Teksti: Liisa Tikka
Ärsykekontrolli on monelle vieras termi. Yleensä se liitetään lähinnä kilpatottelevaisuuteen tai muihin harrastuslajeihin. Joillain lukijoista voi olla myös melko kipeitä muistoja ns. kanakurssi kakkosesta, joka käsittelee juurikin ärsykekontrollia. Ärsykekontrollin ymmärtäminen ja sen opettaminen ovat kuitenkin taitoja, joista on hyötyä myös riviharrastajalle. Ylipäänsä vihjeen käsitteen sujuva ymmärtäminen tuo paljon uutta tietoa omaan koulutukseen. Kun hahmottaa paremmin, mikä toimii koiralle vihjeenä ja millä hetkellä vihje tulee antaa, voi saavuttaa uusia tasoja harrastuksissaan ja löytää paljon tehokkaampia tapoja kouluttaa koiraa.
Vihje on eläimelle annettava merkki siitä, että jos se nyt tekee vihjeen tarkoittaman käytöksen, on sillä mahdollisuus palkintoon sen seurauksena.
Mikä on vihje?
Vihje valitaan niin, että se eroaa jo eläimen olemassa olevista muista vihjeistä. Suulliset vihjeet ovat meille ihmisille helppoja ja monissa kilpailulajeissa ainoa tai pääasiallinen kommunikointimuoto koiran kanssa. Koirat kuitenkin oppivat suullisia vihjeitä usein huomattavasti huonommin kuin esimerkiksi vartalo- tai käsivihjeitä. Elekieli on koiralle yleensä luontevin vaihtoehto. Muita eläinlajeja kouluttaessa tulee vihjettä valitessa myös ottaa huomioon eläimen kyvyt havaita erilaisia vihjeitä ja vaikkapa se, kuinka helposti se säikähtää uutta elettä tai ääntä.
Vihjeen ei välttämättä tarvitse olla ihmisen tuottama. Myös esimerkiksi haju toimii vihjeenä koiralle vaikkapa erilaisissa etsintälajeissa. Tietty haju laukaisee koirassa tietyn käytöksen, esimerkiksi ohjaajan sille erikseen opettaman ilmaisukäytöksen.
Vihjesanan valinnalla voi myös olla yllättävää merkitystä sen suhteen, miten itse sen myötä asennoituu kyseiseen käytökseen. Nykyiset koirani irrottavat esineestä sanalla “kiitos”. En itse asiassa edes muista, miksi päädyin aikanaan tähän vihjeeseen – edesmenneellä koirallani vihje oli klassisempi “irti”. Eräs asiakkaani sanoi, että onpa hyvä idea tuo kiitos-sanan käyttäminen vihjeenä. Sitä kun ei voi alkaa huutamaan, vaan se tulee aina omastakin suusta nätisti ja pyynnönomaisesti.
Mikä oikeasti on vihje?
Vihjeen tulisi olla helposti toistettavissa. Monet meidän ihmisten tekemät eleet ja kehon liikkeet ovat tiedostamattomia. Koira ymmärtää, mitä sen tulisi tehdä, mutta ihminen itse ei tosiasiassa tiedä, mikä eläimelle toimii vihjeenä. Luultavasti vihje ei olekaan yksi yksittäinen ele tai sana, vaan monimutkainen yhdistelmä ohjaajan vartalon liikettä, pään asentoa, käden paikkaa ja muita yksityiskohtia. Jotta vihjettä voi tehokkaasti käyttää, tulisi sen olla yksiselitteinen. Ennen kaikkea vihjeen tulisi olla se vihje, jonka ohjaaja kuvittelee opettaneensa koiralleen – eikä jotain ihan muuta.
