Koirien perinnölliset luustosairaudet

Teksti: Liisa Tikka

Koira on luotu liikkumaan! Sen on liikuttava, että se saa ruokaa, että sen suoli toimii, että se voi pariutua, harrastaa sosiaalista kanssakäymistä – iloita elämästään! Kaikki koirat eivät kuitenkaan pysty liikkumaan vaivattomasti ja kivuttomasti. Suomen Palveluskoiraliiton lokakuussa 2016 järjestämässä Koiratieto-seminaarissa eläinlääketieteen tohtori Anu Lappalainen luennoi aiheesta koirien perinnölliset luustosairaudet. Tämä artikkeli on kirjoitettu sekä Lappalaisen että hänen jälkeensä luennoineen eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäisen esityksen pohjalta. Molemmat työskentelevät Yliopistollisessa eläinsairaalassa Helsingissä.

Rakenne vaikuttaa koiran tapaan liikkua. Eri rotujen väliset erot ovat valtavia, mutta yksilöidenkin välillä on eroja. Tärkeintä on, että koira pystyy liikkumaan ilman kipua. Rakenteen pitäisi myös noudattaa biomekaniikan lakeja, mutta osalla roduista se ei enää ole näin. Biomekaniikka on liikkuvan kehon tutkimista. Biomekaniikan mukaan esimerkiksi koiran takaosan tulisi toimia moottorina, mutta osa roduista on niin etupainoisia, että näin ei enää olekaan.

Luustoviat

Koirilla on lukuisia elämänlaatua heikentäviä luustosairauksia, joista useilla on perinnöllinen tausta. Useat ongelmat näkyvät jo paljain silmin: esimerkiksi joidenkin rotujen olemattomat takakulmaukset altistavat ristiside- ja kinnervaurioille. Osa ongelmista puolestaan ei näy päällepäin, vaan vaatii röntgenkuvauksen.

Sairaus voi oireilla esimerkiksi ontumana. Ontuman määritelmä voi olla esimerkiksi "epänormaali seisonta tai liike joko liikuntaelimistön rakenteellisesta tai toiminnallisesta häiriöstä johtuen" tai “mikä tahansa muutos eläimen liikkeessä”. Ontuma on eläimen ratkaisu välttää kipua: joko niin, että kipeä jalka on lyhyemmän aikaa maassa (tukivaiheen pituus) tai niin, että jalka on kauemmin maassa, mutta painoa jalalla on vähemmän. Molemminpuolista ontumaa ei välttämättä näe. Koira voi ontua jopa jokaista jalkaansa, tai neljästä huonosta jalasta yksi on huonompi kuin muut. Ontuman tutkiminen ja mittaaminen eivät kuitenkaan ole sama asia kuin kivun mittaaminen! Ne voivat korreloida, mutta eivät välttämättä.

Nivelrikko on kulumasairaus, joka yleensä havaitaan oireiden perusteella vasta, kun tilanne on jo melko paha. Nivelruston rappeutuessa paine kohdistuu suoraan sen alla olevaan luuhun, jossa on tuntohermoja. Tällöin liikkuminen tuottaa kipua. Samalla myös nivelkapseli paksuuntuu ja nivelnesteen laatu heikkenee. Niveleen saattaa myös kasvaa luupiikkejä. Oireettomienkin koirien tutkiminen on kuitenkin tärkeää, sillä oireeton, nivelrikkoinen koira voi jalostuskäytössä periyttää ongelmaa, Lappalainen kertoo. Jos tällaisen koiran jälkeläiset altistuvat ympäristötekijöiden (ruokinta, liikunta jne.) vaikutuksesta sairaudelle enemmän, voi nivelrikko alkaa vaivata niitä. Nivelrikosta voit lukea lisää Caniksesta 6/15.

