varsinkaan salli varaslähtöjä.
Mikä on valmis käytös?
Itse ajattelen, että häiriöharjoittelun valossa valmis käytös on mikä tahansa, mikä on saavuttanut sen hetkisen kriteerini. Esimerkiksi maahanmeno-harjoittelu voidaan siirtää tilanteeseen, jossa on häiriötä, vaikka koira tarvitsisi edelleen käsivihjeen suullisen vihjeen avuksi. Seuraamista voi tehdä häiriön alla, vaikka seuraamisharjoittelu pennun kanssa tarkoittaisikin melko vapaamuotoista ohjaajan vasemmalla puolella kävelyä.
Käytännössä siis suosittelen, että häiriöharjoittelua tehdään jatkuvasti. Kriteeriä nostettaessa harjoituksia kannattaa tehdä vähän aikaa rauhallisessa tilanteessa, mutta koiran opittua taas vähän lisää, viedään tämäkin toiminta häiriön alle. Sen jälkeen taas otetaan vähän vaikeampia harjoituksia vaikkapa kotona.
Vahvistetiheys apuna
Vahvistetiheys vähentää ympäristön häiriöitä. Käytännössä se siis laimentaa häiriön merkitystä, jolloin koiraa on helpompi totuttaa vaikeaan asiaan. Kun koira alkaa siedättyä, voidaan vahvistetiheyttä laskea tai vaikeuttaa harjoitusta tuomalla ärsyke lähemmäksi tai vaikkapa nostamalla sen vauhtia. Mitä kovempaa jokin liikkuu, sitä vaikeampi tilanne on. Myös esineen, asian tai henkilön liikkumissuunta vaikuttaa. Kohti tulevat asiat ovat yleensä vaikeampia, mutta joskus esimerkiksi jahtaamiskäytös vaatii nimenomaan poispäin liikkuvan ärsykkeen käynnistyäkseen.
Hyvän vahvistetiheyden lisäksi häiriöharjoittelussa tarvitaan riittävän motivoiva, tehokas palkkio. Tarkoitus ei kuitenkaan ole saada koiraa "sokeutumaan" ärsykkeelle esimerkiksi houkuttelun tai huomion toisaalle suuntaamisen avulla. Sellainen auttaa ainoastaan sillä hetkellä, muttei kuitenkaan opeta koiralle mitään. Jotta häiriöharjoittelu on hyödyllistä, täytyy koiran tiedostaa ärsykkeen läsnäolo.
Miksi häiriö on häiriö?
Koiran alkuperäinen käyttötarkoitus kertoo jotain sen tavasta reagoida ympäristöön. Paimentamiseen ja karjan vartioimiseen käytettyjen rotujen tulee olla valppaita ja havaita pieniäkin muutoksia tilanteessa. Sen sijaan esimerkiksi vaikkapa terrierit, joita on käytetty jyrsijöiden ja pienpetojen metsästykseen, yleensä viisveisaavat ympäristön muutoksista. Terrieri on tehty keskittymään rotan jahtaamiseen tai mäyrän luolassa ahdistamiseen, eikä sen toiminnalle ole merkitystä, onko omistajalla punainen vai sininen takki sillä hetkellä. Siinä, missä bassetin keskittymisen rakoillessa sen nenä painuu maahan, kohoaa salukin pää ylös, ja se keskittyy tähyilemään liikkuvia asioita.
Useimmiten häiriö liittyy nimenomaan luontaisiin käytöksiin. Koiralle on lajityypillistä haistella, pyrkiä ryntäämään liikkuvien asioiden perään, pyrkiä kommunikoimaan toisten koirien kanssa, reagoimaan yllättäviin tilanteisiin jne. Rodusta riippuu, mikä asia on enemmän häiritsevä kuin jokin toinen.