Pentukurssille osallistunut tuore koiranomistaja kertoi erinomaisen esimerkin pentunsa luoksetuloharjoittelusta. Hän oli opettanut pentua tulemaan luokse peruuttamalla ensin itse vähän matkaa ja lähtemällä sitten juoksemaan. Tähän hän oli myös ohjeiden mukaan lisännyt sanan. Pentu oli jo yleistänyt taitoa hienosti eri paikoissa, ja luoksetulo toimi erinomaisesti. Eräänä päivänä omistaja kutsuikin pentua aivan läheltä tätä pysyen kuitenkin paikallaan. Pentu ei ymmärtänyt kutsusanasta yhtään mitään, vaan ainoastaan seisoi paikallaan ja tuijotti. Luoksetulovihje ei siis ollutkaan se sana, mitä omistaja käytti, vaan hänen oma poispäin suuntautunut liikkeensä. Muistan myös yhden asiakaskoiran, joka ei osannut tulla sivulle ilman hihnaa. Koira ei reagoinut sivulle-sanaan, vaan vihjeenä toimi ohjaajan käsien liike hänen vaihtaessaan hihnan kädestä toiseen (koira kiersi sivulle takakautta). Kun ei ollut hihnaa käytössä, ei ollut myöskään vihjettä.
Sujuvan vihjeen aikaansaamiseksi tarvitaan paljon harjoittelua. Hyvä tapa on esimerkiksi videoida omaa toimintaansa, jotta näkee mahdolliset tahattomat vartaloavut tai muut elehtimiset. Vihjettä tulee myös yleistää riittävästi, jotta koira oppii tekemään liikkeen eri tilanteissa ja paikoissa. Arkitottelevaisuus- ja pentukursseilla on hyvin tavanomaista, että koira ei esimerkiksi osaa mennä maahan tai ottaa katsekontaktia muissa asennoissa kuin ohjaajan kanssa vastatusten. Monet koirat eivät myöskään osaa tehdä liikkeitä ilman, että niillä on katsekontakti ohjaajansa kanssa. Jos ihminen ei katso koiraa antaessaan vihjeen, koira ei välttämättä tiedä, mitä tehdä. Kokeneempikin koira yleensä aina tulee lähemmäksi ohjaajaa vihjeen kuullessaan: koiralle on opetettu, että esimerkiksi “maahan” on liike, joka tehdään aina maksimissaan metrin päässä omistajasta.
Vihjeen lisääminen
Ennen aikaan oli tapana, että käskysanaa alettiin hokea koiralle jo heti opetusvaiheessa. Koiraa saatettiin vetää etujaloista makuulle tai painaa kädellä takamuksesta istumisen opettamiseksi ja tähän passiiviseen liikkeeseen yhdistettiin käskysana.
Nykyään tiedetään jo enemmän siitä, koska vihjesana olisi paras lisätä. Sitä ei aleta opettaa heti alkuvaiheessa, vaan vasta, kun koira jo osaa käytöksen. Tällöin käytös on sujuva, eikä se sisällä ns. roskakäytöstä. Roskakäytöksellä tarkoitetaan kaikkea ei-toivottua, jota koira saattaa tehdä opetusvaiheessa, kun ei vielä ymmärrä, mitä siltä halutaan. Useimmiten roskakäytös on itse asiassa kouluttajan syytä: kouluttajan koulutussuunnitelma, kriteerinhallinta tai ajoitus ei ole kohdillaan, jolloin koira pääsee tekemään virheitä. Vihjeen lisäämisen hetkellä erilaisista harjoitteluun liittyvistä apuvälineistä tulisi olla myös jo luovuttu.
Parhaiten vihje “tarttuu”, kun sen antaa juuri ennen kuin koira tekee halutun käytöksen. Eli vaikkapa kosketusalustan koskemisessa vihje kannattaa antaa silloin, kun koira lähestyy alustaa määrätietoisesti. Naksauta tällöin heti käytöksen alkamisesta ja palkitse koira. Kun olet harjoitellut tätä jonkin aikaa, ala antaa vihje jo ennen kuin koira näyttää siltä, että se aikoo käydä koskemassa alustaa. Harjoittelua helpottaa, kun palkitset koiran heittämällä namin kauemmaksi kohteesta. Tällöin voit antaa vihjeen heti, kun koira on syönyt namin.