Liikkumiseen vaikuttavia sairauksia ja vikoja, joilla on perinnöllinen tausta:

• olkanivel: OC, OCD

• polvi- ja kinnernivel: ristisiteet, OCD

• selkä: LTV, spondyloosi

• kyynärnivel: erilaiset kasvuhäiriöt

Osteokondroosi

Osteokondroosi on rustonsisäinen luutumisen häiriö, jossa nivelrusto paksuuntuu. Syvällä ruston sisällä olevat rustosolut kuolevat, mikä aiheuttaa repeämän luun ja ruston välissä. Repeämä voi aiheuttaa pystysuoria murtumia rustoon ja lopuksi rustoläpän eli irtopalan (osteokondrosis dissecans eli OCD). Tämän seurauksena on niveltulehdus, mikä aiheuttaa kipua ja ontumista. Kun rustoläppä mineralisoituu, se näkyy röntgenkuvassa. Leikkaus voidaan tehdä, vaikkei koiralla olisikaan varsinaista irtopalaa, vaan muuta muutosta. Sairauden seurauksena on usein nivelrikko kyseisessä nivelessä (poikkeuksena olkanivel, johon sitä harvoin tulee). Osteokondroosit kehittyvät aina kasvuiässä, eli yleisimmin noin 5–7 kuukauden ikäisenä.

Olkanivelen osteokondroosin tyyppirotu on bordercollie, mutta vaivaa voi olla millä rodulla tahansa. Siitä, miksi tällä rodulla ongelmaa esiintyy enemmän, ei ole tietoa. Luennollaan Lappalainen pohti mm. geneettistä luun heikkoutta, ympäristötekijöitä (esim. liian varhainen lajiharjoittelu agilityssa) ja paimenkoiran vaanivan asennon merkitystä sairauden puhkeamiseen. Ylipaino on myös merkittävä altistaja. Eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäisen mukaan ylipainoisen koiran olkanivelessä tapahtuva liikelaajuus kasvaa askeleen tukivaiheessa noin kahdeksan ja askeleen heilahdusvaiheessa noin seitsemän asteen verran normaaliin nähden. Kasvanut olkanivelen liike on havaittavissa paljain silmin!

Olkanivelen osteokondroosi voidaan diagnosoida röntgentutkimuksella tai tarvittaessa tietokonetomografialla. Jos koira oireilee vain toista etujalkaa, kannattaa silti kuvata myös toinen etujalka. Konservatiivinen hoito koostuu levosta ja tarvittaessa tulehduskipulääkkeistä. Sairautta voidaan myös tarvittaessa hoitaa kirurgisesti. Ennuste on hyvä!

Koska osteokondroosia voi esiintyä kaikkien suurten luiden nivelalueilla, löytyy sitä myös esim. polvesta ja kintereestä. Polven osteokondroosi on reisiluun alapään sisemmässä tai ulommassa nivelnastassa. Ontuminen voi olla lievää tai voimakasta, ja takajalkojen liikkeet ovat usein jäykät. Diagnoosi perustuu röntgenkuvaukseen. Kirurgiasta voi olla hyötyä nuorella koiralla. Kinnernivelen osteokondroosi puolestaan aiheuttaa voimakasta ontumaa. Sen kirurginen hoito on vaikeaa, ja niveleen kehittyy käytännössä aina nivelrikkoa. Joskus hoitona käytetään kintereen jäykistämistä.

Selän sairauksia

Koiralla selkäydin päättyy 5. lannenikaman kohdalla, ja sen jälkeen selkäydinkanavassa on vain hermojuuria. Tätä ääreishermojen kimppua kutsutaan cauda equinaksi (lat. ”hevosen häntä”). Tämä sijaitsee koiralla viimeisten lannenikamien, ristiluun ja häntänikamien muodostamalla alueella. Koska ihmisen selkäydin päättyy vielä aiemmin, on ihmisellä enemmän hermoperäisiä kipuja koiriin verrattuna. Koirille muodostuu helpommin erilaisia selkäytimen alueen ongelmia, kuten esimerkiksi välilevytyriä. Ihmisten välilevytyrien oireet eivät ole yhtä dramaattisia kuin koirien, kun tyrä ei ole selkäytimen alueella.

