Luovutusikäinen koiranpentu on todellinen tabula rasa, tyhjä taulu. Sillä on kasvattajasta ja hänen kodistaan riippuen erilaisia kokemuksia ihmisistä ja muista koirista, arkipäivän äänistä ja tapahtumista. Uudessa kodissaan pennulle pitäisi muutamien ensimmäisten viikkojen aikana opettaa lukuisia taitoja. Pennun kanssa työskentely on kuin laittaisi rahaa pankkiin: varhaisiässä opitut asiat pysyvät mielessä yleensä lopun ikää.
Kontakti on suoranainen avain onneen. Jos se on kunnossa, ei koiran tarvitse välttämättä osata kovin montaa käskyä. Katsekontaktia kannattaa pennun kanssa harjoitella aina ruokakupilla: koira ei saa ruokaansa, ennen kuin se on vilkaissut omistajaansa. Kun nopea katse onnistuu, aletaan aikaa pidentää. Samaa voi ja kannattaa tehdä esimerkiksi ulos lähtiessä. Sillä, kuka kulkee ovista ensimmäisenä, ei ole mitään tekemistä johtajuuden kanssa, mutta nätisti odottava koira on paljon helpompi esimerkiksi kerrostalossa kuin suin päin rappuun ryntäävä lemmikki.
Pentu kannattaa heti aluksi opettaa odottamaan asioita ja pyytämään katsellaan lupaa. Toimimalla halutunlaisesti pentu saa sen, mitä se haluaa: ruokakupin nätisti odottamisesta saa ruokaa, oven avaamisen nätisti odottamisesta seuraa ulospääsy. Opettaminen vaatii ihmiseltä kärsivällisyyttä. Hermostuminen ja hätiköiminen vain aiheuttavat takapakkia.
Joskus pentu on epävarma ja alkaa vartioida ruokaansa ihmisiltä ja murisee heidän lähestyessään. Pahinta, mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, on alkaa rempoa koiralta kuppia pois. Tällöin pennun luottamus ihmiseen murenee ja se alkaa jännittää syömistilanteita yhä enemmän.
Pentua ruokkiessa kannattaa ennaltaehkäistä ongelmat. Ruokakuppi kannattaa laittaa sellaiseen paikkaan, jossa pentu saa olla rauhassa, mutta ei kuitenkaan eristyksissä. Esimerkiksi leveässä eteisessä se mahtuu syömään, mutta tottuu myös ohikulkeviin ihmisiin (ja perheen muihin eläimiin). Mikäli pentu syö keittiössä, kannattaa puuhastella siellä jotain samaan aikaan: tiskata, valmistaa illallista, tyhjentää kauppakasseja jne. Aina silloin tällöin voi kesken aterian lisätä jotain herkkua pennun kuppiin.
Koiranpennulla ei ole sisäsyntyistä käyttäytymismallia, joka panee sen hyppimään ja ryntäämään ovelle ovikellon soidessa tai omistajan tullessa kotiin. Kaikki tällainen käytös on opittua: koira tekee sitä, minkä kokee kannattavaksi! Pentu on pieni ja mieluusti kurottaa hyppimällä omistajaa vasten. Tällöin se saa aina huomiota, jollei silityksiä, niin vähintäänkin kiellon ja/tai tuuppaisun takaisin maahan. Kannattaa muistaa, että tässäkin tilanteessa kaikenlainen huomiointi, myös rankaiseminen, on kannustavaa. Paras tapa on olla reagoimatta hyppimiseen mitenkään. Jähmety, katso muualle, käänny poispäin. Palkitse koira pari sekuntia sen jälkeen, kun se on saanut kaikki tassunsa taas maahan.
Pennulle kannattaa opettaa tietty kaava, jonka mukaan se toimii esimerkiksi vieraiden tullessa kylään. Jos koiran ei haluta menevän heti ovelle, pidetään sitä sylissä, laitetaan se toiseen huoneeseen tai estetään hihnan avulla sen pääsy eteiseen. Sitten kun vieraat ovat tulleet sisään, voidaan pentu päästää tervehtimään heitä. Ihmisiä tulee ohjeistaa etukäteen, etteivät he antaisi pennun hyppiä. Vierailijoille voi tarvittaessa vaikka antaa nameja, joita he voivat antaa koiralle, kun se esimerkiksi istuu nätisti. Tärkeintä harjoittelussa on se, ettei pentu saa ikinä päästä suoraan ovelle. Jokainen epäonnistuminen vahvistaa väärää toimintaa.
Nuoret koirat ja lapset ovat molemmat uteliaita olentoja ja tahtoisivat ulkona tutustua ja ihmetellä kaikkea tapahtuvaa. Staffinpennut ovat yleensä hyvin rohkeita ja menisivät suin päin minne tahansa olipa se viisasta tai ei. Omistajan tehtävä on taata pennun turvallisuus ja vahtia, että se saa ainoastaan hyviä ja positiivisia kokemuksia niin vieraista koirista kuin ihmisistäkin.
Pentu on hyvä opettaa ohittamaan kadulla koirat ja ihmiset. Äärimmäisen sosiaalinen, hyppivä ja kurainen pusumaakari ei ole kaikkien vastaantulevien työmatkalaisten tai koirapelkoisten mielestä hauska. Monet koirat eivät puolestaan pidä pennuista eivätkä osaa tai pysty hihnassa ollessaan käyttää elekieltä oikealla tavalla. Ventovieras hauva voi nopeasti purra tai ainakin pelästyttää pennun, mikäli tämä ryntää sen luo. Kaikki koiranomistajat eivät ymmärrä lemmikkiensä käytöstä ja saattavat antaa oman koiransa tutustua pentuun, vaikka tietäisivät sen olevan aggressiivinen. Monet ihmiset myös edelleen uskovat, että koirien olisi hyvä saada tapella, koska silloin ne heidän mielestään “selvittävät välinsä” ja “oppivat”.
Ohittamiseen kannattaa ottaa avuksi lelu tai herkkuja. Tilanteeseen voi ottaa käyttöön käskysanan, joka voi olla vaikkapa “ohi”. Mikäli vastaan joskus tuleekin tuttu ihminen tai koira, jonka luo pentu voidaankin päästää turvallisesti, ei sen kannatta antaa rynnätä itsekseen. Pentu saa tervehtiä vasta pyydettyään luvan (katsekontakti). Mikäli kontaktiharjoituksissa ei vielä ole päästy riittävän pitkälle, odotetaan pennun kanssa pieni hetki pysähdyksissä ja sitten sen annetaan tervehtiä käyttäen jotakin vihjesanaa. Käsky voi olla esimerkiksi “saa mennä”, “ole hyvä”, “tervehdi nätisti”.