Jos opetat koiraa vaikkapa pyörähtämään vihjeestä, naksautat tällöin heti pyörähdyksen aloittamisesta – jolloin pyörähdys jää kesken, kun koira tulee lunastamaan palkkionsa. Vähitellen voit alkaa venyttää naksauksen kohtaa niin, että koira lopulta tekee vihjeestä kokonaisen pyörähdyksen ja saa sitten vasta palkkion. Tätä ennen tulee kuitenkin vahvistaa riittävästi pelkkää vihjeeseen reagoimista.
Vihjeen vaihtaminen
Monia liikkeitä opetettaessa käytös saadaan aikaan houkuttelemalla tai jotain kohdetta käyttämällä. Klassinen esimerkki lienee maahanmeno, jonka moni opettaa houkuttelemalla koiraa namilla. Kun namia viedään kohti lattiaa, on samalla tapahtuva ohjaajan kehonliike hyvin suuri. Vaikka namista päästäisiinkin eroon melko pian, jää moni kouluttaja jatkamaan houkuttelun kaltaista elettä. Koira oppii hyvin pian, että tämä ohjaajan liike on siis vihje mennä maahan. Ohjaaja itse kuvittelee, että koira on hyvää vauhtia oppimassa suullisen vihjeen, jota on myös opetuksen aikana liikkeeseen yhdistetty.
Koira ehdollistuu aina siihen eleeseen tai asiaan, joka antaa sille ensimmäisenä vinkin siitä, mitä on tulossa. Se voi olla makupalan ottaminen käteen, se voi olla ohjaajan kumartuminen kohti maata tai se voi olla ohjaajan istuminen lattialle… Kaikki tätä ensimmäistä vinkkiä seuraava tieto on koiran kannalta merkityksetöntä, koska se tietää jo, mitä tuleman pitää. Tämän vuoksi se ei opi ymmärtämään, mitä “maahan”-sana tarkoittaa, mikäli sanaa hoetaan siinä vaiheessa, kun vartaloavut ovat jo käytössä.
Kun opetusvaiheessa jokin ele tai konteksti toimii koiralle vihjeenä käytöksestä, tarkoittaa vihjeen lisääminen oikeastaan vihjeen vaihtamista. Käytökselle on jo olemassa oleva vihje, vaikkapa se, että ohjaaja käy lattialle istumaan tai kumartuu taputtamaan maata. Nyt siis tulee vaihtaa tämä vihje esimerkiksi suulliseen vihjesanaan. Vihjettä vaihtaessa uusi, haluttu vihje sanotaan aina ensiksi. Esimerkiksi maahan-sana sanotaan vielä siinä vaiheessa, kun ihminen seisoo paikallaan eikä liiku. Vasta sanan jälkeen näytetään vanha vihje (esim. viedään kättä kohti maata).
Odota vihjettä
Naksutinkoulutuksesta tulee helposti mielleyhtymä koirasta, joka kiihtyneesti sählää ja sohlaa ja esittelee kaikki mahdolliset osaamansa tehtävät kerralla. Tällaisen koiran kohdalla on useimmiten oikaistu hieman koulutuksessa ja unohdettu opettaa yksi olennainen osa vihjeeseen reagoimista: vihjeen odottaminen! Tarkoitus ei ole opettaa koiraa työskentelemään pelkästään tietyssä rytmissä. Opetusvaiheessa tarvitaan sujuvia toimintaketjuja, joissa käytös ja palkkio tai vihje, käytös ja palkkio seuraavat koko ajan toisiaan peräperään ilman ei-toivottuja roskakäytöksiä. Tämän vaiheen jälkeen kuitenkin on tärkeää opettaa koiralle, että sen tulee pysyä tarkkana ja kuulolla odottamassa sitä hetkeä, jolloin vihje annetaan.