Myös selkänikamassa voi olla osteokondroosia. Se on harvinainen sairaus, joskin Lappalainen epäili, että harvinaisuus voi selittyä alidiagnosoinnilla. Saksassa epäillään noin 30 %:n koirista sairastavan selän alueen osteokondroosia. Saksanpaimenkoira on tapausten tyyppirotu, joilla OC kehittyy ristiluun etuosaan. Oireet alkavat usein vasta vanhempana, keski-ikäisenä. Oireet ovat vastaavia kuin muissakin cauda equinan sairauksissa: hermojuuret ovat puristuksissa, joten koira on kivulias, jäykkä ja/tai voimaton takapäästään. Ulostamaan kyykistyminen, hännän nostaminen tai heiluttaminen, hyppääminen autoon tai sohvalle, portaiden nousu jne. ovat vaikeita. Kynnet kuluvat, kun koira laahaa jalkojaan.

Välimuotoinen lanne-ristinikama

Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebrae, LTV) on nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Sairaus on synnynnäinen ja perinnöllinen. Sikiöaikaiset ympäristötekijät voivat vaikuttaa ongelman kehittymiseen, mutta pennun synnyttyä asiaan ei voi enää vaikuttaa. LTV on muutos, jota esiintyy kaikilla nisäkkäillä ja mahdollisesti kaikilla eri koiraroduilla. LTV:n muodoissa on suuria vaihteluita, ja Suomen Kennelliitto (SKL) lausuu ne asteikolla LTV0–LTV4. Lievimmillään se on ristiluun keskiharjanteen muoto (LTV1), vakavimmillaan nikamien lukumäärän muutos (LTV4).

Nykytietämyksen mukaan LTV1 on ainoastaan jalostuksellinen ongelma tai toisin sanoen vakavan vian lievä muoto, eikä luultavasti oireile mitenkään. LTV2 on muodoltaan symmetrinen nikaman oikean ja vasemman puolen välillä, kun taas sairauden seuraava aste LTV3 on epäsymmetrinen lanne-ristinikama. Lappalainen kuvailee, että LTV3:ssa esimerkiksi lannenikaman toinen puoli voi muistuttaa lannenikamaa ja toinen ristinikamaa. LTV4:ssa lannerangan nikamien lukumäärä on poikkeava: niitä on joko kuusi tai kahdeksan (norm. seitsemän). LTV4 on suomalainen asteikon osa, mitä ei muualla ole käytössä. SKL voi antaa LTV-lausunnon vähintään 12 kk:n ikäiselle koiralle.

Lumbalisaatiolla tarkoitetaan tilannetta, missä välimuotoinen lanne-ristinikama on ensimmäinen ristinikama (S1) ja lannerangassa on yhteensä kahdeksan nikamaa. Lumbalisaatiota tavataan usein saksanpaimenkoirilla ja mäyräkoirilla. Toisinaan lumbalisaatiomuutosten yhteydessä koirilla on ensimmäisen lannenikaman (L1) yhteydessä pienet kylkiluut. Välimuotoinen lanne-ristinikama voi olla myös viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta. Tällöin L7 on luutunut osaksi ristiluuta, jolloin koiran lannerangassa on yhteensä kuusi nikamaa. Sakralisaatiota tavataan esimerkiksi boksereilla.vauksella sivukuvista ja/tai pystysuunnassa otetuista kuvista, jolloin koira makaa kuvannettaessa selällään. Osa muutoksista on mahdollista nähdä molemmista suunnista kuvannettaessa, osa vain jommastakummasta. Muutokset nikamien lukumäärässä on mahdollista havaita vain sivukuvasta, kun taas ristiluun keskiharjanteen muutokset näkyvät paremmin pystysuunnassa otetusta röntgenkuvasta. Suomen ulkopuolella selkälausunto tehdään lonkkakuvista, eli koiraa ei kuvata lausuntoa varten ollenkaan sivuttaissuunnassa. Lappalainen alleviivaa, ettei kaikkia muutoksia ole mahdollista nähdä lonkkakuvista.