Muita syitä häiriöihin reagoimiselle voivat olla yleiset ongelmat koulutuksessa. Jokin koulutustilanteessa on pielessä: palkkio ei toimi, ohjaajan kriteeri ei ole riittävän selkeä, vahvistetiheys jää liian alhaiseksi. Etenkin, jos koulutus on hyvin epäloogista, herpaantuu koiran mielenkiinto herkästi. Se ei pysty ymmärtämään, millä toiminnallaan se saa palkkion, joten se turhautuu. Pahimmillaan stressi voi kehittyä niin pahaksi, ettei koira enää pysty syömään kiihtymykseltään. Toiset koirat turhautuessaan puolestaan sulkeutuvat kuoreensa ja lakkaavat toimimasta kokonaan. Ne alkavat usein haistella ja vaikuttavat vajoavansa omiin ajatuksiinsa. Ohjaajan tehtävä on huolehtia koulutussuunnitelman tekemisestä niin, että kriteeri on realistinen ja selkeä. Jos koira kestää turhautumista huonosti, pitää asiaa harjoitella muissa tilanteissa esimerkiksi sheippausharjoitusten tai puuhalelujen avulla. Itse koulutustapahtuma sen sijaan rakennetaan riittävän helpoksi, jotta koira pysyy toimintakykyisenä koko ajan. Lyhyet sarjat ja runsaat tauot auttavat tällaisia koiria jaksamaan.
Koiran yleinen terveydentila sekä sen hermorakenne ovat myös huomioitavia asioita häiriöharjoittelua pohtiessa. Sairas tai kipeä koira reagoi yleensä voimakkaasti erilaisiin häiriöihin, eikä sitä tietenkään silloin pidä kouluttaa. Yleisesti arka tai pelokas koira kokee ympäristön muutokset uhkaaviksi. Se ei kykene keskittymään koulutukseen, koska ei voi tietää, hyökkääkö toinen koira yhtäkkiä sen kimppuun, katoaako ohjaaja savuna ilmaan tai putoaako taivas niskaan. Tällaisen koiran kanssa täytyy yrittää saada parannettua sen itsetuntoa yleisesti. Ympäristöharjoittelua tehdään pieninä paloina esimerkiksi kohteita apuna käyttämällä ja sen avulla koetetaan saada koira yleisesti toiminnallisemmaksi.
Käytännön harjoittelua
Häiriöt vaihtelevat koiran mukaan. Kaikki eivät innostu jahtaamaan varpusia tai syksyn lehtiä, eivätkä mene jumiin nähdessään tuulessa liehuvan jätesäkin tai makkarakojun. Häiriöitä kannattaa myös miettiä opetettavan asian valossa. On käytöksiä, joiden tulee toimia oikeastaan kaikissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi hihnakäytös, luoksetulo ja katsekontakti. On käytöksiä, joita tarvitaan pääosin kotona, ja on käytöksiä, joita tarvitaan koetilanteissa. Kokeissa olosuhteet vaihtelevat paljon, ja jokaiselle kisaajalle tulee varmasti aika ajoin yllättäviä tilanteita esiin. Mitä paremmin koira on totutettu ja siedätetty erilaisiin asioihin, sitä vähemmän se reagoi uusiin häiriöihin. Häiriöharjoittelua ei myöskään voi koskaan tehdä liikaa.
Yksinään harjoittelevalle hyviä itse tuotettuja häiriöitä ovat esimerkiksi erilaisten esineiden hyödyntäminen. Harjoituspaikalle sirotellaan leluja, ruokakippoja tai -rasioita, noutokapuloita tms., joiden ohitse koiran tulee seurata. Luoksetuloja voi myös tehdä niin, että koiran pitää juosta lelujen välistä tai jopa niiden yli. Tällaisissa harjoituksissa on kuitenkin tärkeää tavalla tai toisella pystyä estämään väärintekeminen. Jos koira ehtii siepata lelun tai vain haistella sitä, on harjoitus epäonnistunut, ja koira on saanut vahvisteen väärästä asiasta. Treeneissä olisi siis hyvä käyttää avustajaa tai pitää koira liinassa. Liinassakin harjoiteltaessa etäisyyden houkuttimiin tulee olla niin pitkä, että ohjaaja ehtii kiristää liinan ja estää koiran menemisen esineelle.