Vihjeen odottamista voi harjoitella useammallakin tavalla. Yksi vaihtoehto on yksinkertaisesti lisätä odotusaikaa ja rikkoa rytmiä koulutustuokion aikana. Tällöin koiraa kannattaa myös palkita rauhallisesta odottamisesta. Periaatteessa itse vihjesanan antaminenkin palkitsee jo odotuskäytöstä, mutta itse kuitenkin suosittelen antamaan pelkästä odottamisestakin palkkioita alkuvaiheessa. Jotta odotusaikaa tulee kasvatettua järjestelmällisesti ja varioitua riittävästi, kannattaa ottaa jokin mittari käyttöön. Ns. mutu-tuntumalla päädytään yleensä aina vahvistamaan samanpituisia koulutustuokioita, koska meillä ihmisillä on taipumus toistaa rytmejä. Harjoittelussa voi käyttää apuna vaikkapa vahvisteaikatauluja, mutta vähemmällä vaivalla pääsee toistelemalla vaikkapa aakkosia mielessään. Ensin “abcde” ja sitten vihje, seuraavaksi abcdefg” ja sitten vihje. Tämän jälkeen onkin hyvä palata hetkeksi taaksepäin ja tyytyä pelkkään “abc:en” ja antaa jo heti sitten vihje. Keston lisäämisestä voit myös lukea lisää Caniksesta 3/15.
Vihjeen odottamisen harjoittelussa tulee huomioida, että palkitsematonkin käytös voi muodostua koiralle palkitsevaksi, jos siitä syntyy ketju. Tällöin esimerkiksi koira tekee jonkin ei-toivotun käytöksen, vaikkapa vinkuu, haukkuu tai tarjoaa muuten jotain tilanteeseen liittymätöntä käytöstä. Tämän jälkeen se hetkeksi pysähtyy ja on hiljaa, jolloin ohjaaja antaa sille vihjeen tehdä harjoiteltava käytös (ja palkitsee tämän jälkeen). Mikäli vastaava tilanne toistuu muutaman kerran, syntyy tästä käytösketju. Ketjujen syntymisessä tulee muistaa, että pelkästään vihjesanan sanominen toimii vahvisteena. Tämän vuoksi on tärkeää miettiä, koska koiralta pyytää käytöksiä, ettei tule vahvistaneeksi levotonta ja ei-toivottua käytöstä.
Toinen tapa vahvistaa vihjeen odottamista on vuorotella uutta vihjettä jonkin vanhan, tutumman vihjeen kanssa. Koiralta voi pyytää vaikkapa tutun istumisen ja sitten uuden työstettävän käytöksen. Näiden suhdelukua kannattaa vaihdella niin, etteivät käytökset tule koko ajan vuorotellen, vaan välillä pyydä 2–3 toistoa samaa ja sitten yhden toiston toista käytöstä. Ja seuraavassa koulutustuokiossa 2–3 toistoa sitä toista käytöstä ja 1–2 toista. Palkitse jokaisesta toistosta. Tuttua, vanhaa käytöstä voi myös vaihdella, mutta älä kuitenkaan harjoittele kerralla useammalla kuin kahdella eri vihjeellä.
Ärsykekontrolli
Ärsykekontrollissa on neljä sääntöä. Ensimmäinen sääntö on, että koira tekee käytöksen aina, kun sitä pyydetään. Tämä tarkoittaa käytännössä, että käytös tulee olla erittäin hyvin yleistetty, jotta koira pystyy tekemään sen kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tilanteissa. Amerikkalainen poliisikoiraohjaaja Steve White on aikanaan sanonut, että varman käytöksen aikaansaamiseen vaaditaan 20 onnistunutta toistoa 20 eri häiriön alla 20 eri tilanteessa. 20x20x20 on yhtä kuin 8000 toistoa.
Toinen sääntö liittyy jo aiemmin käsiteltyyn vihjeen odottamiseen. Koiralle opetetaan, että käytös on kannattavaa vain silloin, kun sitä edeltää vihje.