LTV ei välttämättä aiheuta koiralle oireita koko sen elämän aikana, mutta se voi altistaa rappeumamuutoksille. LTV voi aiheuttaa varhaista lanne-ristiluuliitoksen rappeumaa. On tutkittu, että saksanpaimenkoirilla LTV voi altistaa cauda equina -syndroomalle. Sairaus voi myös johtaa toispuoleiseen lonkkanivelen kasvuhäiriöön ja aiheuttaa vinoa lantiota.

LTV-muutosten yleisyydestä eri roduilla ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. SKL suosittelee, että LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat yhdistetään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa.

Korkkiruuvihäntäisten rotujen nikamaepämuodostumat

Korkkiruuvihäntäisten rotujen nikamaepämuodostumat (vertebral anomaly, VA) ovat yleisiä synnynnäisiä selkämuutoksia. Ryhmään kuuluvia rotuja ovat ranskanbulldoggi, englanninbulldoggi, bostoninterrieri ja mopsi. Mopsi kuuluu joukkoon eri tavalla kiertyvästä hännästään huolimatta. Yleisimpiä epämuodostumia ovat erimuotoiset puolinikamat (hemivertebra) ja perhosnikamat. Perhosnikama muistuttaa selällään otetussa röntgenkuvassa nimensä mukaisesti perhosta. Edellä mainittujen rotujen koirilla häntä ja ristiluu ovat muodostuneet epämuodostuneista nikamista. Hännän epämuodostumat voivat aiheuttaa virheasennon, joka voi johtaa ulostamisvaikeuksiin tai ihovaurioihin.

On todennäköistä, että kaikilla tämäntyyppisillä koirilla esiintyy epämuodostuneita nikamia, mutta niiden määrä ja muoto vaihtelevat eri yksilöillä. Nikamaepämuodostumat periytyvät resessiivisesti, ja niitä pidetään usein kliinisesti merkityksettöminä, mutta monista voi olla seurauksena vakaviakin ongelmia. Kun epämuotoiset nikamat ovat epävakaita, voi selkään kehittyä herkemmin spondyloosia tukemaan normaalista poikkeavaa rakennetta. Lyhytrunkoisen koiran (esim. ranskanbulldogin, bostoninterrierin) selkään ei meinaa mahtua normaalin muotoisia nikamia. Kennelliitto voi antaa VA-lausunnon 12 kk täyttäneelle koiralle asteikolla VA0 (normaali) – VA4 (vaikea; vähintään 10 epämuodostunutta nikamaa).

Spondyloosi

Spondylosis deformans eli spondyloosi on selkärangan rappeumasairaus, jossa selkänikamien alueelle muodostuu luupiikkejä ja/tai -siltoja. Spondyloosimuutoksia todetaan usein ikääntymisen myötä, mutta esimerkiksi boksereilla rappeumaa todetaan jo nuorilla koirilla. Boksereilla spondyloosi on todettu perinnölliseksi sairaudeksi, ja sitä kutsutaan primaariksi spondyloosiksi. Muita spondyloosista kärsiviä rotuja ovat esimerkiksi saksanpaimenkoira, sileäkarvainennoutaja, kultainennoutaja, belgianpaimenkoira malinois ja australiankarjakoira. Sekundäärinen spondyloosi on yleensä röntgentutkimuksen sivulöydös vanhemmilla isokokoisilla koirilla. Siihen voi olla syynä ikääntymiseen liittyvän rappeutumisen lisäksi välilevyjen rappeutuminen, nikaman osteokondroosi ja bakteeritulehdus nikamissa ja välilevyissä eli diskospondyliitti.

Spondyloosilausuntoa varten koiran tulee olla vähintään 2-vuotias. Tällöin ikääntymismuutoksia ei vielä ole, mutta perinnölliset muutokset ovat jo ehtineet muodostua. Suomen Kennelliiton julkaiseman verkkoartikkelin mukaisesti silloittumat ovat yleisimpiä rintarangan loppuosassa ja lannerangan sekä ristiselän alueella, joten rinta- ja lannerangasta otetut sivukuvat ovat riittäviä kartoituskuvaamisessa.