Esineiden avulla voi myös tehdä ärsykekontrolliharjoituksia. Koiran näkyville voi laittaa vaikkapa hyppyesteen, noutokapulan ja kartion. Käskystä riippuen koiran tulee hypätä, noutaa tai mennä merkille.
Liikkuvia häiriöitä on vaikeampi tuottaa yksin. Harjoituspaikan voi toki valita niin, että esimerkiksi kentän ohitse menee pyöriä tai lenkkeilijöitä. Skeittiparkit ja koirapuistojen lähitienoot ovat myös hyviä treenipaikkoja. Apuna voi myös käyttää erilaisia mekaanisia tai elektronisia leluja. Pattereilla toimiva ja liikkumisen lisäksi myös ääntelevä Zhu Zhu Pets -hamsteri on hyvä treenihäiriö!
Äänet voivat myös olla häiriö. Monet koirat reagoivat herkästi esimerkiksi toisen koiran haukkumiseen. Tällaisia tilanteita voi harjoitella erilaisten valmiiden siedätys-cd-levyjen avulla tai etsimällä netistä sopivia videopätkiä. Agilitykisojen äänimaailma on varmasti haaste koiralle, joka itse harrastaa lajia ja jolle sen avulla tehdään häiriöharjoittelua tokotreeneissä.
Ryhmä apuna - ja haasteena
Toisen tai useamman koirakon kanssa harjoitteleva pystyy hyvin hyödyntämään kaveriaan apuna. Perusajatuksen harjoittelussa tulisi olla, että koiran pitäisi pystyä olemaan irti. Talutinta tai liinaa voi pitää hätävarana kiinni koiran pannassa tai valjaissa, mutta ohjaajan pitäisi olla yhtä tarkka ja tehokas toimissaan kuin jos koira olisi täysin irti. Jos koira tarvitsee hihnaa pysyäkseen hallinnassa, on tilanne jo itsessään liian vaikea. Tällöin tulee keskittyä vain siedättämiseen, eikä edes yrittää harjoitella mitään liikkeitä saatika uusia asioita.
Useimmille koirille vaikeimpia tilanteita ryhmässä treenattaessa ovat toisten koirien leikittäminen ja juokseminen. Aluksi leikkimiseen voi siedättää namien avulla tai pyrkiä siihen, että kaikkia koiria leikitetään samanaikaisesti. Samalla tavalla kannattaa toimia, jos joku tekee luoksetuloa. Vähitellen pyritään siihen, että oma koira pystyy tekemään mitä tahansa harjoitusta ongelmitta, vaikka samanaikaisesti toinen koira juoksee pallon perään, syöksyy ruutuun tai riehuu vinkulelunsa kanssa.
Koirat tottuvat melko nopeasti tuttuihin treenikavereihin, joten olisi hyvä harjoitella vastaavia tilanteita aina uusien ja uusien koirakoiden kanssa.
Ohjaajien olisi hyvä myös toimia häiriönä toisilleen niin, että harjoitus rakennetaan ajatuksella ja tehdään ihan erikseen vaikkapa koirakko kerrallaan. Suorittava koira voi tehdä paikallaoloa tai harjoitella esimerkiksi perusasennossa olemista, kun yksi henkilö juoksee, laulaa, heittelee palloa, kutsuu koiraa jne. Tällaiset harjoitukset tulee tehdä aloitteleville koirille hyvin lyhyinä, ja vahvistetiheyden täytyy olla korkea. Sopiva kesto harjoitukselle on noin 20-60 sekuntia, jonka jälkeen pidetään tauko.