Kolmas ja neljäs sääntö liittyvät vihjeiden erotteluun. Koiralle opetetaan eri vihjeiden merkitys, jolloin sen pitäisi ymmärtää, että jos sille sanotaan “maahan” ja se istuu, on kyseessä väärä käytös. Suurin ongelma näiden sääntöjen toteutumisessa on yleensä koiran ohjaaja itse. Painotan jo pentukurssilaisille, että säälipisteitä ei saa jakaa koulutettaessa. Vaikka olisi luonteeltaan höveli ja suurpiirteinen, pitää kouluttamisessa kuitenkin säilyttää johdonmukaisuus. Ei ole reilua koiraa kohtaan palkita sitä istumisesta, jos sille on sanottu “maahan”. Pelkkä yrittäminen ei riitä palkkion saamiseen.
Harjoitusideoita
Yksi harjoitus ärsykekontrollin treenaamiseen on yhdistää sanoja, jotka eivät tarkoita koiralle mitään, sanoihin, jotka ovat sille merkityksellisiä. Monet koirat alkavat ennakoida vihjeen saamista, kun harjoitustilanne toistuu helposti samanlaisena. Jos vaikkapa olet harjoitellut paljon tokon kaukokäskyjä tai paikallaoloa, alkaa koirasi usein tarjota maahanmenoa ilman vihjettä, kun otat sen sivullesi istumaan. Tai koira menee maahan, jos sanot mitä tahansa vaikkapa harjoituskaverillesi. Esimerkiksi oma koirani tarvitsi paljon harjoitusta tokon alokasluokan paikallaoloa varten: se tehdään ryhmäliikkeenä, ja jokainen ohjaaja pyytää koiransa yksitellen menemään maahan ja myöhemmin sitten paikallaolon jälkeen myös nousemaan ylös. Oma koirani on innokas tekemään ja tottunut myös toimimaan vieraidenkin ihmisten kanssa, joten se yleensä meni maahan heti, kun joku vain sattui jotain sanomaan…
Ärsykekontrolliharjoituksia voi tällaisissa tilanteissa tehdä niin, että ottaa koiran sivulleen istumaan ja alkaa sanoa sanoja, jotka eivät tarkoita koiralle mitään. Alkuharjoittelussa kannattaa käyttää mahdollisimman paljon vihjesanasta poikkeavia sanoja: itse käytin alkuun pitkiä yhdyssanoja, enkä koskaan sanonut mitään ma-tavulla alkavia sanoja. Koira palkitaan aina, kun se ei reagoi väärään sanaan. Vähitellen vääriä sanoja voi sanoa 2–3 peräkkäin, sitten sanoa väliin oikean vihjeen ja palkita koira oikean vihjeen noudattamisesta.
Vastaavasti voi myös harjoitella niin, että vieras ihminen sanoo vaikkapa “maahan” tai “käsky” ja koira palkitaan siitä, ettei se reagoi tähän. Jos harjoitus on vaikea, voi avustaja alkuun vaikkapa kuiskata sanan tai sanoa jotain juurikin merkityksettömiä sanoja.
Vihjeiden erottelua kannattaa myös harjoitella määrätietoisesti. Alkuun voidaan erotella kahta, myöhemmin vaikkapa kolmea eri vihjettä. Tällaista treeniä tarvitaan vaikkapa tokon jättöliikkeitä varten. Entistä vaikeammaksi erotteluharjoittelun voi tehdä sillä, että pyytää samaa käytöstä neljä kertaa peräkkäin, mutta viidennellä sitten jotain muuta.
Luotettavan vihjeen luomisesta, sen lisäämisestä ja lisää ärsykekontrollista voit lukea vanhoista Caniksen numeroista 2/10, 3/10 ja 2/16.
Yleistä ja vahvista vihjettä:
Kun käytös on ärsykekontrollissa,