Artikkelissa kerrotaan, että spondyloosia pidettiin pitkään koiralle merkityksettömänä oireettomana ikääntymismuutoksena. Kuitenkin osalle koirista se tuo pahojakin oireita: jäykkyyttä, ontumista, epämääräisiä selkäkipuja ja hyppäämishaluttomuutta. Kehittyvät luupiikit voivat hangata toisiaan vasten kipua aiheuttaen tai jopa murtua. Nikamien sivuille muodostuva spondyloosi (lateraalinen spondyloosi) on harvinaisempi, mutta se voi kehittyessään painaa hermojuuria aiheuttaen huomattavaa kipua ja neurologisia oireita. Lateraalisen spondyloosin diagnosoimiseen vaaditaan usein röntgentutkimuksen lisäksi joko tietokonetomografia- (CT) tai magneettitutkimus (MRI).

Eturistisiteen repeämät

Polven etummaisen ristisiteen osittainen tai täydellinen katkeaminen on koirien yleisin leikkausta vaativa ortopedinen ongelma. Lappalaisen mielestä eturistisideongelmat ovat ehkä yleistyneet. Hän pohtii, voiko tilanne johtua esimerkiksi koirien lisääntyneestä käytöstä (harrastaminen).

Eturistisiteen katkeaminen on useimmiten pitkä prosessi, jossa side hiljalleen rispaantuu ja lopulta katkeaa. Oireet voivat toki alkaa äkillisestikin! Lappalaisen mukaan puhdas trauma on kuitenkin hyvin harvinainen. Ihmisillä päinvastoin eturistisidevammat ovat pääasiallisesti nimenomaan traumoja. Koiralla polven nivelrikottomuus voi kertoa siitä, ettei vaiva ole perinnöllinen. Jos toisen jalan ristiside ei katkea, on kyse voinut olla traumasta. Perinnöllistä alttiutta voi olla nivelsiteen kollageenin laadussa, sillä joillain koirilla eturistiside voi katketa jopa alle vuotiaana. Lappalainen korostaa, että leikattua koiraa ei tule käyttää jalostukseen.

Eturistisiteen vaurioituminen on monitekijäinen sairaus, mutta rakenteella on todennäköisesti merkittävä rooli. Vaikuttavia tekijöitä ovat mm. suorat polvet, länkisääret ja lihavuus.

Eturistisidevamman oireita ovat muun muassa vaihtelevat, levolla lievittyvät ontumat, polven turvotus, haluttomuus hypätä ja nousta ylös, epäsymmetrinen tapa istua ja aamujäykkyys. Aamujäykkyys lievittyy hetken jalkeilla olon jälkeen. Valitettavasti eturistiside oireilee usein vasta keski-ikäisenä, joten koiraa on voitu jo ehtiä käyttää jalostukseen.

Koirat toipuvat hyvin eturistisideleikkauksista (85–90 %). Kuntoutuksella on suuri rooli paranemisessa. Merkittävällä osalla leikatuista koirista toisen jalan eturistiside vaurioituu 1–2 vuoden kuluessa. Mikäli koiralla todetaan polvessa nivelrikkoa, on nivelrikon eteneminen pidettävä mielessä.

Kyynärnivelen kasvuhäiriöt (elbow dysplasia, ED)

Kyynärnivelen kasvuhäiriöt ovat yleisimpiä suurilla ja keskikokoisilla roduilla. Oireet ilmenevät, kun koira on 5–7 kk:n ikäinen eli kasvuiässä. Ontumaa voi olla vaikea havaita, jos oireet ovat molemminpuoliset. Omistaja voi katsoa koiran olevan ontumaton, mutta näkee liikkeissä jäykkyyttä. Omistaja voi kuvailla koiraa ”ihanan rauhallisena pentuna”. Jos koira ontuu, voi ontuminen olla jatkuvaa tai ajoittaista. Se voi pahentua rasituksessa tai olla voimakkainta levon jälkeen.

Kyynärnivelen kasvuhäiriön eri muotoja ovat varislisäkkeen sisemmän osan sairaus (medial coronoid disease, MCD / fragmented coronoid process, FCP), olkaluun nivelnastan sisemmän osan osteokondroosi (OCD) ja kiinnittymätön kyynärpään uloke (ununited anconeal process, UAP). Kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus (elbow incongruency, EI) lukeutuu samoin yhdeksi kyynärnivelen kasvuhäiriöksi. Sairautta pidetään tärkeänä syynä kaikkiin edellä mainittuihin kasvuhäiriöihin.

Kyynärnivelen inkongruenssi tarkoittaa olka- ja värttinäluun sekä olka- ja kyynärluun nivelrakojen epäsuhtaisuutta. Tällöin nivelpinnat eivät ole samassa tasossa, mikä voi aiheuttaa muita (edellä mainittuja) ongelmia kyynärniveleeseen. Inkongruenssi voi johtua useasta syystä, mutta yleisesti sen oletetaan johtuvan värttinä- ja kyynärluun epätahtisesta kasvusta. Tämä voidaan diagnosoida röntgenkuvilla tai tietokonetomografialla. Kyynär- ja värttinäluun kasvaminen eri tahtiin on erityisen yleistä ns. kondrodystrofisilla roduilla, kuten esim. mäyräkoirilla, bulldogeilla, corgeilla, mopsilla, bassetilla jne. Inkongruenssi hoidetaan usein kirurgisesti: kyynärluu katkaistaan, jolloin kyynär- ja värttinäluun nivelpinnat pääsevät asettumaan samalle tasolle. Tutkimustiedon mukaan tähystyskirurgia (sisältäen kyynärluun katkaisun) on paras kyynärnivelen kasvuhäiriöiden hoito oireilevalle, ontuvalle koirapotilaalle. Se parantaa kyynärnivelen kasvuhäiriöpotilaan ennustetta, mutta silti nivelrikkomuutoksia kehittyy.

Kyynärnivelen FCP eli kyynärluun varislisäkkeen murtuma

Sisemmän varislisäkkeen fragmentoitumisen sairaus on kyynärnivelen sairauksista yleisin. Siinä rustonsisäinen luutuminen on epänormaalia. Sisempi varislisäke muodostaa ison osan painoa kantavaa nivelpintaa. Vaurio on merkittävä toiminnan kannalta ja usein kivulias koiralle. Sairautta ei välttämättä havaita röntgenkuvassa ennen kuin nivelrikkoa alkaa näkyä. Diagnoosiin voidaan tarvita tietokonetomografia tai tähystysleikkaus.

Kiinnittymätön kyynärpään uloke on eritoten saksanpaimenkoirien sairaus. Uloke kiinnittyy normaalisti 4–5kk:n iässä, ja siitä puhutaan kiinnittymättömänä, mikäli se ei ole luutunut 5,5 kk:n iässä. Sen epäillään johtuvan värttinä- ja kyynärluun inkongruenssista. Sairaus diagnosoidaan röntgenkuvasta, ja se näkyy hyvin virallisissakin kuvissa. Se voi olla oireeton, mutta yleensä johtaa nivelrikkoon ja oireisiin. Osalla roduista luuston kehitys on niin erilaista, että niillä ei edes ole tällaista luutumiskeskusta, jolloin ongelmaa ei voi tulla.

Lähteet:

Koiratieto-seminaari Espoossa 22.10.2016:
Koirien perinnölliset luustosairaudet, Anu Lappalainen
Biomekaniikka ja ontuma sekä fysioterapian monet keinot koirien kuntoutuksessa, Heli Hyytiäinen

http://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnollisista-sairauksista/perinnolliset-selkamuutokset

http://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnollisista-sairauksista/kyynarnivelen-kasvuhairiot